Sokean Isabellan opaskoira teljettiin varastoon oppituntien ajaksi – opiskelija haastoi koulun oikeuteen: "Se ei ole vain lemmikki"

Sokea opiskelija haastoi koulunsa oikeuteen koiransa vuoksi 1:38
Isabellan opaskoira laitettiin oppituntien ajaksi varastoon – opiskelija maksoi potut pottuina

Sokea opiskelija on haastanut korkeakoulunsa oikeuteen. Hän katsoo koulun rikkoneen lakia laitettuaan hänen opaskoiransa varastoon oppituntien ajaksi. Asiasta kertoo muun muassa CNN.

Sokeudestaan huolimatta Isabella Scott opiskelee kokopäiväisesti Massachusettsin osavaltiossa Miltonin kaupungissa sijaitsevassa korkeakoulussa. Nyt opiskelija on haastanut koulunsa oikeuteen. 

Yllä olevalla videolla näkyy, miten Isabellan opaskoira on sijoitettu oppituntien ajaksi varastoon, jossa säilytetään kemiallisia aineita ja eläinten elimiä.

"Se ei ole lemmikki"

Isabellan mukaan hänen opettajat olivat vaatineet, että opaskoiran on oltava biologian tuntien aikana laboratoriotilojen ulkopuolella. Opettajien mukaan koira riitelee liittovaltion terveys- ja turvallisuusstandardien kanssa.

– Se ei ole vain lemmikki, vaan sen voi ajatella olevan eräänlainen lääketieteellinen apuväline: se on sama kuin pyörätuoli jollekin, biologiaa täyspäiväisesti opiskeleva Isabella toteaa CNN:n haastattelussa.

Koulussa muitakin epäkohtia

Toissapäivänä nostetun syytteen mukaan koulun toiminta rikkoo Amerikassa säädettyjä, vammaisten oikeuksiin ja kuntoutukseen liittyviä lakeja.

– Ei ole mitään syytä, miksi Scott tulisi erottaa koirastaan, koska laboratorioluokat eivät ole steriilejä, Isabellan asianajaja Anthony Brady toteaa.

Lisäksi Isabella mukaan kampuksen alueella liikuntaesteisten autopaikkoja käytetään häikäilemättömästi hyväksi.

Korkeakoulun edustajat eivät ole ottaneet kantaa koulua vastaan nostettuihin syytteisiin. Koulusta kuitenkin kiistetään väitteet siitä, että sen henkilöstö olisi kohdellut oppaiksi tarkoitettuja koiria väärin.

Lähteet: CNN, NCB Boston 

Lue myös:

    Uusimmat