Stereotypiat romukoppaan - tarhan pojat mekoissa, tytöt leikkivät autoilla

Etelä-Haagan päiväkodissa Tonttulassa riittää vipinää. Mutta meininki on kuitenkin tyystin eri kuin vuosi sitten.

– Ehkä ajateltiin, että tytöt leikkivät nukeilla ja pienemmässä tilassa ja pojille sallitaan menevämpää toimintaa esimerkiksi puihin kiipeilyä, kertoo päiväkoti Haaga-Kylätien johtaja Marjo Virtanen.

Virtanen on ollut taustavaikuttajana hankkeessa, jossa sukupuolirooleja on kannustettu tietoisesti rikkomaan. Mukana on ollut muutamia päiväkoteja Helsingistä.

Pojat päästetty helpommalla

Sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen kannustava hanke on avannut kasvattajien silmät. Karuinta oli nähdä omaa toimintaansa kuvattuna ja katsottuna videolta.

– Pojat päästettiin pälkähästä eli heidän ei tarvinnut siivota eikä korjata tavaroita ja tytöt keräsivät kaiken, sellaisenkin, mitä he eivät olleet tekemässäkään, kauhistelee Tonttulan lastentarhanopettaja Maija-Liisa Rantalainen.

"Voiko äitikin ajaa autoa?"

Myös lasten vanhemmat ovat heränneet.

– Lapsilla on ollut myös sellaisia ajatuksia, että äidit tekevät vain tiettyjä asioita ja isät tiettyjä. "Voiko äitikin ajaa autoa?" on ollut yksi hämmästynyt kysymys, mihin sitten vanhemmat ovat heränneet miettimään sitä, että näinkö meillä ajatellaan, Rantalainen sanoo.

Yksittäisiä vanhempia lukuun ottamatta hanke on saanut osakseen kiitosta. Päiväkotityöntekijöiden mukaan hanke on myös oikeasti vaikuttanut "tarhan" arkeen. Erilliset vain tytöille tai vain pojille suunnatut leikit ovat joutuneet kyseenalaistuksen kohteeksi, samoin arjen värimaailma on mennyt uusiksi. Sininen ei ole lähtökohtaisesti varattu pojille, eikä vaaleanpunainen tytöille.

Nykyisen Tonttulan menon voi tiivistää vaikka näin:

– Tytöt tykkäävät leikkiä autoilla ja rakentaa, pojat tykkäävät leikkiä nukeilla ja pukeutua mekkoihin, kertovat Virtanen ja Rantalainen.

"Sukupuolisensitiivisyys kaikkialle"

Alan professori toivoo, että hankkeista pitäisi luopua ja siirtyä sukupuolisensitiiviseen arkeen kaikkialla Suomen kasvatuslaitoksissa.

– Mielestäni hankkeista pitäisi siirtyä siihen, että se tasa-arvo elää päiväkodeissa ja kouluissa – sellaisena päivänselvänä toiminnan lähtökohtana, mitä se ei edelleenkään vielä ole, toteaa Suomen ensimmäisen tasa-arvoisen kasvatuksen professuurin saanut Kristiina Brunila Helsingin yliopistosta.

Tonttulan nykyisille touhuajille opetetaan uuden ohjeistuksen avulla ennen kaikkea suvaitsevaisuutta.

- Toivottavasti heistä kasvaa sellaisia ihmisiä, että he ajattelevat niin, että kuka tahansa kykenee mihin tahansa ja saa olla sellainen kuin miltä hänestä itsestään hyvältä tuntuu, toivoo Rantalainen.

Lue myös:

    Uusimmat