MTV Sportin jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen näkee, että käsillä olevan liigakauden nouseva joukkue voi hyvinkin olla Karri Kiven valmentama Ilves.
Olen valmentanut Karri Kiveä vastaan, olen analysoinut lukemattoman määrän Kiven valmentamien joukkueiden pelejä – ja niin muodoin voin sanoa, että tunnen päävalmentaja Kiven lätkän melkein kuin omat taskuni.
Vuosien jälkeen johtopäätökseni on se, että Kivi on erinomainen jääkiekkovalmentaja silloin, kun hän malttaa kääriä hihansa ja ryhtyä hommiin. Kiveä on vaivannut läpi kaikki nämä hänet tuntemani vuodet eräänlainen flegmaattisuus; aivan kuin hän olisi ollut toisinaan liian boheemi persoona valmentaakseen säännöllisesti ja täsmällisesti.
Kaava on ollut liki poikkeuksetta sama kaudesta toiseen: Kivi tepastelee sandaaleissaan ja sortseissaan kesälomilta, ja alkaa saada joukkueisiinsa otetta vasta siellä jossain vuodenvaihteen tienoilla, jolloin ollaan jo pahasti myöhässä.
Tosin Ässien mestaruuskaudella 2012-2013 Kivi esikuntineen sai kuin saikin käännettyä ryhmänsä kurssin juuri ja juuri ajoissa ennen päävalmentajan liki liipanneita potkuja tunnetuin loistokkain seurauksin. Siinä poikkeus koetteli sääntöä.
Viime sesongilla Kivi lähti soitellen sotaan ”nopeuttamaan” Ilveksen pelaamista. Seurauksena oli pelillinen ja tuloksellinen katastrofi.
Jos Liigassa meinaa uudistaa joukkueen pelitapaa, pitää sen eteen jo edellisenä kesänä tehdä töitä hartiavoimin, täytyy olla pitkälle viety harjoitepankki ja videopelikirja valmiina ennen sesongin alkua. Sivumennen sanoen muun muassa noiden asioiden tähden Kärpät onnistui uudistumaan 2017-2018.
Näen melkeinpä Karri Kiven kasvoista, milloin hän on vasta ryhtymäisillään valmentamaan. Se on siinä vaiheessa, kun hänellä on vaihtoaitiossa punaa riittävästi poskilla ja ketutuksen määrän voi nähdä ilmeistä ja eleistä. Olen monesti miettinyt, miksei tämä pelin osaava valmentaja viitsi ja vaivaudu ajoissa omistautumaan asialleen.
Nyt, vihdoin, näyttäisi siltä, että Kivi ja Ilves eivät anna vastustajille ratkaisevaa etumatkaa jo elo-, syys- ja lokakuussa.
Olen analysoinut kourallisen Ilveksen harjoituspelejä tässä viime aikoina.
Ilveksen pelaajista huokuu peli-ilo ja itsevarmuus. He tietävät, mitä tehdä kaukalossa. Sitä kutsutaan: peli-identiteetiksi.
Selkeä peli-identiteetti johtaa siihen, että pelaajat suoriutuvat kykyjensä mukaan, ja ylikin.
Ilveksestä syntyy vihdoin vaikutelma, että joukkueen kasaamisessakin on ollut selkeä punainen lanka. Ilman pelaamiseen liittyvää kollektiivista yhteis- ja itseymmärrystä mikä tahansa kokoonpano sakkaa; ja sen seurauksena joukkueen kasaavat tahotkin näyttävät tunareilta.
Ilveksen pelaamisesta paistaa jo nyt kauden alla hyvä harmonia. Nyt peli on oikeasti nopeutunut, kun sitä maltetaan välillä koko viisikon voimin myös hidastaa. Pelaajat, päävalmentaja ja apuvalmentajat Olli Salo ja Jouko Myrrä ovat tehneet hyvää työtä pelin eteen jo tässä varsinaista kautta valmistavalla jaksolla.
Kiekko kiertää Ilveksen pelaajien lavasta lapaan lyhyin syötöin. Erinomaista on, että peliä tehdään kosolti myös sentterin kautta. Ilveksen hyvin oraalla olevan pelinopeuden perusta on siinä, että joukkue rytmittää erinomaisesti sekä hyökkäämistä että puolustamista.
Ja, kas vain, päävalmentaja Kiven poskilla ei puna loistakaan eikä kulmat ole kurtussa niin kuin vuosi sitten tähän samaan aikaa varsinaisten sarjapelien edellä.
Seuran näkökulma
Oma lukunsa on se, miten oli mahdollista, että Ilves pelasi viime vuonna niin kuin se pelasi. Mahtoiko Kivi esitellä seurajohdolle edellisen sesongin alla ”nopeutetun” pelikirjansa, epäilen. Entä onko Kivi nyt esitellyt Ilveksen johdolle tämän uuden version, jossa Ilves pelaakin taas toisin. Tohdin sitäkin epäillä.
Tämä koskee monia muitakin seuroja kuin Ilvestä. Tuntuu, että suomalaista seurajääkiekkoilua vievät päävalmentajat eivätkä seurat itse. Se on väärin, se ei ole säällistä joukkuepallopelikulttuuria.
Eihän legendaarisessa Ilveksessä saisi missään oloissa olla niin, että päävalmentaja kavereineen vain päättää, että kokeillaanpa ”nopeuttaa” joukkueen pelaamista. Ilveksessä pitää pelata, kehittää ja kultivoida Ilveksen jääkiekkoa. Ja jos ei ole olemassa vielä sellaista kuin Ilveksen jääkiekko, pitää sellaista kohti alkaa mennä välittömästi. Muussa tapauksessahan Ilveksellä ei ole seuraidentiteettiä, ei brändiä – eikä niin muodoin ole tasa- ja korkealaatuista tuotetta, mitä myydä.
Vaan kuten sanoin, ei Ilves ole ongelman kanssa todellakaan yksin.
Kun Ilves löylytti rumasti tällä viikolla harjoitusmatsissa Rinkelimäellä HPK:ta, oli vaikeaa hahmottaa, että Ilvestä vastaan todellakin pelasi HPK. Nuori päävalmentaja Antti Pennanen on ollut Kerhon puikoissa kaksi kautta, alkamassa on kolmas. Tässä ajassa Pennanen on väännellyt ja käännellyt HPK:n pelitapaa jo moneen kertaan.
Olisi hyvä tietää, onko Pennasen nykyisellä pelikirjalla tuoreen urheilujohtaja Mika Toivolan siunaus. HPK elää organisaationa aivan veitsenterällä. Asetelmaan ei vain sovi se, että Pennanen viljelee omia kokeilujaan ja aivoituksiaan joukkueeseen. Seuraidentiteetti ei ole leikin asia. Eikä se ole etenkään yhden ihmisen juttu.
Palaan vielä Kärppiin sen verran, että viime sesongin eräs onnistumisen perusta oli siinä, että pelitavan muutoksen tilaus tuli seurajohdon puolelta. Päävalmentaja Mikko Manner teki työtä käskettyä. Ja aloite muutokseen tuli nimenomaan laajan seurayhteisön puolelta.
