Sony vastasi fanien toiveisiin – tavallaan: PlayStation 5:n saa pian myös mustana, mutta ei ihan niin kuin ehkä ajattelit

Tältä näyttää marraskuussa myyntiin tuleva Xbox Series X 0:27
Tältä näyttää PlayStation 5:n kilpailija Xbox Series X. Kyllä, se on myynnissä mustana.

Kuluttajaelektroniikkajätti Sony tuo uuteen Pleikkariin tarjolle vaihtokuoria. Suomessa niitä ei kuitenkaan vielä tammikuun ensimmäisessä lanseerausaallossa nähdä.

Sonyn PlayStation 5 -pelikonsoli saapui markkinoille runsas vuosi sitten, mutta maailmanlaajuisesta puolijohdepulasta johtuen sen saatavuus on edelleen hyvin heikkoa, ja moni omaansa kuumeisesti odottanut jää valitettavasti tänäkin vuonna ilman uutuuskonsolia.

Härskien hintapyyntöjen lisäksi myös uuden sukupolven Pleikkarin design on herättänyt julkaisustaan lähtien keskustelua. Toiset ovat pitäneet konsolin lennokasta muotoilua turhan villinä, osa taas on toivonut Sonylta valkoisen konsolin rinnalle mustaa laitetta, joka istuisi paremmin muiden tummanpuhuvien laitteiden keskelle kodin viihdekeskukseen.

Nyt ainakin joidenkin fanien pyyntöihin on vastattu. Sen sijaan, että Sony toisi markkinoille mustan PlayStation 5:n, ilmoitti se maanantaina tuovansa tammikuussa 2022 myyntiin vaihdettavat kuoret, jotka tulevat tarjolle mustan lisäksi myös muutamassa muussa värissä. Kuoret ruuvataan konsolin valkoisten muovikuorien tilalle.

Pleikkari vitosen vaihtokuorten värit ovat ainakin alkuvaiheessa seuraavat:

  • Cosmic Red (punainen)
  • Galactic Purple (violetti)
  • Midnight Black (musta)
  • Starlight Blue (sininen)
  • Nova Pink (pinkki)

Osa väreistä on saatavissa jo erikseen myytävissä ohjaimissa, mutta loppujenkin kaveriksi tulee myyntiin myös samaa sävyä oleva ohjain.

Ei vielä Suomeen

Suomalaisten ei kannata vielä pidättää henkeään, sillä vaihtokuoret tulevat aluksi myyntiin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Espanjassa, Portugalissa, Italiassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Japanissa, Kiinassa, Taiwanissa, Hongkongissa, Singaporessa, Malesiassa, Thaimaassa, Indonesiassa, Vietnamissa, Etelä-Koreassa ja Filippiineillä.

Toistaiseksi ei ole tietoa, milloin vaihtokuoria on saatavissa suomalaisilla jälleenmyyjillä. Sony kuitenkin lupaili, että niitä tuodaan myyntiin myös muilla markkina-alueilla pitkin ensi vuotta.

Vaihtokuorien hintoja ei ole vielä julkaistu.

Vain viralliset vaihtokuoret sallittu

Kysyntä muille kuin valkoisille PlayStation 5 -pelikonsoleille on ollut sen verran kovaa, että vaihtokuoria ryhdyttiin jo viime vuonna tehtailemaan kolmansien osapuolten toimesta.

Sony kuitenkin ilmoitti, että moinen peli ei vetele ja uhkasi jopa haastaa vaihtokuorien valmistajia oikeuteen.

Huhumylly Sonyn virallisista vaihtokuorista uuteen Pleikkariin lähti aivan uusille kierroksille aiemmin tänä syksynä, kun japanilaisyhtiö sai niille patentin.

Lue myös:

    Uusimmat