Suomi 2011. Ohjaus: Tonislav Hristov. Käsikirjoitus: Hristov, Kaarle Aho. Kuvaus: Peter Flinckenberg. Leikkaus: Joona Louhivuori. Musiikki: Peter Dundakov. Pääosissa: Tonislav Hristov, Kiril Jovchev, Hristiyan Dimov, Zoran Atanasov. Kesto: 83 min.
Vajaa vuosikymmen sitten helsinkiläistynyt elokuvaohjaaja Tonislav Hristov erosi suomalaisesta vaimostaan kesken edellisen dokumenttielokuvansa teon. Välirikko herätti tekijän pohtimaan parisuhteen problematiikkaa yhdessä neljän maahanmuuttajaystävänsä kanssa.
Tarkasteluvälineeksi valittiin elokuva, kuinkas muuten. Lopputulosta, Sinkkuelämän sääntöjä, voi pitää varsin onnistuneena.
Tonislav, Zoran, Hari ja Kiril ovat kukin saaneet siipeensä rakkauden etsinnässä. Tonin lailla Zoran on kokenut Suomessa avioeron. Nyt ystävykset yrittävät opetella supisuomalaista sinkkuilua. Kiril puolestaan ei ole onnistu taluttamaan tyttöystäväänsä alttarille, vaikka yritys on ollut ankara. Porukan nuorin, Hari, ei ole kokenut vielä ainuttakaan vakavampaa naissuhdetta – omaa äitiä kun ei lasketa mukaan.
Sinkkuelämän säännöt on pohdiskeleva kuvaus neljän nuoren miehen 12 kuukauden projektista löytää uusi parisuhde tai ainakin uusi suunta arkiselle ajelehtimiselleen. Kaikki keinot ovat sallittuja: miesnelikko käy läpi netti- ja speed deitit, tyylikoulut ja tanssikurssit.
Sulkapalloakin pelataan tosi tarkoituksella. Vaan kantavatko ”pariutumisharjoitukset” konkreettista käytännön hedelmää? Tallennetut tilanteet kertovat enemmän tästä ajasta ja siihen liittyvistä epätoivon tunteista kuin todellisista yrityksistä päästä lähelle toista ihmistä.
Kolmekympin molemmin puolin elämäänsä analysoivat miehet ihmettelevät klassista kysymystä naisen perimmäisistä toiveista ja haluista. Ja tarkemmin vielä: suomalaisen naisen haluista. Vastauksia löytyy niukasti, mutta lisäkysymyksiä kasaantuu kaksinverroin. Onneksi pojat ovat puheliasta sakkia.
Onko itä- tai eteläeurooppalainen mies Marsista ja suomalainen nainen Venuksesta? Ainakin nämä velikullat ovat karistaneet melkoisen määrän machoilua harteiltaan, joko tietoisesti tai tahtomattaan. Kukkoilu vähenee iän karttuessa, tietää Toni. Kulttuuriselta törmäyskurssilta ei voi silti kokonaan välttyä, toteaa elokuva.
Menneisyys on kokonaan oma painolastinsa, mikä kuultaa etenkin Tonin ja Zoranin puheenvuoroista. Miten luottaa rakkauteen sydänsurun jälkeen? Entä kuinka tulla toimeen oman yksinäisyytensä kanssa? Unelma omasta perheestä kangastelee kaihoisana tulevaisuuden kaukaisessa horisontissa.
Sinkkuelämän säännöt puhuu aina ajankohtaisesta ja kiinnostavasta aiheesta raikkaasti ja avoimesti. Kaikkinainen poseeraus loistaa poissaolollaan, mikä on äärimmäisen tärkeä menestystekijä näin henkilökohtaisessa projektissa.
Dokumenttielokuva herättää ajatuksia suomalaisuudesta, joita meidän alkuasukkaiden kannattaisi pohtia ajan kanssa. Kiinnostavatko ulkomaalaiset meitä vain tyhminä – ja mieluiten italialaisina – turisteina? Maahanmuuttajina emme ole mitään, uskovat päähenkilöt pessimistisesti.
Tonislavin ja hänen ystäviensä retki suomalaisuuden sydämeen on paitsi koskettava myös tragikoominen ja hätkähdyttävä. Kuva, joka elovenamaastamme piirtyy humalahakuisten festivaalien, juopahtavien juhannusjuhlien ja tihkuisten tanssilavojen kautta, ei ole siitä kaikkein imartelevimmasta päästä.
Teksti: Outi Heiskanen