Sihvonen: Otteet ovat SM-liigassa silmin nähden koventuneet – "Uhkaako väkivalta palata kaukaloihin?"

Olen tänä syksynä kehua retostellut SM-liigan pelien tasoa ja mielenkiintoisuutta. Jatkan edelleen samoilla linjoilla.

Oivalsin syyt tuohon hieman hitaasti. Ensin ajattelin, että kyse on ennen muuta pelaajien ja yleisön jälleennäkemisestä. Yleisöillä oli ikävä jäähalliin katsomaan pelaajia ja peliä; pelaajilla vuorostaan oli – hehän ovat kuin esiintyviä taitelijoita – hinku päästä esittämään yleisölle osaamistaan. Ja että tuo tuossa olisi ollut pääsyy pelien kovalle intensiteetille, niin luulin.

Ehkä tuo onkin ollut tärkein tekijä, mutta se ei olisi kantanut aivan alkua pidemmälle ilman taustalla tapahtuneita linjauksia.

Tuonnottain SM-liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn esitteli Tulosruudun haastattelussa sarjan uusia linjauksia sääntöihin ja sääntötulkintoihin (video yllä).

Tiivistäen on käynyt niin, että SM-liigassa on täksi kaudeksi otettu vaikutteita NHL:n säännöistä IIHF:n sääntökirjan sijaan, ja oheen.

Tapahtuiko muutos hiljaisuudessa?

En osaa pitävästi sanoa, nuhdellako itseäni vai SM-liigaa siitä, ettei tiedossani ollut heti, kun ensimmäinen kiekko putosi erotuomarin kädestä jäähän Lukon ja TPS:n välisessä ottelussa Raumalla, että sääntöjä ja niiden tulkintaa on muutettu. Voi olla, etten ollut seurannut tiedotteita riittävän tarkasti, ja ehkä SM-liiga olisi voinut voimallisemmin pitää asiaa esillä syyskauden alun jääkiekkojulkisuudessa.

Yhtä kaikki, olemme saaneet todistaa hienoa jääkiekkoilua, jossa on kaikkea. On pelaamisen intensiteettiä, on taktiikkaa; taklauksia annetaan ja otetaan, ja kaikki tapahtuu hyvän viisikkopelin järjestyksessä; kamppailupelaamisen lisääntyminen ei ole kuitenkaan jättänyt kiekollisia taitosuorituksia varjoonsa.

Kehut erotuomareille

Haluan erityisesti kiittää erotuomareita. Jyrin Rönnin kuvaamat muutokset eivät ole helppoja tuomareiden kannalta. Etenkin kohta, jossa päätuomareiden on puolessa sekunnissa päätettävä, ottiko taklattava taklauksen oikein vastaan vai ei, on hankala.

Uusi tulkinta on, että jos taklattava tietoisesti ja myöhässä kääntää selkänsä taklaajalle, kyse on kolttosesta, josta seuraa se, ettei taklaajalle vihelletä jäähyä.

Ja, edelleen, ottiko taklaaja riittävästi ja oikein huomioon sen, kuinka haavoittuvassa asemassa taklattava oli? Näitä erotuomareiden on havaittava salamannopeasti. Tehtävä on haastava.

Sanon tähän väliin, etten olisi itse tohtinut sääntöä ja sen tulkintaa muuttaa noin. Mutta se näyttää toimivan! Eli olisin ollut väärässä, jos minulla olisi ollut valta torpata uudistus.

Kolmen kauppa

Koputan puuta eli päätäni, että kaikki on mennyt tähän asti liki ongelmitta ja havereitta. Joitakin käräjiä on kai käyty, miten jokin taklaus ja sen vastaanottaminen oli ja meni, mutta asioita on syytä katsella nyt laajemmissa silmänaloissa.

Kun Rönn tuli julkisuuteen, olen katsellut sen jälkeen pelejä eri silmällä, tarkastellut etenkin sitä, että selkää käännetään taklaajalle ainakin jonkin verran vähemmän. Suunta on siis varsin hyvä. Hyvin mennyt alku on kolmen kauppa, siinä ovat onnistuneet: taklaaja, taklattava ja tilannetta arvioiva päätuomari. Ja toki kiitos lähtee myös erotuomarijohdolle sekä koko SM-liigan toimistolle.

