MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen analysoi ja vertaa NHL-lätkää kotimaiseen liigakiekkoiluumme. Johtopäätös on selkeä: Fyysisemmän pelin ystävien ei kannata katsoa NHL:ää, vaan mieluummin Liigaa.
Maailmankirjat ovat sekaisin. No, ainakin jääkiekkomaailman pelikirjat sekaisin: kotoisessa Liigassamme taklataan joko yhtä paljon tai jopa enemmän kuin NHL:ssä.
NHL-jääkiekkoilu on muuttunut hirmuista kyytiä vielä aivan tässä parina viime kautenakin. Pelin nopeus – sekä hyökkäys- että puolustuspelinopeus – on kasvanut niin korkealle tasolle, ettei taklaaminen käy enää laatuun, sitä ei ehdi tehdä, se ei ole voittava peliteoreettinen konsti eikä mikään.
Sen sijaan Suomessa pelataan pääsarjatasolla vielä sen verran alhaisemmin pelinopeuksin, että paikoin ehtii taklaamaan ilman, että se on vahingoksi oman joukkueen voittavalle viisikkopelaamiselle.
Minulla ei ole – toistaiseksi – esittää tilastoja väitteeni tueksi. Ja siis väitteeni kuuluu: NHL:ssä taklataan korkeintaan yhtä paljon, mutta luultavammin vähemmän keskimäärin kuin Liigassa per peli.
LUE MYÖS: Näkökulma: Kaapo Kakon debyytti paljasti – superlupauksella huippupelaajille tyypillinen ominaisuus, joka nostaa hänet NHL:ssäkin huipulle
Jos kysytään, kummassa sarjassa pelaaminen muistuttaa enemmän kaukalopalloa, joka tapauksessa vastaus kuuluu: NHL:ssä.
Kirjoitan tässä nyt vaikutelmista, ja etenkin ensivaikutelmista.
Kun olen katsonut parina yönä suorana ja sen jälkeen aamuisin jälkikäteen NHL:n avauskierroksen pelejä, olen ollut suorastaan hämmästynyt: taklauksia on todella vähän, ja ennen muuta; aivan solkenaan tulee pelitilanteita, joissa pelaaja voisi taklata, mutta hän ei taklaa!
Laitojen vieressä näkee ja tapaa todella usein lisäksi tilanteita, jotka voidaan vain varauksin luokitella taklauksiksi. Niissä taklaaja lähestyy taklattavaa kuin ennen vanhaan, mutta sitten taklaaja vapauttaa alakäden mailastaan ja ikään kuin vaimentaa taklauksen taklattavaan vapaalla kädellä vastustajan yläkropasta joustaen. Hämmentävää! Tai ainakin uutta ja erikoista.
Ottakaa ja katsokaa noita tilanteita. Huomaatte varmasti, miten marginaaliseksi puolustuspelitekniikaksi (ja -taktiikaksi) taklaaminen on NHL:ssä jäämässä.
Kun mainitsin ensivaikutelmat, tarkoitan niillä sitä osin neitseellistä tapaa katsoa peliä, kun aletaan tarkkailla alkanutta sesonkia ja sen otteluita. Ensin ovat vaikutelmat, niihin kannattaa luottaa, ja vasta niiden jälkeen tulee tilastointi ynnä muu.
Ja jos olisikin niin, jahka tilastoidaan, että NHL:ssä sittenkin taklataan yhtä paljon tai hieman enemmän kuin Liigassa, ei vaikutelma ole johtanut meitä harhaan, vaan aivan oikeille jäljille. Nimittäin joka tapauksessa kyse on aivan perustavaa laatua olevasta pelin evoluutioon – pelin evoluutiohan lähtee liki aina NHL:stä jääkiekkoilussa – liittyvästä asiasta, uudesta suunnasta. Peli muuttuu, taklaukset vähenevät, haluttiin tai ei.
LUE MYÖS: Kuin kaksi marjaa – loistavasti NHL-kauden aloittaneella suomalaishyökkääjällä ja takavuosien venäläislegendalla muutakin yhteistä kuin taituruus jäällä
Tohdin väittää, että fyysisen lätkän ystävän kannattaa tällä haavaa katsoa mieluummin Liigaa kuin NHL:ää. Tosin Liigassakin taklaukset vähenevät sitä mukaa, kun vauhti kasvaa ja valmentajat vaativat vastineeksi pelaajiltaan aiempaa järkevämpää pelaamista.
Ja sitten on seikka, josta olen huolissani, mutta en vielä aivan varma. Näyttäisi alustavasti siltä, että kun NHL:ssä taklataan yhä harvemmin, taklattavat tulevat jopa laitojen vieressä yllätetyiksi. Kun taklaus ei ole enää sääntö vaan poikkeus, taklausten vastaanottajat eivät ole kunnolla varuillaan. Tällaisia tilanteita panin merkille jokusen näkemistäni NHL-peleistä.
Mainitsen lopuksi vielä sen seikan, jonka Alpo Suhonen oli viime keväänä kuullut Yhdysvaltojen MM-joukkueen ytimestä. USA:n pelikirjassa oli ohje, joka määräsi pelaajia olemaan taklaamatta hyökkäysalueella. On hyvin modernia peliajattelua olla taklaamatta itseään nopeassa lajissa pelin ulkopuolelle.
Jääkiekkoilussa on menossa kehityskulku, jossa on havaittu, ettei taklaamalla saada useinkaan riistettyä pelivälinettä itselle. Riisto on tehtävä voimakkaalla luistelulla kera mailahäirinnän. Ja on vieläpä sanottava, että ytimessä on eräänlainen voimakas pariluistelu, jossa riistäjät toimivat yhteistyöllä suhteessa vastustajan kiekolliseen pelaajaan.