SM-liigan pelaajamarkkinat tarkassa seurannassa Ruotsissa – kahden seuran pelaajat erityisesti kiikarissa

Ruotsalaisen SHL-jääkiekkoseurat seuraavat kiinnostuneina pelaajamarkkinoiden kehitystä Suomen Liigassa ennen helmikuun siirtorajan umpeutumista.

Molemmissa maissa siirtoraja umpeutuu tänä vuonna 15. helmikuuta. Toisin kuin Ruotsista, Suomen liigasta ei voi pudota, joten pudotuspelitaistelusta kauas jäävät Liiga-seurat voivat turvallisesti kaupata pelaajiaan pois.

SHL:ssä kuudentena olevan HV71:n urheilujohtaja Johan Davidsson myöntää HockeyNews.se-sivustolle, että kiinnostusta Suomea kohtaan on.

– Ässillä ja KooKoolla sekä ehkä muillakin joukkueilla on pelaajia, joista he saattavat haluta eroon, Davidsson kertoo.

Keväällä 2017 Ruotsin mestaruutta juhlinut HV71 kaappasi tuolloin puolustaja Mikko Lehtosen KooKoosta päivää ennen siirtorajan umpeutumista. Lehtosesta tuli kultakeväänä tärkeä tekijä jonköpingiläisten kultajunassa.

Davidssonin mukaan seura on hyvin tietoinen siitä, missä Suomessa mennään, mutta muistuttaa, että hankintojen on oltava järkeviä.

– Sillä pitää tehdä eroja. Riippuen siitä, missä tilanteessa olet, ja etsitkö leveyttä vai huippuja. Se ei ole helppoa, eikä onnistuminen ole varmaa, koska pelaaja on tehnyt paljon pisteitä Suomen häntäpään joukkueessa, Davidsson kommentoi.

HV:n lisäksi ainakin Örebrolla on parhaillaan verkot vesillä. Urheilujohtaja Niklas Johanssonin mukaan seura etsii korvaajaa loukkaantuneelle maalivahdille Eero Kilpeläiselle.

Lue myös:

    Uusimmat