Sihvonen: Ville Niemisen pikkutakki ja Timo Favorinin 1 000 peliä – tuomaritoiminta puhutti SM-liigassa

Noin puoli tuntia ennen sitä, kun Ville Nieminen tempaisi näyttävästi pikkutakkinsa päältään ja heitti sen tuomaritoimintaan kohdistuneena protestina jäälle HPK:n ja Pelicansin välisen ottelun toisen erän loppupuolella, olin ehtinyt juuri ajatella kahta asiaa ja sanoa en ääneenkin mediakatsomossa: Ensinnäkin, erotuomaritoiminta on erinomaisella tasolla Liigassa tällä hetkellä. Toiseksi, on hyvä, että tuomareilla on nykyään siellä jäällä jonkinlainen anonymiteetti, he ovat vain numeroita, heillä ei ole kuten ennen oli sukunimiä tuomaripaidan selkäpuolella.

LUE MYÖS: Lukko vahvisti rivejään tehokkaalla hyökkääjällä – "Saimme ison kalan haaviin"

Ja vaikka Nieminen joutui siinä silmieni alla tukkanuottasille tuomareiden numero 29 ja/tai 14 kanssa, ei minun ole syytä tippaakaan vaihtaa kantaani, etteikö Jyri Rönnin johtamat erotuomarit ole olleet erinomaisia kaukalossa käsillä olevalla sesongilla.

Luulen, että olen työni puolesta katsonut Liigan pelejä enemmän kuin kukaan muu. Jos ei oteta lukuun muutamaa matsia, joiden lähettämisen kanssa Telialla oli jotakin teknistä ongelmaa, olen katsonut jokaisesta tähän mennessä pelatusta matsista vähintään alut eli 5 minuuttia, jolloin pääsen kärryille pelaavien joukkueiden pelisuunnitelmista. Joka kierrokselta katson joka tapauksessa kaksi peliä kokonaan, jos ei satu olemaan yhden pelin kierros.

LUE MYÖS: Näkökulma: Ville Nieminen saattoi osoittaa pelisilmäänsä Hämeenlinnassa, mutta mitä tarkoittaa SM-liigan reagointi purkaukseen?

Pelejä on nykyään sikäli nautinto katsoa ja analysoida, ettei kertaakaan ole ottelun alla ollut ajatusta siitä, että mitenköhän ottelu menee tuomaritoiminnan osalta. Tuomarit ovat tehneet sillä tavalla itsensä näkymättömiksi, ettei heihin kiinnitä ennalta eikä useimmiten pelin aikana mitään huomiota. Tämän suurempaa tunnustusta ei voi antaa tuomareille henkilö, jolle otteluiden katsominen on työ, joka on itse joskus pelannut ja hieman valmentanutkin Liigassa.

Olin aluksi sitä vastaan, että tuomarit muuttuivat ”numeroiksi”. Silloin minussa asui vielä se entinen kiukku, joka oli syntynyt, kun valmentajana aikuisten peleissä valmensin 90-lukulaisittain taistelevaa ja kamppailevaa lätkää. Ajatukseni oli, että tuomareiden pitää vastata virheistään omalla nimellään, omilla kasvoillaan. Että jos jonkun koutsin piti heittää juomapullo tai mailanippu, saati pikkutakki jäälle protestiksi, kävi ainakin aivan kaikille ilmi, keneen pillipiipariin valmentajan mielenosoitus ja julkinen paine kohdistuivat.

LUE MYÖS: Leijoniin valittu Pelicans-tähti on tulikuumassa vireessä – sensaatiopuolustaja rikkoo jo seuraennätyksiä

Vaan jo vuosia olen oivaltanut, mikä kaikkia osapuolia palveleva psykologinen etu tuomareiden nimettömyydestä on: se antaa tuomareille etäisyyttä, se antaa rohkeutta, ja se antaa tehtävä- ja sääntökeskeisyyttä viheltää parhaan kykynsä mukaan neljän tuomarin tiiminä.

Kuluvan sesongin erotuomareista tunnistan olemuksesta enää neljä tuomaria, kun se viides tunnistettavissa oleva otti ja lopetti tuhannenteen peliinsä: Jari Levosen tunnistan, samoin Antti Bomanin, Jani Luoma-ahon ja Joni Pekkalan. Luoma-ahon kanssa olen aikoinaan pelannut samassa ketjussa, lisäksi olen valmentanut häntä samoin kuin Pekkalaa.

En koskaan pitänyt tuhannen vihelletyn pelin miestä Timo Favorinia aivan parhaana tuomarina, mutta ehkä luotettavimpana sittenkin. Hän edusti vielä sitä edellistä polvea, jolla oli oma tyyli, omat kasvot, oma karisma. Favourin oli sen ajan kasvatti, jolloin ikään kuin erotuomarin henkilökohtaiset kyvyt korostuivat. Siitä on nyt päästy eteenpäin, kohti parempaa. Kun nykyään erotuomarit eivät personoidu juurikaan, on se jännittävällä tavalla nostanut viheltämisen keskimääräistä laatua, mikä on se tärkein juttu.

Favorinista ja hänen lopettamisestaan tasan tuhannenteen peliin on sanottava, että siinä oli tyyliä! Favorin poistui näyttämöltä arvostettuna ja kunnioitettuna suomalaisena jääkiekkoerotuomarina.

Mitä taas tulee Ville Niemiseen ja hänen takki-episodiinsa, en ihan tiedä, mitä ajatella. Pohtivana jääkiekkoasiantuntijana sanon kuitenkin, että takin heittäminen jäälle ei kuulu jääkiekkoiluun, se on selvää. Pidän Niemisen tekoa lapsellisena, itsekkäänäkin, ja se on tyypillistä vasta valmentajauransa alkutaipaleella olevalle, märkäkorvaiselle koutsille.

LUE MYÖS: Sarjakärki Kärpät nappasi kaksi hirmuvahvistusta – vieläkö lisää? "Olemme hyväksyneet, että meillä on viime vuotta kalliimpi joukkue"

Toisaalta saan oman tunnemuistini kautta palautettua mieleeni sen varsinaisen syyn, miksi Nieminen kilahti tai pistämällä pisti, sytykkeitä saatuaan, show’nsa pystyyn:

Kun alla jo oli tuomareiden puolelta rapsakoita tuomiota, kun tunteet nousivat eri puolilla pintaan, olisi tuomari 14 (vai oliko se tuomari 29) voinut kaiken nupiksi jättää viheltämättä Pelicansin maalivahdille tulkinnanvaraisen jäähyn maalin tahallisesta siirtämisestä.

Ennen vanhaan parhaat tuomarit erottuivat juuri sillä, että he ymmärsivät pelin kulloisenkin hengen. Joskus on viisasta pitää pilli pois huulilta, vaikka sääntökirjan jotakin kohtaa pelissä kutiteltaisiinkin. Tämän osaamiseen perustuu pitkälti Jari Levosen huikea ura päätuomarina.

Se oli erittäin erikoinen ratkaisu Liigan puolelta, ettei Ville Nieminen saanut tempustaan peliä tai kahta toimitsijakieltoa seuraaviin matseihin. Luulen, että siitä on jopa Nieminen itse ollut ymmällään.