MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen niputtaa Pekingin olympialaisissa Leijonien jokaisen ottelun ilmaisemalla, mistä hän piti, mistä ei näkemässään. Kolmannessa ottelussa huomiot kohdistuvat Suomen matsiin Ruotsia vastaan, jonka Suomi voitti ikimuistoisesti erikoisten vaiheiden jälkeen maalein 4–3.
Tästä pidin
Leijonat pelasi ikimuistoisen kolmannen erän ja osan jatkoajasta Ruotsia vastaan tavalla, josta ei voinut olla pitämättä.
Tuossa kyseisessä Leijonien turnauksen yhdeksännessä erässä kyse oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun tunnistin Jukka Jalosen Leijonat kunnolla Jukka Jalosen Leijoniksi näissä olympialaissa. Kasvojen pesu Ruotsi-ottelun ensimmäiseen ja toiseen erään oli valtava, ja melkeinpä samanmoinen parannus oli kyseessä suhteessa Slovakia-pelin kolmeen ja niin ikään Latvia-pelin kolmeen pelattuun erään.
Tästä en pitänyt
On käsittämätöntä, että Jukka Jalosen johdolla pelataan viivelähtöjä niin, että syötetään etukäteen aikeet vieläpä näyttäen pakkipakkisyöttö vasemmalta pakilta oikealle pakille kaukalon kulmaan, mistä pelin on käytännössä mahdoton jatkua niin, että se tuottaisi Leijonille säällistä kiekkokontrollia. Semminkin kun Tre Kronor oli skoutannut tuon alkeellisen syötön etukäteen – ja sen jälkeen jälki oli todella rumaa Suomen kannalta.
Monin kohdin Suomen laitahyökkääjät karkasivat kauas keskialueelle Ruotsia vastaan ensimmäisessä ja toisessa erässä niinä hetkinä, kun Tre Kronor antoi vaikkapa vain sellaisen puolikkaan paineen Leijonien pakeille. No, saivatpahan sitten laiturit yrittävät noukkia siellä kiekkoja ilmasta kädellään, kun pakkiparat lähettivät pelivälinettä eteenpäin ns. norsukiekkoina.
En pitänyt siitä, että Leijonat hyvin poikkeuksellisella tavalla turhautuivat viimeistään toisessa erässä Ruotsia vastaan. Ajoittain Leijonat oli kuin kuriton mielenosoittajalauma Mannerheimintiellä. Toiselta puolen ymmärrän turhautumista. Pelaajat kokevat ennakkosuosikin asemaa – ja peli ei toimikaan, kun sen organisointi valmentajien puolelta ei tuota hyvää peliotetta ja pelin virtausta.
Tätä ihmettelen
Ihmettelen Sami Vatasta. Kokenut pelaaja tökkii mailallaan vastustajaa jälkipelinä jäähyn arvoisesti. Onkohan koskaan Jukka Jalosen Leijonissa tapahtunut vastaavaa? Sama Vatanen kuskailee kiekkoa aivan kuin Meidän peli olisi hänelle kiinaa.
Toisaalta Vatanen pelaa niin kuin hänen lukemattomat ja lukemattomat toistot ovat häntä 15 viimeistä vuotta opettaneet pelaamaan. Ainakaan ennen tuollainen kiekon kuskaaminen ei kuulunut Jukka Jalosen pelikirjaan, eikä liioin pelin lähes jatkuva liiallinen pystyyn kääntäminen. Mietin, ja ihmettelen, oliko Vatasen sittenkin vain liian helppo EHT-turnauksessa esittää Jaloselle ilman paineita, että hän muka osaisi pelata Meidän peliä. Nyt ollaan likellä pistettä, että Vatanen viilettää taas kuin aikoinaan Lauri Marjamäen kurittomassa alaisuudessa 2016 maailmancupin leijonapaidassa.
Tätä odotan
Odotan, että Leijonat korjaa pelillistä kurssiaan Jukka Jalosen johdolla palaverein ja yhdellä laadukkaalla jäätreenillä ennen turnauksen puolivälieräottelua. Ilman laadukasta lyhytsyöttöpeliin perustuvaa kiekkokontrollilätkää kunniankukko ei lopulta laula Leijonille Pekingin olympialaissa.
Olen niin hämilläni noista viivelähdöistä, että mielikuvituksen kyllästämään ajatteluuni on luiskahtanut pohdinta, josko Jalonen on sillä peluuttamallaan pakkipakkisyötöllä kaukalon kulmaan vain hämännyt tulevien vastustajien skouttausta. Lätkäjärkeeni ei käy, etteikö Jalonen muuttaisi asiaa seuraavaan peliin mennessä.
Odotan myös, vaikka en ole tämän kysymyksen asiantuntija, että Harri Säteri torjuu maalissa Leijonien lopuissa otteluissa. Näytti, että koronakaranteeni oli vienyt parhaan terän Jussi Olkinuoran otteista maalinsuulla.