Tiistaina alkavalla jääkiekon SM-liigan "superkaudella" nähdään kaksi olennaista sääntömuutosta. Liigan urheilujohtaja Jussi Markkanen valottaa MTV Urheilulle myös alustavaa suunnitelmaa uuden, vuoden päästä aktivoituvan, sarjamallin pudotuspelivaiheesta.
Alkavalla sesongilla merkittävin ottelutapahtumassa nähtävä sääntömuutos koskee valmentajan haastomahdollisuutta.
Vielä viime vuonna ensimmäisestä epäonnistuneesta haastoyrityksestä tuomittiin suoraan kahden minuutin rangaistus, toisesta vastaavasta jo 2+2-minuuttinen kakku.
Superkaudella haastamisen hinta laskee. Nyt ensimmäisestä epäonnistuneesta haastosta joukkue menettää käyttämättömän aikalisän. Vasta toinen pieleen mennyt yritys tuo kaksiminuuttisen ja kolmas 2+2. Jos aikalisä on jo käytetty, on tuomiona viime kauden tapaan jäähy.
– Keskeisin syy muutokseen on, että tilannehuoneen isompi päivitys tulee vasta kaudelle 2027–28, joten seuroilla ei ole tässä vaiheessa käytössään aivan kaikkia samoja kuvakulmia kuin tilannehuoneella. Haluamme antaa mahdollisuuden haastaa, jos ei ilmaiseksi, niin lievemmällä sanktiolla. Palaamme normaaliin kun kuvakulmat ovat kunnossa, Markkanen avaa.
– Tämä on selkeästi seuroilta tullut ehdotus tälle alkavalle kaudelle. Liigan hallitukselle asia perusteltiin hyvin ja se meni läpi.
Markkasen mukaan muutoksen taustalla ei erityisesti vaikuta viime kaudella kuohuttanut tapaus, jossa kiekko jäi mahdollisessa paitsiotapauksessa kahden videoframen väliin. Kyse on ennen kaikkea kuvakulmien monipuolisuudesta.
– Framet tulevat siellä aina olemaan, joskus jää jotain valitettavasti niiden väliin. Tässä on toki potentiaalisesti kyse paitsiohaastoistakin, mutta myös olennaisesti maalitilanteista.
Toinen merkittävä sääntömuutos koskee otteluihin nimettäviä kokoonpanoja. Kun runkosarjassa pelataan ennätykselliset 64 ottelua, on joukkueilla nyt oikeus nimetä otteluun 20 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Aiemmin määrä on ollut 19+2.
– Pyrimme huolehtimaan pelaajien kuormasta. Halutessaan joukkueet voivat pelata siis hieman laajemmalla rosterilla. Kyseessä on Liigan oma poikkeussääntö, joka otetaan nyt käyttöön.

