Seksiterapeutti paljastaa viisi asiaa, joita miehet eivät ymmärrä naisissa: "Hyvää seksiä ei tule ilman sitä"

Seksiterapeutti paljastaa, mitä asioita miehet eivät ymmärrä naisissa.

Seksiterapeutti Stephen Snyder kertoo The Sun -sivustolla näkevänsä heteroparien toistavan samoja virheitä yhä uudelleen ja uudelleen. Suurin osa ongelmista ratkeaisi asiantuntijan mukaan sillä, että osapuolet ymmärtäisivät toista sukupuolta paremmin.

Tietämättömyys siitä, miltä toisesta tuntuu, voi nimittäin johtaa kiihkeänkin seksielämän hiipumiseen. Alla Snyder paljastaa viisi asiaa, joita miehet eivät vastakkaisesta sukupuolesta tunnu aina ymmärtävän. Lue myös asiat, joita naiset puolestaan eivät voi ymmärtää miehistä!

Viisi asiaa, joita mies ei ymmärrä naisesta

1. Nainen haluaa tuntea olevansa haluttu. 

– Suurin osa naisista haluaa tuntea olonsa himoituksi – eikä ole mahdollista, että hyvää seksiä tulisi ilman sitä, Snyder toteaa.

Snyderin mukaan monet naiset sanovat kiihottuvansa eniten silloin, kun he tuntevat olonsa seksuaalisesti vastustamattomiksi. Mitä enemmän kumppani häntä haluaa, sitä vastustamattomammalta naisesta tuntuu.

Koska arkisissa olosuhteissa voi tuntua vaikealta saada nainen tuntemaan olonsa "jahdatuksi", moni nainen saattaa seksin jälkeen miettiä, miltä petipuuhat tuntuisivat jonkun toisen kanssa. Jonkun sellaisen, joka ei osaisi olla ajattelematta naista ja jahtaisi häntä.

– Se on monen salasuhteen juurisyy. Useimmille naisille seksin tekniikka ei ole niin tärkeää kuin yksinkertaisesti se, että tuntee olonsa halutuksi.

Muista myös hyvän esileikin voima!

2. Suutelulla on väliä.

Suutelutekniikkaan kannattaa kiinnittää huomiota, vaikka yhteisiä vuosia olisi jo kymmeniä.

– Niinä 30 vuotena, kun olen ollut seksiterapeutti, olen harvoin kuullut miehen valittavan tavasta, jolla kumppani suutelee, Snyder avaa sukupuolten välisiä eroja.

Snyderin mukaan naiset nimittäin puhuvat suutelusta useinkin. Suudelma voi olla liian kova, liian pehmeä, liian märkä, liian kuiva tai siinä voi olla liikaa tai liian vähän kieltä. Nainen haluaa, että suudelma on juuri oikeanlainen.

Myös suuhygienia, hengityksen haju ja kumppanin keskittyminen vaikuttavat.

3. Hän pukeutuu itseään varten.

Kun nainen panostaa ulkonäköönsä, hän ei tee sitä vain miehen iloksi. Snyderin mukaan hyvältä näyttäminen on naiselle eroottista. Vaikka toki sillä, mitä hän kokee kumppanin ajattelevan, on merkitystä, myös se kuinka viehättäväksi hän kokee itsensä, vaikuttaa kiihottumiseen. Mitä viehättävämpi olo hänellä on, sitä enemmän hän kiihottuu.

Snyderin kollegat Nevadan yliopistosta kysyivät sekä miehiltä että naisilta muun muassa seuraavat kysymykset: "Auttaako itsensä katsominen alusvaatteisillaan peilistä sinua pääsemään tunnelmaan seksiä varten?" ja "Haluaistko harrastaa seksiä itsesi kanssa?"

Miehiä useammin naiset vastasivat kyllä. Lisäksi on huomioitavaa, että suurin osa miehistä ei jälkimmäistä kysymystä edes ymmärtänyt. Naisista moni ymmärsi kuitenkin välittömästi ja vastasi myöntävästi.

4. Mukavat teot lisäävät himoa.

Miehen himo naista kohtaan voi alkaa nukkumaan mennessä siitä, kun nainen riisuu paitansa. Naisen himo voisi alkaa kasvaa jo päivällä, jos kumppani on tehnyt jotain, joka muistuttaa naista siitä, miksi hän on valinnut juuri kyseisen miehen kumppanikseen, asiantuntija vinkkaa.

Ajattelevainen tekstiviesti on Snyderin mukaan eräs tapa kasvattaa naisen himoa jo päivällä.

– Se, että ajattelit häntä, ja käytit aikaa kertoaksesi sen hänelle, tekee vaikutuksen. Sanojesi ei tarvitse olla tarkoitettu kiihottamaan häntä. Mutta niiden pitäisi saada hänet hymyilemään, asiantuntija vinkkaa.

Myös kukat tai yllättävä illanvietto ovat hyviä ideoita.

– Nainen haluaa tietää, että ajattelet häntä, vaikka hän ei olisikaan siinä.

Snyder lupaa, että jos näet tällaista vaivaa, kun olet erossa kumppanistasi, kipinät sinkoilevat, kun näette jälleen toisenne.

5. Nainen haluaa miehen tekevän päätöksiä.

Snyderin mukaan useimmat hänen pakeilleen tulevat naiset kertovat pitävänsä enemmän päätöksentekoon kykenevistä miehistä.

– Yksinkertaista. Päivän loppuun mennessä naiset ovat uupuneita ajateltuaan niin paljon toisten tarpeita – lasten, iäkkäiden vanhempien, kollegoiden –, että he eivät halua mitään muuta kuin, että joku toinen ottaa vastuun, Snyder selittää.

Snyderin mukaan oikea vastaus kysymykseen "mitä haluat päivälliseksi?" ei olekaan "ihan mitä vaan, mitä vain sinä haluat".

Mikä sitten on oikea vastaus? Snyderin mukaan tämä: "Näytät todella väsyneeltä. Anna minä hoidan päivällisen, kun sinä menet kylpyyn."

Myös sängyssä nainen pitää siitä, että mies tuntee hänen vartalonsa niin hyvin, että ottaa tilanteen haltuun. Nappaa vinkit tajunnanräjäyttävään seksiin!

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat