Shania Twainin vainoaja puolustautuu: Minua on loukattu liikaa

Shania Twainin vainoamisesta syytetty mies on sitä mieltä, että häntä on loukattu pahasti, femalefirst.co.uk -sivusto uutisoi.

Laulaja Shania Twainia vainonnut Giovanni Palumbo on saanut tarpeekseen, sillä hänen mielestään vainottu ei olekaan Twain, vaan hän itse. Mies laukoi kommenttejaan häntä vastaa käydyssä oikeudenkäynnissä, jossa käsiteltiin lukuisia Twainiin kohdistuneita häirintöjä.

– Minua on loukattu liikaa, teidän korkeutenne, Palumbo sanoi tuomarille.

Palumbo on häirinnyt Twainia lukuisia kertoja. Twainin on muun muassa pitänyt kiristää turvajärjestelyjä perheensä Ontarion mökillä, sillä Palumbon auto on nähty jatkuvasti parkkeerattuna lähistölle. Maaliskuussa mies pidätettiin, kun hänet bongattiin samassa juhlagaalassa, johon Twain osallistui. Määräyksen mukaan Palumbo ei saisi tulla 450 metriä tähteä lähemmäs. Myös Palumbon lähettämät rakkauskirjeet tuntuvat Twanista kiusallisilta.

Psykologisten arvioiden mukaan Palumbo haluaisi romanttisen suhteen Twainin kanssa. Viime pidätyksen yhteydessä mies oli pukeutunut Shania t-paitaan. Hänellä oli niin ikään kädessään kirja, joka kertoi Twainista.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat