Mainos

Sierra Leonessa valitaan uutta presidenttiä

Sierraleonelaiset äänestivät tänään maalle uutta presidenttiä ja parlamenttia vain kuukausia kymmenvuotisen sisällissodan päättymisen jälkeen. Pääkaupungissa Freetownissa äänestyspaikkojen ulkopuolelle kertyi jonoja jo ennen vaalihuoneistojen avaamista varhain aamulla.

Nykyinen presidentti Ahmad Tejan Kabbah äänesti ensimmäisten joukossa. Hän on suurin suosikki vaaleissa, mutta lopputulosta on vaikeata ennakoida. Vaalikampanja on ollut selkeästi rauhallisin sitten Länsi-Afrikassa sijaitsevan Sierra Leonen itsenäistymisen vuonna 1961. Yksittäisiä välikohtauksia on kuitenkin esiintynyt, muun muassa lauantaina pääkaupungissa oli levottomuuksia.

Vaaliviranomaisten mukaan äänestäjiksi rekisteröityi noin 2,3 miljoonaa ihmistä, kun äänioikeutettuja on kaikkiaan arviolta 2,7 miljoonaa. Äänestyspaikkoja on noin 5000 ympäri maata. Tuloksia odotetaan tiedotusministeri Cecil Blaken mukaan tämän viikon lopulla.

Presidentinvaalissa käydään kahden viikon kuluttua toinen kierros, mikäli kukaan yhdeksästä ehdokkaasta ei saa vähintään 55 prosenttia äänistä.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.