Sipilä toivoo työmarkkinoilta joustavuutta työllisyystavoitteen saavuttamiseksi – "Ei me enää eletä Neuvostoliiton viisivuotisessa suunnittelukaudessa"

Puheenjohtajatentti: Juha Sipilä 25:42

Kuten monet muutkin puolueet, myös keskusta tavoittelee ensi vaalikaudella 75 prosentin työllisyysastetta. Puheenjohtaja Juha Sipilä esitteli aamun Huomenta Suomessa kaksi keinoa, joilla tähän päästäisiin.

Toinen keinoista on paikallisen sopimisen edistäminen, toinen panostaminen oppisopimuskoulutukseen.

– Tarvitaan tuhat uutta ohjaajaa tai opettajaa oppisopimuskoulutukseen työpaikoille, Sipilä linjaa.

Sipilän mukaan oppisopimuskoulutus on toimiva keino etenkin aloille, joita vaivaa työvoimapula. Tällä vaalikaudella olisi voitu luoda hänen mukaansa yli 60 000 työpaikkaa lisää, jos työvoimapulan vaivaamille aloille olisi löytynyt riittävästi tekijöitä.

Esimerkkiä paperiteollisuudesta

Paikallisessa sopimisessa Sipilä ottaa esimerkin paperiteollisuudesta, jossa siinä ollaan muita aloja pidemmällä.

– Kunpa kaikilla toimialoilla olisi samanlainen paikallinen sopiminen.

Siplä kertoo kansainvälisestä tutkimuksesta, jossa Suomi on häntäpäässä työmarkkinoiden joustavuudesssa. Suomi on vasta 138. sijalla 141 vertailumaasta. Tällä hallituskaudella yritettiin edistää paikallista sopimista laihoin tuloksin.

Keinoja voitava tarkistaa kesken vaalikauden

Sipilä toivoo, että työmarkkinajärjestöt ovat tulevan hallituskauden alussa avoimin mielin, kun työllisyyttä edistävistä toimista sovitaan. Jos 75 prosentin työllisyysaste asetetaan tavoitteeksi ja siihen sovitaan keinot, pitää Sipilän mielestä olla mahdollista, että niitä mietitään uusiksi kesken kauden, jos tavoitteeseen ei päästäkään.

– Tehdään ehdollinen kirjaus, että jos nämä toimet eivät viekään siihen 75 prosenttiin, niin sitten tehdään lisää toimia. Ei me enää eletä Neuvostoliiton viisivuotissuunnittelukaudessa, jossa mietitään aina viideksi vuodeksi asiat, vaan pitää pystyä matkan varrella myös tekemään lisätoimia.

Juha Sipilä aloitti Huomenta Suomen puheenjohtajatenttien sarjan. Katso koko tentti jutun videolta.

Lue myös:

    Uusimmat