SM-liigaa uhkaa nolo kohtalo CHL:n hierarkiassa – vain Kärpät ja Tappara voivat pelastaa kunnian

Oulun Kärpät ja Tampereen Tappara pelaavat Champions Hockey Leaguen pudotuspeleissä ennen kaikkea omasta menestyksestään, mutta myös Suomen kiekkokunniasta, sillä SM-liiga on vaarassa menettää yhden paikan ensi kauden CHL:ssä. 

Pääkuvan videolla ennen viimeistä alkulohkokierrosta kuvattu CHL Extra, jossa perattiin suomalaisjoukkueiden kautta eurokaukaloissa. 

MAINOS

CHL:n pudotuspelit tiistaina 
C Morella

Brno – Tappara klo 18.50 C More Maxilla ja cmore.fi:ssä
Zürich – Kärpät klo 21.25 C More Maxilla ja cmore.fi:ssä

C Moren sivulle pääset tästä

32 joukkueen CHL:ää pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 2017-2018. Ruotsin ja Suomen liigat olivat tuolloin kuuden perustajaliigan (Ruotsi, Suomi, Sveitsi, Tshekki, Saksa ja Itävallan EBEL) rankingissa kahdella kärkisijalla, kuten myös kuluvan kauden alla.

Ne siis saivat sarjaan viisi joukkuetta kumpikin. Maavertailussa sijoilla 3-4 olevat liigat saavat mukaan neljä joukkuetta, viides ja kuudes kolme. Kuudelle perustajaliigalla lohkaistaan siis yhteensä 24 paikkaa.

Marraskuun 6. päivänä alkavien pudotuspelien alla tilanne on se, että Suomi on kokonaisrankingissa kolmantena Ruotsin ja Sveitsin takana. Suomalaisjoukkueiden määrä ensi kauden CHL:ssä uhkaa siis pudota neljään. Liigojen välisessä CHL-rankingissa otetaan huomioon kolmen edellisen ja kuluvan kauden menestys niin, että painotus on suurin käynnissä olevassa kaudessa. Kolmen edellisen kauden pistepottiin ei voi enää vaikuttaa, joten sijoitukset vaihtuvat tämän sesongin menestyksen mukaan.

Ensimmäisen pudotuspelikierroksen parit:

EV Zug (SUI) – Red Bull Münich (GER)
Tappara (FIN) – Kometa Brno (CZE)
Malmö Redhawks (SWE) – SC Bern (SUI)
Frölunda Indians (SWE) – HC Lugano (SUI)
Kärpät (FIN) – ZSC Lions (SUI)
Skellefteå AIK (SWE) – Storhamar (NOR)
Red Bull Salzburg (AUT) – Rouen Dragons (FRA)
HC Pilsen (CZE) – HC Bolzano (ITA)

Rankingissa ratkaiseva tekijä on otteluista kerätyt pisteet. Seurat kasvattavat oman liigansa pistepottia, joka jaetaan pelatuilla otteluilla. Pistekeskiarvo määrää liigan sijoituksen suhteessa muihin liigoihin. Se liiga, joka johtaa kyseisen kauden vertailua, saa 100 pistettä. Kakkonen saa 95 ja alas päin mennään viiden pisteen välein.

Suomi on kuluvan kauden vertailussa vasta neljäntenä Sveitsin liigan, Ruotsin SHL:n ja yllättäneen Itävallan EBEL:n jälkeen, joten se on kiinni 85 pisteessä. Myös italialainen HC Bolzano kuuluu EBEL-liigaan. 

Alla olevassa taulukossa on tämän kauden rankingin kahdeksan parasta liigaa ja niistä CHL-pudotuspeleihin selvinneiden joukkueiden menestys. Ainoastaan nämä joukkueet voivat vaikuttaa liigansa pistekeskiarvoon ja rankingsijoitukseen vielä kuluvalla kaudella.

LiigaJoukkueJoukkueen pistekeskiarvoLiigan pistekeskiarvo/otteluTämän kauden pisteet rankingiinRankingin kokonaispisteet (sijoitus)
Sveitsi2,29100230 (2)
EZ Zug2,8
SC Bern2,3
Zürich Lions2,3
HC Lugano1,7
Ruotsi1,9395243 (1)
Skellefteä2,5
Frölunda2,3
Malmö2,2
Itävalta1,7890195 (5)
RB Salzburg2,3
HC Bolzano1,8
Suomi1,7385222 (3)
Tappara2,7
Kärpät2,5
Norja1,6780169 (7)
Storhamar1,7
Ranska1,6780157 (9)
Rouen1,7
Tshekki1,5470205 (4)
HC Pilsen3,0
Kometa Brno1,7
Saksa1,5065186 (6)
RB München2,2

Pudotuspeleissä rankingpisteet jaetaan varsinaisen peliajan jälkeen seuraavasti: ottelun voitosta saa kolme pistettä, tasapelistä pisteen ja häviöstä nolla pinnaa. Lisäksi seuraavalle kierrokselle etenemisestä saa yhden lisäpisteen. 

Jotta Suomi nousisi kokonaisrankingissa toiseksi Sveitsin ohi – ja säilyttäisi näin viisi maapaikkaansa ensi kauden CHL:ään – sen on kurottava Sveitsin kahdeksan pisteen (230-222) etumatka kiinni kokonaispisteissä. Mitä se sitten vaatii tiistaina alkavissa pudotuspeleissä? Kärppien ja Tapparan on kasvatettava Suomen pistekeskiarvoa voitoilla ja jatkopaikoista irtoavilla lisäpisteillä niin, että sekä EBEL että Ruotsin liiga jäävät tämän kauden vertailussa taakse. Tämä tietäisi Suomelle kymmentä lisäpistettä (85→95) kokonaispottiin, joka kasvaisi 232 pinnaan, ohi Sveitsin 230 pisteen.

Alla olevalla videolla keskustellaan CHL:n suosiosta Euroopassa, ja siitä, mikä Suomen asema liigassa on. Juttu jatkuu alla. 

CHL kiinnostaa Keski-Euroopassa Suomea enemmän -"Herätyspiste SM-liigalle" 8:10

Sveitsi ei voi kokonaispottiaan enää kasvattaa, sillä se on tämän kauden osalta jo kiinni maksimissa eli 100 pisteessä. Se voi vain toivoa, että Ruotsi ja EBEL pystyvät pistämään kampoihin suomalaisseurojen rynnistykselle. Sveitsin johto tämän kauden rankingissa on niin suuri, että sen putoaminen kärkipaikalta on epätodennäköistä, jos sveitsiläisseurat eivät romahda pahasti. Jos kävisi niin, että esimerkiksi Ruotsi ohittaisi Sveitsin, Suomelle riittäisi kokonaisrankingin kakkospaikkaan nousu tämän kauden tilastossa kolmanneksi.

Suomen CHL-tulevaisuuden kannalta toivottua pudotuspeleissä olisi siis suomalaisseurojen huippumenestys, mutta myös Ruotsin liigan ja EBEL:n seurojen kompurointi. Näin Suomi voisi nousta kokonaisrankingissa toiseksi ja säilyttäisi viiden seuran kiintiönsä CHL:ssä. 

Lue myös:

    Uusimmat