Näin Rönnin haastattelun julkisuuteen tullutta versiota laajempana, sen tärkeä viesti oli, että Rönn ja asianosaiset olivat käyneet keskusteluja pelin tekijöiden kanssa ennen kuin uudistuksiin lähdettiin. Tämä on valtava kehitysaskel suomalaisessa pääsarjakiekkoilussa.

Muutoksia maalivahtien oikeuksiin

Pari muutakin kohtaa uudistuksissa on miellyttänyt vanhaa silmääni. Nyt maaleja ei ole hylätty jokaisesta hyökkäävän pelaajan luistimen terän piirrosta maalivahdin alueelle, eikä edes pieni kontakti maalivahtiin ole johtanut hylkäyksiin, jos pelaajan kosketus veskariin ei ole varsinaisesti häirinnyt tämän torjuntaliikettä. Erinomaista! Tässäkin on menty mukavasti NHL:n linjoille Suomessa.

Ymmärrän, että maalivahti on pyhä ja koskematon tiettyyn pisteeseen asti, mutta raja menee siinä, ettei peli saa menettää kamppailuluonnettaan, kun kaikki hyökkäystyö ja puolustustyö kohtaavat siellä, mihin peli kaikkineen tähtää: maalinedustalle maalinteko- ja maalinestotoimiin.

Pari edellistä kautta toiminta maalien edessä oli paitsi hieman kevyttä myös epätietoista. Lajin ilmiasu alkoi saada velttoja piirteitä siinä taistelualueella, kun hyökkäävät pelaajat karttamalla karttoivat maalivahdin aluetta luistimiensa kanssa melkeinpä sitä alueen rajaa pelin tiimellyksessä tarkkaillen.

Hätkähdin, kun Ilveksen Santeri Virtanen törmäsi TPS-maalivahti Andrei Karejeviin – ja jäähy menikin päinvastoin, mitä luulin (video alla). En silloin tiennyt, että tätäkin sääntöä oli muutettu, ja jälleen oikeaan suuntaan. 

Juttu jatkuu videon alla. 

Kun kiekko oli viivelähtöä rakentelevan TPS:n pakin lavassa Karejevin maalin takana, uuden tulkinnan mukaan Virtasella oli ja on lupa oikaista jopa maalivahdin alueen läpi, eikä maalivahdin ole lupa kääntyä äkillisesti paineistavan pelaajan luistelulinjalle. Karejev oli lentää mukkelis makkelis – ja sai jäähyn.

Kaikki uudistukset eivät menneet putkeen

Sen verran minussa on kuitenkin – lukija Sihvosensa jo tuntee – kerettiläistä ja vastarannankiiskeä, etten ole ihan varma, onko maalivahdin mailapelin toimintasäteen rajaaminen NHL-tyyliin sittenkään hyvä asia. Siihenkin on nyt SM-liigassa menty.

Tätä muutosta perustellaan hyökkäyspelaamisen helpottamisella. Mutta noinkohan se oikein sitten onkaan, ainakaan kategorisesti?

Nimittäin omissa papereissani sekin on tärkeää hyökkäämistä, kun maalivahti pysäyttää tai syöttää kiekon omalle pelaajalleen, siitähän vielä juuri äsken puolustaneen joukkueen hyökkäys alkaa! Pyydän vertaamaan asiaa jalkapalloiluun. Miten siinä, perinteikkäämmässä ja älykkäämmässä pelissä on tehty maalivahtien toimintavaltuuksien suhteen: ainakin osin niitä lisätty, jos olen oikein ymmärtänyt.

Aikoinaan mailastaan taitavat maalivahdit tyyppiluokkaa Fredrik Norrena ja kumppanit olivat kuin kolmansia peliä tekeviä puolustajia. Maalivahdin vahva mailapeli pitää pelin virtauksen virkeänä. Uusi sääntö johtaa vain siihen, että pelin nuhjaaminen vuorotellen eri kenttäpäissä lisääntyy.

Helpota hyökkäystä – ja jo puolustaminen terävöityy

Miten NHL:ssä on käynyt tuo asian maalivahdin toiminta-alueen rajaamisen tiimoilta? Kun vaatimattomasti peliä ymmärtävät tahot yrittävät "auttaa hyökkäystä", käy usein juuri päinvastoin. NHL:ssä pakit ja alin hyökkääjä pudottavat ennakoiden hieman alemmas linjansa, koska tieto on, että maalivahdin valtuudet ovat rajatut.

Samoin kävi keskialueen paitsion muutoksessa: mitä enemmän säännöt helpottavat hyökkäämistä, sitä voimakkaammin puolustustoimin valmentajat ja pelaajat siihen vastaavat.

Ei viidellä viittä vastaan tehdä nykyään ainakaan merkittävästi enempää maaleja, vaikka hyökkäysalueen – ja samalla tietysti puolustusalueen – kokoa suurennettiin hyökkäävän osapuolen hyväksi.

Muutos oli virhe. Se muutti peliä enemmän kaukalopallon, koripallon ja käsipallon suuntaan, jossa peli viipyilee pidempiä pätkiä kerrallaan jommassakummassa kaukalon päässä kissaa ja hiirtä -pelaten. Lätkä on parhaimmillaan tämän tästä päästä päähän virtaileva peli.

Miten käy jatkossa SM-liigassa?

Havahduin sääntömuutoksiin SM-liigassa myöhässä, kuten jo mainitsin. Viimeinen matsi, jonka näin ilman tietoa muutoksista, oli Jukureiden ja Ässien kamppailu Mikkelissä. Olin pöyristynyt, että mitä ihmettä kaukalossa tapahtuu? Peli oli yhtä riehumista, kamppailemista ja mailaa sai käyttää surutta häirintäpeliin.

Vähältä piti, ettei paljoa puuttunut, ettei jopa vanhaa kahvaamista mailalla sallittu. No, pelin umpisurkeaa laatuun saattoi vaikuttaa muutama muukin asia, ei vain uudet säännöt ja salliva tuomarilinja.

Otan tuon pelin esiin siksi, että vaikka erotuomarit ovat onnistuneet loistavasti toistaiseksi, saattaa luvassa olla vaivihkaista liukumista kohti kovempia ja kovempia otteita. Jääkiekkoilun henki on aina ollut se, että kovuuteen vastataan kovuudella, taitoon taidolla.

Tässä on iso pähkinä purtavaksi Jyri Rönnille esikuntineen ja tuomareineen. Koko ajan pitää olla hereillä, miten ja mihin suuntaan peli kehittyy. Hankaluus on se, että muutos on asteittainen, eikä sitä meinaa havaita.

Tullaan taas siihen, että jos yhtäällä helpotetaan hyökkäämistä, uusimmat säännöt ja niiden tulkinnat helpottavat puolustamista. Voin jo nyt kertoa, että etenkin ne joukkueet, jotka alkavat hävitä yli puolet peleistään, tulevat lisäämään keinojaan piri pinnassa, mitä tulee puolustamiseen. Veikkaan, että tätä menoa maalimäärät tulevat tippumaan SM-liigassa. Toivottavasti olen väärässä.

Lisääntyykö väkivalta?

Entä väkivallan uhka, onko se akuutti ja todellinen nyt, kun pelin intensiteettiä on lupa nostaa? Tätäkään kysymystä ei saa jättää pohtimatta.

Toistaiseksi mitään sen kummallisempaa ei ole ilmennyt. Tuskin tappelut yleistyvät, se olisi onnetonta. Suurempi riski on siinä, että joskus taklattavan ja taklaajan elekielen kommunikaatiossa sattuu väärintulkintoja, tahallisuuksiakin. Jos aiemmin taklattava saattoi viljellä opportunismia, nyt siihen houkutus voi olla taklaajalla.

Muistutan, että viime sesonki, koronakausi 2020-2021 oli laskujeni mukaan todella upea kausi sikäli, että päähän kohdistuneista taklauksista ei jouduttu kohisemaan ja keskustelemaan juuri ollenkaan. Se oli äärimmäisen tärkeä kehitysaskel jääkiekkoilussamme. Se suunnan muuttuminen takaisin kohti entisiä pahoja aikoja olisi kamala paikka. Siihen meillä ei ole varaa.

Miten sanoisin, toivon parasta, mutta pelkään pahinta. Olen ehkä sittenkin uudistusten suhteen hieman kahden vaiheilla. Peli on juuri nyt upeaa, mutta toivottavasti se sellaisena myös säilyy.