Talvisodan syttyminen 30.11.1939 oli koko Suomelle järkyttävä kokemus. Mutta nuori reservin vänrikki Torsti Juhavaara koki sodan alkamisen erityisen vavahduttavasti – nykytermein ilmaistuna online.
Juhavaara oli henkilö, joka vastaanotti päivystävänä upseerina puhelimitse hätäsanoman Helsingissä, sotaväen yleisesikunnassa, osoitteessa Korkeavuorenkatu 21. Langan toisessa päässä oli Karjalan kannaksella suojajoukkojen prikaatia komentava eversti Antero Svensson: "Neuvostoliiton joukot ovat ylittäneet tänään klo 7.00 valtakunnan rajan. Omat etuvartiot ovat vetäytyneet asemistaan. Suojajoukkomme ovat parhaillaan ankarissa taisteluissa vihollista vastaan. Taistelut jatkuvat."
Talvisodan alkaminen on yksi, mutta ei suinkaan ainoa dramaattinen Suomen historian episodi, joka kuvataan vastikään ilmestyneessä Unto Hämäläisen kirjoittamassa ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran kustantamassa teoksessa Historian paraatipaikalla – kivitalo Helsingin sydämessä.
Yhteistä dramaattisille tapahtumille on osoite, Korkeavuorenkatu 21.
Joku muistaa Ohranan talon
Jotkut historiaa tuntevat helsinkiläiset saattavat kutsua rakennusta edelleen Ohranan taloksi, sillä siellä piti majaa tsaarin-Venäjän pahamaineinen salainen poliisi ennen itsenäisyyden alkua. Mutta 130-vuotisen rakennuksen historia ulottuu toki kauemmas.
Alun perin se on rakennettu paremman väen asuintaloksi aikana, jolloin Helsingin asukasluku oli noin 50 000 ja kasvu voimakasta. Nykyään puhuttaisiin rakennusbuumista.
Historian paraatipaikalla kertoo värikkäästi talon alkuvaiheista grynderiajalta, jolloin taloja nousi kaupungin parhaille paikoille kuin sieniä sateella. Puupääkaupunki, ilmaus sallittakoon, muuttui kiviseksi, koristeellinen uusrenessanssi oli suosittu tyylisuunta, ja sen hengessä rakennettiin myös Korkeavuorenkatu 21.
Tähän väliin varoitus: tämä kirja-arvio sisältää paljon nimiä. Mutta niin sisältää itse kirjakin, kaikkiaan 233 kappaletta. Se on 118-sivuiseen teokseen liikaa, olkoonkin, että suuri osa nimistä on Suomen lähihistorian tunnettuja hahmoja.
Tätä mielestäni kirjan ainoaa moitittavaa seikkaa paikkaa kylläkin lopun kattava henkilöhakemisto. Tarkka henkilöhakemisto on hyvän tietokirjan ominaisuus.
Historian paraatipaikalla kertoo paitsi Suomen myös rakennuksen historiasta. Siksi on syytä mainita talon rakennuttaja Per Erik Färlander. Nimi on jo vaipunut historian hämärään, ellei sitten joku muista, että hän perusti yhä toiminnassa olevan Sanduddin tapettitehtaan.
Ennen Ohranan aikaa rakennus tunnettiin Helsingissä Färlanderin tai Ferlanderin talona.
Myös suunnittelija on syytä kertoa, hän oli ruotsalainen Axel Högberg.
Färlanderin bisnekset Helsingissä menivät lopulta pieleen, ja hän joutui myymään talonsa. Mutta talon historia oli vasta alussa.
Kiinni napatut jääkärit kuulusteltiin talossa
Färlanderilta talo päätyi pankin haltuun ja sitä kautta venäläiselle virkamiehelle Aleksander Jefremoville. Tältä talo puolestaan siirtyi Venäjän valtiolle vuonna 1903.
Mistään sattuman kaupasta ei tässä vaiheessa ollut kyse. Talon hankinta kytkeytyi tuon ajan venäläistämispolitiikkaan, siihen kun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov tuli keisarin nimissä panemaan liiasta autonomiasta nautiskelevia suomalaisia kuriin.
Tämä kiteytys on esimerkki kirjan ansioista. Kirjan kirjoittaja Unto Hämäläinen on kokenut historian tunteva journalisti ja tietokirjailija, joka osaa kytkeä yksityiskohdat laajempiin kokonaisuuksiin.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Venäjän valtio sitten sijoitti rakennukseen salaisen poliisinsa eli Ohranan. Näin vartiota tarkoittava venäjän kielen sana on jäänyt elämään helsinkiläisten suuhun.
Jääkäriliikettä vahdannut ja suitsinut Ohrana kuskasi kiinni saatuja värväreitä kuulusteluihin Korkeavuorenkadulle, muiden muassa silloisen jääkärin, myöhemmän jääkärikenraalin Aarne Sihvon.
Keväällä 1918 Korkeavuorenkatu 21 oli katutaisteluiden näyttämönä saksalaisen kenraalin Rüdiger von der Goltzin Itämeren-divisioonan vallatessa Helsingin punaisilta pikavauhdilla kahdessa päivässä.
Mannerheimin toimisto sijaitsi talossa
Kun Suomi ja bolshevistinen Neuvosto-Venäjä solmivat Tarton rauhan, Venäjän valtion kiinteistöt Suomessa siirtyivät suurelta osin Suomen valtiolle. Niinpä Korkeavuorenkatu 21 päätyi itsenäisen Suomen puolustusministeriön ja sotaväen yleisesikunnan käyttöön.
Mistään kuivasta paperin ja musteen tuoksuisesta toimistopuuhastelusta ei ollut puhettakaan. Sisäpoliittisesti epävakaita 1920- ja 30-lukuja leimasivat myös armeijan sisäiset kiistat, jotka kulminoituivat Venäjän armeijassa koulutuksensa saaneiden entisten tsaarin upseerien ja jääkäriliikkeen nostamien nuorten miesten valtataisteluun.
Jälkimmäiset voittivat, eikä valtaa käytetty pelkästään Suomen asioiden hoitamiseen. Yksi kirjan herkullisimmista sitaateista on Aleksi Mainion teoksesta Terroristien pesä, Suomi ja tiedustelu Venäjällä 1918-1939: ”Jos jokin paikka pitäisi nimetä konspiraattorien ja jopa terroristien pesäksi vuosien 1921-1939 Suomessa, niin kyllä se Korkeavuorenkatu 21 olisi.
1920-luvulla toistui monta kertaa kuvio, jossa yleisesikunnan tiedustelu-upseerit ja valkoemigrantit yhdistivät voimansa antibolsevismin hengessä.”
Jääkäriupseerien voitto 20-luvun valtataistelussa ei toki ollut lopullinen ja täydellinen. Ryssän upseeri numero 1, eli Gustaf Mannerheim muutti taloon kesällä 1931, kun hänet nimitettiin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi.
Tästä tehtävästä Mannerheimin oli kyllä määrä jäädä eläkkeelle marraskuussa 1939, mutta Stalin ja puna-armeija päättivät toisin. Mannerheimin ura sai jatkoa Suomen armeijan ylipäällikkönä siitä aamuisesta puhelusta, jonka päivystävä upseeri Torsti Juhavaara sai rintamalta Korkeavuorenkatu 21:een 30.11.1939.
Mitä paljastuu arkistoista?
Sotien jälkeen taloon sijoitettiin Rajavartiolaitos. Meno oli kuivakampaa kuin sotia edeltävänä aikana, ainakin nykyisin käytettävissä olevien arkistolähteiden mukaan. Tähän liittyen kirjasta kannattaa tehdä poiminta, joka koskee presidentti Urho Kekkosen valtakautta ja Tshekkoslovakian miehitysvuotta 1968.
Unto Hämäläinen kertoo, kuinka tuolloin amerikkalaislehti Washington Post levitti maailmalle uutista, jonka mukaan neuvostojoukkoja olisi tullut myös Suomen rajan yli. Uutinen oli sellaisenaan fake news, ja sitä kumottiin muun muassa Helsingin Sanomien voimalla, kun silloinen pääomistaja Aatos Erkko kutsui Washington Postin toimittajan Suomeen.
Kun arkistot joskus tulevaisuudessa aukenevat, voi olla, että tälle amerikkalaislehden uutisellekin saadaan syvempää taustoitusta. Kuinka lähellä Neuvostoliiton aggressio Suomea kohtaan itse asiassa olikaan?
Talo isolla T:llä
Teoksessa rakennuksesta käytetään nimeä Talo, isolla kirjoitettuna. Isolla alkukirjaimella halutaan epäilemättä korostaa rakennuksen merkitystä. Kirjaa lukiessa ratkaisu tuntuu alkuvaiheessa hieman pompöösiltä, mutta pökerryttävän historian vyörytyksen jälkeen jopa perustellulta.
Ja vaikka Historian paraatipaikalla on tietokirja, jonka voi ostaa kirjakaupasta, se on myös talonkirja. Korkeavuorenkatu 21:stä tulee historiaa kunnioittaen saneerattu ylellinen 57 huoneiston asuintalo, jonka varusteluun kuuluu Suomen ensimmäinen pysäköintirobotti.
Jokainen Korkeavuorenkatu 21:n tuleva osakas saa kirjasta oman kappaleensa, kun rakennus palaa ensi vuoden aikana asuinkäyttöön 116 vuoden tauon jälkeen.
Sekä tietokirjana että talonkirjana Historian paraatipaikalla on harvinaislaatuinen. Voi hyvin olla, ettei toista vastaavan menneisyyden omaavaa asuinrakennusta löydy koko tasavallasta.
Korkeavuorenkatu 21 on kirjansa ansainnut.
Kirjoittaja on MTV Uutisten toimituspäällikkö