Kärppiin siirtynyt maalivahti Niklas Rubin on ollut viime vuodet SM-liigan terävintä torjujakärkeä. Ruotsalaiskassari kertoo valinneensa Oulun osittain entisen Kärpät-tähden myötävaikutuksesta.
Rubin, 29, siirtyi Kärppiin Porin Ässistä, jossa hän vietti kolme kautta. Valtavaa kuormaa patapaidoissa kantanut kiekkoilija valittiin päättyneellä kaudella SM-liigan parhaaksi maalivahdiksi.
– Ne ovat olleet parhaita kausia urallani tähän asti. Sain Ässissä paljon vastuuta ja pelasin runsaasti. Se auttoi kehittämään pelaamistani ja itseluottamustani, Rubin kertoo MTV Urheilulle.
Lue myös: Olli Jokinen teki "ultimaattisen haista v***u -liikkeen" – jakaa nyt suoraa tekstiä HIFK:sta
Rubinin viime sesonki meni osittain pipariksi loukkaantumisen takia. Hän pelasi runkosarjassa vain 24 ottelua, mutta saatteli Ässät lopulta puolivälierien seitsemänteen otteluun tulevaa mestaria KalPaa vastaan. Rubin pelasi pudotuspeleissä loistavasti. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 93,1, ja matkaan tarttui kaksi nollapeliä, kun Ässät oli selkä seinää vasten.
MIllainen persoona on maskin takana? Katso pääkuvan videolta, miten Niklas Rubin kuvailee itseään.
Kärppiin siirtymisestä huhuiltiin jo aikaisin keväällä. Oululaisseura vahvisti sopimuksen huhtikuussa. Rubinilla olisi epäilemättä ollut ottajia ympäri Euroopan huippusarjoja, mutta ruotsalainen valitsi pohjoisen.

