Mainos

Siepatun äiti Suomen rikkaimpia

Sieppauksen uhriksi joutuneen helsinkiläisnaisen äiti Hanna Nurminen on syntynyt 1955. Hän toimii Koneen säätiön hallituksen puheenjohtajana.

Nurminen kuuluu Herlinien hissisukuun ja on Suomen rikkaimpia ihmisiä. Arvopaperi-lehden viime kesän listauksen mukaan Nurmisella oli 45:nneksi suurin pörssiomaisuus Suomessa. Se oli arvoltaan 39,5 miljoonaa euroa.

Esimerkiksi vuoden 2006 verotuksessa hänellä oli viidenneksi eniten pääomatuloja, 15 miljoonaa euroa. Hän peri omaisuutensa isältään, Koneen entiseltä pääomistajalta Pekka Herliniltä.

Nurminen on konepajayhtiö Cargotecin suuromistaja.

Hän on lahjoittanut suuren osa omistuksistaan Koneen säätiölle, joka tukee tiedettä, tutkimusta ja kulttuuria.

Nurminen on Varsinais-Suomessa merkittävä kulttuurivaikuttaja; hän on muun muassa Varsinais-Suomen taidetoimikunnan varapuheenjohtaja. Hän on toiminut erilaisten kulttuuritapahtumien, kuten Volter Kilpi -kirjallisuusviikon, tuottajana sekä hankekoordinaattorina.

Hän on naimisissa merimaskulaisen maanviljelijän Jaakko Nurmisen kanssa. Perheessä on kaksi tytärtä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.