Harvinainen asetelma kutkuttaa Huuhkajien huippunimeä – taistelee pelipaikasta toisen suomalaisen kanssa: “Meillä tulee hyvä kilpailu”

Suomen A-maajoukkueen maalivahti Jesse Joronen on innoissaan siirrostaan italialaisen Venezia FC:n riveihin. Etenkin, kun hän liittyy siellä maanmiehensä Niki Mäenpään seuraan.

Joronen, 29, allekirjoitti viime viikolla kolmivuotisen sopimuksen Serie A:sta viime kauden päätteeksi pudonneen Venezian kanssa. Hän jätti pääsarjatasolta vuotta aiemmin vajonneen Brescian, jossa sopimus tuli umpeen kesäkuun lopulla.

Venezian tilanne on koko suomalaisen jalkapallohistorian skaalalla varsin erityinen. Ulkomaalaisen ammattilaisseuran maalivahtiosastolta nimittäin harvemmin löytää kahta suomalaistorjujaa.

Joronen on harvinaislaatuisesta asetelmasta kuitenkin varsin jännittynyt.

– Olen äärettömän iloinen kunniasta työskennellä Nikin kanssa. Silloin kun menin nuorena pojankloppina ensi kertaa maajoukkueeseen, oli Niki siellä ottamassa minut avosylin vastaan, muistelee Joronen MTV Urheilun haastattelussa.

– Näimme Venetsiassa heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Juttelemme usein. Hän auttaa kaikenlaisissa jutuissa, mitä mieleen vaan tulee. Olen äärettömän iloinen siitä, että saan jälleen kerran työskennellä ja kilpailla Nikin kanssa.

Vaikka Mäenpäällä on ikää 37 vuotta, pitää Joronen ikivihreää veräjänvartijaa yhä täysin kilpakykyisenä kassarina.

– En laittaisi häntä itse missään nimessä mihinkään veteraanikategoriaan. Vaikka numerot saattaisivatkin kertoa jotain muuta, on hän yhä erittäin vetreä ja osaava maalivahti. Meillä tulee hyvä kilpailu, Joronen ennakoi.

"Kaikilla on Serie A mielessä"

Joronen pelasi edelliset kolme vuotta Brescian maalilla, kunnes hänen sopimuksesta seuran kanssa tuli päätökseen. Rautjärveläinen piti joukkueelle viisi nollapeliä 29 Serie A:n otteluun, sekä 23 nollapeliä 74 Serie B:n otteluun.

Viime kaudella Brescialla oli tilaisuus ponnistaa vuoden tauon jälkeen Serie A:han nousukarsintojen kautta, mutta tie nousi pystyyn välierävaiheessa. Nyt seuravaihto on antanut Joroselle lisäenergiaa pääsarjapaikan tavoitteluun.

– Kolme vuotta oli tarpeeksi yhdessä seurassa. Kun sain tilaisuuden lähteä muualle, uuden projektin kimppuun, taistelemaan tosissaan noususta, niin halusin siihen tarttua, Joronen sanoo.

– Nyt kolmen vuoden sopimus täällä tuo kivasti jatkuvuutta. Fiilis on siis erittäin hyvä.

Jorosen nimeä yhdistettiin kesän aikana moniin eri osoitteisiin niin Italiassa kuin muuallakin Euroopassa. Hän raapusti puumerkkinsä kuitenkin Venezian tarjoukseen, kun seuran urheilullinen projekti teki häneen vaikutuksen. Venezia haluaa suorinta tietä takaisin Serie A:han.

– On tietysti kiva, että tuntee ja tietää sarjan entaaltaan. Perheasioitakin oli luonnollisesti mietittävä. Vaimo on todella tyytyväinen siirtoon, sillä Venetsia on hieman kansainvälisempi kaupunki ja suurempi osa ihimisistä puhuu englantia, Joronen avaa.

– Olen kuitenkin erittäin innostunut siitä mitä voimme täällä saavuttaa. Uskon, että voimme nousta saman tien. Olen varma että joukkue lähtee hitsaantumaan hyvin yhteen alusta asti. Kaikilla on Serie A mielessä.

Todellinen taistelu Huuhkajien ykkösvahdin paikasta lähestyy

Joroselle joukkueen menestys on aina ollut kaikki kaikessa. Maalivahdilla on kuitenkin aivan yhtä kova palo päästä avaavaan kokoonpanoon kuin kenttäpelaajallakin.

Suomen A-maajoukkueessa Lukas Hradecky on pitänyt ykkösvahdin tontin jo useamman vuoden itsellään. Joronen tietää, ettei Bayer Leverkusenin huipputorjujaa syrjäytetä helpolla. Hän kuitenkin ymmärtää mitä tehtävä vaatii, eikä ammu alas mahdollisuuksiaan.

– Haluan ajatella, että maajoukkueessa pelaavat parhaat. Valinnat ovat kuitenkin valmentajien käsissä. Pelejä on paljon, joten vastuuta on jaettava jo senkin puolesta, sanoo Joronen, joka pelasi kesäkuussa yhden Kansojen liigan neljästä ottelusta.

– Noustakseni ykkösvahdiksi on vain pystyttävä pelaamaan yhtä kovalla tasolla kuin Luke. Noustava samalle tasolle. Hän on huippukassari, joka suoriutuu kovalla tasolla jatkuvasti.

– Luke pelaa Leverkusenin kanssa sen verran kovalla tasolla, että todellinen kilpailutilanne [meidän välillä] antaa vielä odottaa itseään. Ainakin hetken.

Lue myös:

    Uusimmat