Mainos

SM-liigan maalipörssin johtaja sivussa – Ilveksellä pahoja poissaolijoita

6:04
Videolla Tulosruudun raportti perjantain SM-liigakierroksesta.

SM-liigassa pelataan lauantai-iltana seitsemän ottelua. Suurin mielenkiinto kohdistuu Helsinkiin, missä Jarno Pikkarainen luotsaa ensimmäistä kertaa HIFK:n päävalmentajan ottelun aikana.

Helsingin IFK vaihtoi perjantaiaamuna päävalmentajaansa, kun Ari-Pekka Selin irtisanottiin tehtävästään ja hänen tilalleen päävalmentajaksi nousi Jarno Pikkarainen.

Päävalmentajavaihdos näkyikin perjantain KooKoo-ottelussa. IFK:n pelaajien lataus meni yli ja joukkueen kokeneimmat pelaajat ottivat hölmöjä jäähyjä – jopa kapteenia myöten.

Onkin mielenkiintoista seurata, millä latauksella IFK tulee illan otteluun kotikaukalossaan. Eilen kovan mailaniskun päähänsä saanut, SM-liigan maalipörssiä johtava hyökkääjä Iikka Kangasniemi on sivussa illan ottelusta. Myös ulosajon saanut Markus Kankaanperä on sivussa.

Kouvolan KooKoo taisteli hyvin ja sillä oli saumansa voittaa perjantainen ottelu IFK:ta vastaan, mutta tehottomuus vaivasi.

KooKoolla onkin kiire ottaa puhtaita kolmen pisteen voittoja, sillä muuten pudotuspeliviiva karkaa ulottumattomiin.

KooKoon kokoonpanoon palaa puolustaja Logan Pyett. Alexander Bonsaksen on pelikiellon takia sivussa. Hän huitaisi eilisessä pelissä Kangasniemeä päähän.

Tampereen Ilveksen ja Jyväskylän JYPin välisessä ottelussa on edelleen suuret panokset. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran eilen perjantaina, jolloin JYPin Jani Tuppurainen ratkaisi 3-1-voiton jyväskyläläisille.

Ilvekselle tappio oli erittäin kirvelevä, sillä takaa tulevat joukkueet ottivat voittoja. Näin ollen tilanne ja taistelu pudotuspelipaikoista tiivistyi entisestään.

Ilvekseltä on sivussa illan ottelusta hyökkääjät Teemu Rautiainen sekä Panu Mieho. Näin ollen SM-liigassa debytoi tällä kaudella 36 Mestis-ottelussa 22 pistettä tehnyt KOOVEE-hyökkääjä Erik Ahopelto.

Voittonsa ansiosta JYP nousi sarjassa pudotuspeliviivan paremmalle puolelle ja on Ilveksestä vain neljän pisteen päässä. JYP onkin voittanut tammikuun seitsemästä ottelustaan kuusi ja tulee illan otteluun kolmen ottelun voittoputkessa.

Risto Dufvalla on ollut selkeä tavoite loppukaudelle: kerätä mahdollisimman paljon voittoja, tyylillä ei ole niin väliä.

JYP tekee muutoksia kokoonpanoonsa. Muun muassa hyökkääjät Eric Perrin sekä Julius Nättinen on pudotettu ykkösketjusta nelosketjuun.

Lahden Pelicansin kuuden ottelun voittoputki katkesi eilen perjantaina, kun joukkueet kohtasivat Lappeenrannassa. Pelicans johti puolustaja Oliwer Kasken osumilla 2-0-lukemin, mutta SaiPa nousi rinnalle ja otti lopulta jatkoajalla 3-2-voiton.

Kaski on noussut tällä kaudella SM-liigan puolustajien eliittiin, sillä 23-vuotias puolustaja johtaa puolustajien pistepörssiä 33 pisteellään. Hän on tehnyt edelliseen neljään otteluun peräti 10 pistettä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös Pelicansin alivoimapelaaminen. Lahtelaiset eivät ole päästäneet ainuttakaan alivoimamaalia edellisissä kymmenessä ottelussaan.

SaiPalle perjantainen voitto oli elintärkeä, sillä takaa tulvat JYP ja KalPa olivat jo vaarallisen lähellä. SaiPa saikin repäistyä pienen pesäeron, joskin JYP on vain neljän pisteen päässä.

Joukkueet kohtaavat tänään lauantaina Tallinnassa.

Muut ottelut:

KalPa-Jukurit, kokoonpanot.

Kärpät-HPK, kokoonpanot.

TPS-Ässät, kokoonpanot.

Lukko-Sport, kokoonpanot.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja