Stressaako? Romanttinen kikka lievittää oireita
Yhdysvaltalaisen Arizonan yliopiston pienessä tutkimuksessa on saatu viitettä siitä, että stressaavista tilanteista johtuva verenpaineen nousu on lievempää, kun romanttinen kumppani on vierellä tai ajatuksissa.
Parisuhde voi aiheuttaa stressiä, mutta myös helpottaa sitä. Jälkimmäisen puolesta puhuu tuore Psychophysiology-julkaisussa ilmestynyt yhdysvaltalaistutkimus.
Vaikuttaa siltä, että romanttisen kumppanin ajattelu pitää stressin johdosta nousevan verenpaineen kurissa siinä missä partnerin läsnäolokin, tiedotteessa todetaan.
Kumppanin fyysisellä läsnäololla ja rakkaan ajattelulla samanlaiset vaikutukset
Tutkimusta varten 102 parisuhteessa olevaa henkilöä suorittivat stressiä aiheuttavan tehtävän. Heidän piti upottaa jalkansa lähes nolla-asteiseen jääkylmään veteen. Tutkijat mittasivat osallistujien verenpainetta, sydämen sykettä ja sykkeen vaihtelevuutta ennen ja jälkeen testin sekä sen aikana.
Osallistuneet pariskunnat jaettiin kolmeen eri ryhmään. Yhdessä pariskunnat olivat samassa huoneessa, kun toinen heistä suoritti testiä. Toisessa pariskunnat olivat erillään, mutta veteen jalkaansa työntävää pyydettiin ajattelemaan testin aikana parempaa puoliskoaan. Kolmannessa testiin osallistunutta pariskunnan osapuolta pyydettiin ajattelemaan kumppaninsa sijaan kulunutta päiväänsä.
Tutkijat huomasivat, että sekä kumppanin fyysinen läsnäolo että hänen ajattelunsa vähensivät stressireaktioon liittyvää verenpaineen nousua.
Ihmissuhteet auttavat stressin hallinnassa
Tutkimusta johtanut psykologian tohtorikoulutettava Kyle Bourassa epäilee, että tulokset saattavat osin selittää, miksi romanttiset suhteet on tieteessä toistuvasti yhdistetty parempaan terveyteen.
Stressin täyttämässä maailmassa ajatuksen voimalla on merkitystä.
– Elämä voi olla stressin kyllästämää. Ihmissuhteet ovat yksi tapa, joilla hallitsemme stressiä, Bourassa sanoi New York Post -sivustolle.
Vaikuttaa myös siltä, kumppanin ajattelu saattaa olla samanlainen tuen lähde kuin todellinen läsnäolo.
Jos romanttista kumppania ei ole, tai hänen ajattelunsa ei stressiä helpota, kokeile näitä vinkkejä stressin selättämiseen.
Lähteet: EurekAlert! Science News, New York Post
Uusimmat
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:58
Hallitusneuvottelut jatkuvat – suora lähetys Säätytalolta
-
07:58
Kahovkan pato on tuhoutunut, evuakuoinnit aloitettu – MTV seuraa sotaa
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
05:59
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö: Ukrainan sodanjohdolla on kaksi kauhuskenaariota
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
Lataa lisää