Pernajanlahdella kesää viettävä Oliver Michelsson sai eilen iäkkäältä äidiltään soiton, että heidän mökkirannassaan uiskentelee delfiinejä.
– Nyt hän on seonnut, ajattelin, Michelsson naurahtaa.
– Veljeni sanoi myös, että delfiinejä siellä on ja lähdimme poikieni kanssa veneellä etsimään niitä.
Michelssonit pyörivät lähistöllä kahdella veneellä hetken aikaa ja löysivät lopulta kaksi delfiiniä, yhden ison ja yhden pienen. Kristiina Michelsson arvelee, että kyseessä on äiti ja lapsi.
Kristiinan tultua kotiin hän lähti Oliverin kanssa uudestaan etsimään delfiinejä ja vielä puolen yön aikaan ne pyörivät samassa paikassa. Delfiinit tulivat hyvin lähelle ihmisiä ja olivat rauhallisia.
– Kun sammutimme veneen moottorin, ne pysyivät samassa paikassa pitkään. Sen verran ne reagoivat meihin, että moottorin ollessa päällä ne pysyttelivät pidempään pinnan alla.
Delfiinit liikuskelivat rauhassa ja pyörivät toistensa ympärillä.
– Ne ovat todella vaikuttavia ja suloisia. Näki selkeästi, ettei kyseessä ole hylje eikä hai. Ne tekivät delfiineille tyypillistä pyörivää liikettä, Kristiina iloitsee.
Michelssonit yllättyivät siitä, että delfiinit pysyivät samoilla seuduilla pitkään ja he löysivät ne uudestaan moneen otteeseen.