Serie A:ssa välittömästi ihastuttanut Huuhkajat-vahti havainnut tutun ilmiön: "Italiassakin tiedetään Pukki-party"

Jesse Joronen on nauttinut alkaneesta Serie A-kaudesta 7:12
Jesse Joronen on nauttinut alkaneesta Serie A -kaudesta.

Huuhkajien maalivahtipeli on kaikilla mittareilla huipputasoa. Kolmesta maalivahdista kaksi pelaa Euroopan Top 4 -sarjoissa. Kööpenhaminasta Serie A -seura Bresciaan siirtynyt Jesse Joronen varmistaa, ettei maajoukkueen maalivahtipeli ole yksin Lukas Hradeckyn varassa.

– Työntäyteinen kesä. Olen nauttinut todella paljon. Hienoa, että saimme hyvän startin kaudelle vierasvoitolla Cagliarista, Joronen iloitsee kauden avauksesta.

Joronen oli Brescian ykköstähti Cagliari-voitossa. Huuhkajat-vahti teki itsensä Italiassa tunnetuksi viimeistään toisessa ottelussa, kun huipputorjunnat jatkuivat suurseura AC Milania vastaan. Tämän huomioivat myös paikalliset jalkapallotoimittajat.

0-1-tappion myötä torjunnat eivät Jorosta kuitenkaan lämmittäneet.

– Harmittaa, että mitään ei tullut mukaan Milanosta. Alku on kuitenkin ollut hyvä ja olemme matkalla eteenpäin.

AC Milanin kotistadion San Siro ja kirkkaat valot eivät tehneet Joroseen vaikutusta. Vuonna 1993 syntyneen Simpeleen Urheilijoiden kasvatin fokus on pelkästään jalkapallossa.

– Kokemuksena se oli ihan samanlainen kuin muutkin. En mene otteluihin ihailemaan stadionien arkkitehtuuria, vaan laittamaan täyden keskittymisen itse peliin. Paikalla ja ympäristöllä ei ole niin paljon väliä.

Maalivahti on ehtinyt myös seurata maajoukkuetoveri Teemu Pukin urotekoja Englannin Valioliigassa.

– Italiassakin tiedetään Pukki-party. Se on ihan maailmanlaajuinen juttu. Kuukauden pelaajaksi valitseminen oli Teemulle täysin ansaittua. Hän on loistava pelaaja. Jokainen, joka on Teemun kanssa pelannut, on samaa mieltä, Joronen sanoo.

Maalivahti sai tietää Brescian mahdollisesta kiinnostuksesta kesän alussa. Tämän jälkeen tiedot hiljenivät, kunnes viikko ennen Tanskan pääsarjan alkua Joronen sai tietää olevansa matkalla Serie A:han.

Vaikka seura ei kuulu resursseiltaan Italian suurimpiin, sen historiasta löytyy legendoja kuten Andrea Pirlo, Roberto Baggio ja Pep Guardiola.

Joronen tulee kohtaamaan Italiassa maailman kärkipelaajia Cristiano Ronaldosta lähtien. Nimet vastustajan paidan selässä eivät kuitenkaan muuta rutiineja.

– Totta kai ne ovat hienoja asioita, mutta kun alkaa oikeasti valmistautua tuollaiseen otteluun, niitä analysoi kuin mitä tahansa matsia. Tutkitaan, mitä vastustajat haluavat ja osaavat tehdä erilaisissa tilanteissa. Itse pelissä lapsenintoa ei kannata olla liikaa mukana, Joronen muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat