Söpöysvaroitus! Koira ja delfiini ovat olleet ystäviä vuosikausia – näin suloiselta epätavallinen kaksikko näyttää yhdessä
Siinä missä ihmiset voivat ystävystyä vuosikymmeniksi, jopa loppuelämäksi, myös eläimet voivat ystävystyä lajirajojen yli. Esimerkin tällaisesta hellyttävästä parivaljakosta antaa uutissivusto Business Insider.
Gunner on 8-vuotias kultainennoutaja, joka tutustui vain 8 viikon ikäisenä pentuna delfiiniin, josta tuli yllättäen karvakuonon elinikäinen ystävä.
Vaikka Gunner oli vasta pieni pentu, sen rauhallinen olemus houkutteli tuolloin nelivuotiaan Delta-delfiinin tekemään tarkempaa tuttavuutta.
– Kun Gunner meni ensimmäisen kerran satama-alueelle, odotin sen haukkuvan ja olevan todella innoissaan. Mutta se tekikin päinvastoin: se meni makuulle ja vain katseli, Gunnerin omistaja, Marie Blanton, kertaa kultaisennoutajan ja delfiinin ensikohtaamista.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kaksikolla on tapana leikkiä yhdessä – jo ensikohtaamisella Delta kiikutti Gunnerille leluja vedestä.
– Aloin pistää merkille, että aina, kun toin Gunnerin mukanani altaalle, Delta oli delfiineistä ensimmäisenä laiturilla. Se toi koiralle leluja ikään kuin se olisi yrittänyt leikkiä Gunnerin kanssa.
Kaverukset näkevät harvemmin, mutta ystävyys säilyy
Nyt 10-vuotias Delta asustaa Floridassa Dolphin Research Center -nimisessä keskuksessa, jossa tutkitaan ja suojellaan delfiinejä.
Keskuksessa kouluttajana työskentelevän Blantonin mukaan kouluttajat pyrkivät rakentamaan aitoja suhteita delfiinien kanssa, sillä he haluavat todella tuntea keskuksen delfiinit yksilöinä.
Samalla kouluttajat haluavat totuttaa delfiinit erilaisille asioille – kuten näiden kaveruksien tapauksessa – pienelle koiranpennulle, joka on viettänyt aikaa keskuksessa omistajansa kanssa usein.
Nykyisin kaverukset näkevät toisiaan muutaman kerran kuukaudessa, mutta pitävät siitäkin huolimatta yhä yhtä.
– Koska pojat ovat molemmat jo vähän vanhempia, he eivät näe toisiaan nykyisin niin paljon, Blanton perustelee.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Suomessa on tänä vuonna bongattu useamman kerran delfiinejä – lue lisää näistä linkeistä:
- Historiallinen näky Suomen vesillä! Katso veneilijän ottamat kuvat pullokuonodelfiineistä Kemiönsaaren edustalla
- Keeri, 13, onnistui videoimaan ainutlaatuisen tilanteen: Kolme Kemiönsaaren delfiiniä tuli "tosi lähelle venettä"
- Mökkiläiset bongasivat Suomen delfiinit aivan uudesta paikasta – huikea video todistaa harvinaisen näyn kesäillassa: "Ajattelin, että äiti on seonnut"
- Historiallinen näky Suomen vesillä taltioitui videolle – pullokuonodelfiineille etsitään nyt nimiä: Kasper, Jesper ja Joonatan vai kenties Tupu, Hupu ja Lupu?
Lähteet: Insider, Business Insider
Uusimmat
-
15:24
Live kello 17: Seuraa Nobel-juhlallisuuksia suorana – rauhanobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
15:15
Israelin Netanjahu kiittää Yhdysvaltoja ammuksista ja avusta – MTV seuraa sotaa
-
15:02
Suomen karmealla alulla kallis hinta: Ruotsi marssi maailmanmestaruuteen
-
14:55
Roman, 8, loukkaantui ja paloi vakavasti Venäjän ohjusiskussa – nyt hän käy tanssikilpailuissa ja soittaa harmonikkaa
-
14:50
Yksi muutos elintavoissa voi tuoda jopa 10 vuotta lisää elinikää
-
14:39
Epäilty tappo Nokialla – poliisi tutkii
-
14:34
Pariskunnan riidoilla täysin sama lopputulos 1,5 vuoden välein: Koira puri päihtynyttä, uhkaavasti käyttäytynyttä vaimoa
-
14:26
Antti Tuisku pinkaisi kovan ajan täysmaratonissa – somessa ylistetään: "Olet sie mahoton"
-
14:05
Venäjän Lavrov kertoi, mihin Wagner-sotilaat ovat päätyneet – MTV seuraa sotaa
-
14:04
Anna Perho kertoo, milloin hänen on ollut vaikeaa sietää itseään: "Pitää mielestäni ihmisen järjissään"
-
13:44
MM-finaalille katastrofaalinen alku! Ruotsi jyräsi Suomen ensimmäisessä erässä – Oona Kauppi Ylelle: "En tiedä, mitä tässä tapahtuu"
-
13:25
Remi Lindholm hiihti uransa parhaan suorituksen maailmancupissa
-
13:17
AKT vahvistaa olevansa mukana torstain jättilakossa – HS: Liitto aikoo pysäyttää bussiliikenteen
-
13:16
Poliisilla uutta tietoa Uudenkaarlepyyn kuolonkolarista
-
13:15
NYT: Suurlähettiläs Mikko Hautala on ottanut Trumpiin yhteyttä
-
12:50
"Miksi en saanut jäädä sinne": Lentoturmasta selvinnyt Sami Saikkonen kertoi mullistavasta taivaskokemuksestaan MTV:lle
-
12:49
Mies kuoli törmättyään autollaan liikenneympyrään Seinäjoella
-
12:37
Tutkimus: Vuokralla asuminen vanhentaa enemmän kuin tupakointi tai lihavuus
-
12:33
Puolaan lähdössä ollut lentokone evakuoitiin Arlandassa
-
12:27
Moottorisahalla kampanjoinut rääväsuu aloittaa presidenttinä Argentiinassa: "Hän on viimeinen toivomme"
-
Lataa lisää