MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen perkaa Turun Palloseuran kriisivyyhteä auki sen eri kanteilta.
LUE MYÖS: TPS-pomo lyö painetta päävalmentaja Kalle Kaskiselle: "Pelejä pitää ruveta voittamaan"
TPS:n Kalle Kaskinen joutui tekemättömään paikkaan, kun hän otti toissakaudella vastaan maineikkaan Palloseuran päävalmentajan unelmapestin kotikaupungissaan Turussa. Olosuhde oli peräti kolmella tapaa täysin mahdoton: seuran, valmennustiimin ja määrättyjen pelaajien osalta.
Nyt Kaskinen on pinteessä, josta selviäminen vaatisi pientä ihmettä. Ennemmin tai myöhemmin TPS:n kriisin hintaa aletaan ensimmäisenä maksattamaan päävalmentajan selkänahasta. Se ei vain käy laatuun, että TPS on koko Liigan sarjataulukon pahnan pohjimmainen. Semminkin kun TPS:n kurssi on ollut sesonki sesongilta laskeva Kaskisen aikakaudella.
Ne kolme tekijää – seura, valmennustiimi ja tietyt pelaajat –, jotka ovat olleet Kaskisen riesana, on syytä käydä läpi:
Ennen kuin Kaskinen oli valmentanut peliäkään Liigassa TPS:n päävalmentajana, Palloseuran urheilujohtaja Antero Niittymäki puuttui lausunnollaan siihen, millaista peliä turkulaisten tulisi pelata. Tulkintani on, ettei lopulta ole pelattu sen enempää Niittymäen kuin Kaskisenkaan lätkää. Alussa tapahtui jopa sellaista, että Kaskinen ikään kuin lehdistötilaisuuksien puheenvuoroillaan yritti paikkailla, jopa pyydellä anteeksi sitä, miten joukkue oli pelannut. Rehellisesti: kahden kokonaisen kauden ja meneillään olevan sesongin 11 ottelun jälkeen en jääkiekkoanalyytikkona ollenkaan tiedä, mitä on Kalle Kaskisen jääkiekko.
Voi olla, että Kaskisen valmennustiimi, jonka jäseniä ovat päävalmentajan lisäksi Fredrik Norrena, Kimmo Rintanen ja Sami Salo, on löytänyt haasteellisen alun jälkeen yhteisen sävelen, miten joukkuetta johdetaan ja miten peliä pitäisi pelata. Tosin vaikka persoonat olisivat asettuneet ajan oloon hyvänkin yhteistyön kannalle ja taakse, fakta on, ettei tällä porukalla ole onnistuttu kehittämään pelitapaa ollenkaan, vaikka aikaa on ollut kosolti. Päinvastoin pelaaminen on taantunut jopa radikaalisti.
Ensimmäisen kautensa Kaskisen joutui valmentamaan liian paljon tähtipelaajansa Tomi Kallion ehdoin ja kautta. Kallion viisikko rohmusi kaiken enimmän peliajan sekä tasaviisikoin että ylivoimalla. Porukka peluutettiin puhki kauden mittaan. Sittemmin Kallio on tehnyt jääkiekkomakunsa selväksi Telian asiantuntijana: se on pystysuunnan lätkää, jossa pelaajien tulee saada mennä eikä meinata. Aistin alusta asti ristiriitaa päävalmentaja Kaskisen ja tähtipelaaja Kallion jääkiekkomaussa.
Rahaa on – vai onko sittenkään
TPS:n rikkaat rahoittajat ovat laittaneet omiaan likoon seuran puolesta tavalla, josta muissa seuroissa voidaan olla vain kateellisia. Tosin panostukset eivät ole näkyneet millään tavalla seuran ydintuotteen, pelin, paranemisena. Paljon on ollut uhoa siitä, että TPS olisi panostanut voimakkaasti ottelutapahtumaan. Tällaiset panostukset ovat olematon kuriositeetti niin kauan, kun peli ei ole kunnossa.
Mitä näihin taloudellisiin seikkoihin tulee, hiljaiseksi vetää se, että Kaskisella esikuntineen on ollut käytössään toisella kaudella heikompi joukkue kuin ensimmäisellä, ja kolmannella heikompi kuin toisella. Eli se niistä rahoittajista tai oikeammin: ei kai mikään taho ole valmis määräänsä enempää satsaamaan, jos seuran työntekijät eivät saa urheilupuolen yhtälöä toiminaan.
Minulle jäi mysteeriksi, miksi Saku Koivu tuli, näki – ja hävisi, tai ainakin laski panoksensa tasoa kesken kaiken suhteessa TPS:n kilpajääkiekkoiluun. Koivun torsoksi jääneen kehitysjohtajan tehtävän kautta sekä Niittymäkeä ja kumppaneita pohtien tulen tulokseen, että Palloseuran suurin ongelma ei ole todellakaan päävalmentaja Kalle Kaskinen.
Kyllä TPS potee johtajiensa suhteen raskaamman jälkeen jonkinlaista Turun tautia, taudin jääkiekkoilullista versiota.
Ongelmat ovat pelissä – mutta potkut Niittymäelle
TPS:n viljelemä Kalle Kaskisen versio Meidän pelistä on vesivelliä; se on lopulta vain eräänlaista Meidän pelin esittämistä. Siellä ovat kaikki puolustamisen ja hyökkäämisen rytmit – näön vuoksi.
Otan esimerkin. Turha niitä viivelähtöjä on pelata niin, että asetelma näyttää kyllä viivelähdöltä aluksi, mutta se jälkeen puuttuu suunnitelma ja toisteisuus, mistä ja miten vastustajan kärkikarvaaja lyödään. Miksi lähteä viiveellä ja sitten kuitenkin kiskaista se maailmanlopun puolipitkä syöttö pelin puolen laitaan. Ei siinä ole mitään tolkkua.
Olen käyttänyt joskus jääkiekkojulkisuudessa ilkeää termiä: Meidän pelin valevalmentaja. No, en pidä Kalle Kaskista sellaisena, mutta se menee silti Kaskisen piikkiin, että TPS:n kokonaisolosuhde on sellainen, ettei hän – hieman arveluttavine valmennusesikuntineen – kykene saamaan kunnollista Meidän pelin suoritusta kasaan.
Kun pakka on ennen muuta seuratason yläportailta asti näin sekaisin, on aivan selvää, ettei tässä ole syyttäminen ainuttakaan pelaajaa nimeltä. Tällaisella tuuliajolla pelaajat ovat kuin lastuja lainehilla vailla mahdollisuutta vaikuttaa kunnolla omaan ja joukkueen kohtaloon.
Oma ehdotukseni tähän loppuun on, että jos potkut annetaan, niitä ei tulisi antaa sittenkään päävalmentaja Kaskiselle vaan urheilujohtaja Niittymäelle. Jotakin tämän suuntaista, vaihtoehtoista toimintamallia tohdin varovasti toivoa silläkin nojalla, että TPS:n hallitukseen otettiin mukaan hiljakkoin Erkka Westerlund. Westerlund jos kuka on vuosikausia puhunut valmentajuuden puolesta. Nyt Westerlundilla on kaikkien aikojen tilaisuus muuttaa puheet teoiksi.
Mutta kiire ja paine on oltava Kaskisellakin laittaa peliä parempaan kuosiin. Ehkä siinä auttaisi muutokset apuvalmentajaosastolla.