Stressi saa todella värin pakenemaan hiuksista – nyt ilmiölle on selitys: "Vahinko on pysyvä"

Stressi saa kirjaimellisesti aikaan harmaita hiuksia, Nature-tiedelehdessä ilmestynyt tutkimus osoittaa.

Stressin tiedetään vaikuttavan elimistöön monin näkyvin tavoin. Viheliäinen vaiva saa painon nousemaan, finnejä kohoamaan ja hiukset lähtemään. Arkihavainnot ja historialliset anekdootit viittaavat myös siihen, että stressi saa hiukset harmaantumaan.

Esimerkiksi 1700-luvulla eläneen Ranskan kuningattaren Marie Antoinetten sanotaan harmaantuneen yhdessä yössä, kun hänet vangittiin vallankumouksen yhteydessä ja laitettiin odottamaan teloitustaan.

Stressi saa todella väriin pakenemaan hiuksista, todistaa tuore Harvardin ja San Paolon yliopistojen tutkimus – tai ainakin hiirten karvoista. Tutkijoilla on myös selitys siihen, miksi näin käy.

Muutos on pysyvä

Tutkijat altistivat tummakarvaisia jyrsijöitä kovalle psyykkiselle ja fyysiselle stressille ja huomasivat niiden karvoituksen vaalenevan. Syyn tutkijat paikansivat muutaman yrityksen jälkeen sympaattiseen hermostoon, jonka toiminta vilkastuu stressitilanteissa saaden aikaan ”taistele tai pakene” -reaktion.

Tutkijat havaitsivat, että sympaattinen hermosto ulottaa vaikutuksensa jokaiseen ihon karvatuppeen eli karvan juurta ympäröivään osaan. Hiirikokeissa tutkijoille selvisi, että stressi saa karvatupen solut vapauttamaan noradrenaliinia. Tuo sympaattisen hermoston soluista lähtöisin oleva välittäjäaine aiheutti karvatupessa melanosyyttien kantasolujen liiallisen aktivoitumisen. Melanosyytit ovat pigmenttisoluja, jotka tuottavat ihon ja sen karvojen tummaa väriä aiheuttavaa melaniinia.

Osa karvatupessa sijaitsevista kantasoluista toimii pigmenttiä tuottavien solujen säiliöinä. Nämä säiliöt tyhjenivät stressin aikaansaaman noradrenaliinin liiallisen vapautumisen vuoksi jo muutamassa päivässä. Muutamassa viikossa akuutille stressireaktiolle altistuneet mustat hiiret olivat muuttuneet täysin valkoisiksi. Löydös vihjaa, että stressi voi aiheuttaa pysyvää kantasolujen ehtymistä.

– Vain muutamassa päivässä kaikki pigmenttiä tuottavat kantasolut oli menetetty. Kun ne ovat poissa, pigmenttiä ei voi enää tuottaa. Vahinko on pysyvä, tutkimusta tehnyt Harvardin professori Ya-Chieh Hsu sanoo tiedotteessa.

Löydös lisää ymmärrystä stressin vaikutuksista

Eettisestä näkökulmasta voi kysyä, oliko hiirien kiduttaminen sen arvoista, että ihmiset tietävät, miksi stressi saa hiukset harmaantumaan. Tutkijoiden mukaan löydös voi kuitenkin auttaa ymmärtämään paremmin stressin vaikutusta elimiin ja kudoksiin laajemmin.

Hiirten ja ihmisten pigmenttiä tuottavat kantasolut ja sympaattinen hermosto ovat keskenään hyvin samanlaiset.

Lue myös:

    Uusimmat