Vauvan syntymän jälkeen seksi puolison kanssa voi tuntua ensin haasteelliselta. Goodtoknow.co.uk listasi vinkkejä, joilla pääset alkuun.
Synnytyksen jälkeen seksi tuskin on hetkeen ensimmäisenä mielessä. Seksielämän voi kuitenkin ottaa takaisin haltuun pikkuhiljaa. Goodtoknow.co.uk kertoi vauvojen vanhemmille vinkkejä, joilla seksi ja läheisyys olisi helpompi palauttaa parisuhteeseen.
1. Viettäkää aikaa yhdessä
Muistakaa viettää laatuaikaa yhdessä pariskuntana. Jättäkää työkuviot ja vanhemmuus ulkopuolelle, menkää ulos romanttiselle illalliselle tai viikonloppulomalle kahdestaan, missä jälkikasvusta puhuminen on kiellettyä. Pitäkää vauvanvaatteet poissa makuuhuoneesta muistaaksenne, että teillä on kahden aikuisen parisuhde, joka tarvitsee oman tilansa ja aikansa kasvaakseen ja säilyäkseen elinvoimaisena.
2. Jakakaa kotityöt
Tarkkailkaa, kuinka hoidatte perhe-elämäänne. Yrittäkää löytää käytännöllinen menetelmä, jossa työmäärät ovat reilusti jaettu. Näin mielipahan riskikin pienenee. On tärkeää, ettei toisen teistä tarvitse koko aikaa siivota, tiskata tai kokata kaikkia aterioita.
3. Älkää odotelko
Älkää jättäkö seksiä illan viimeiseksi asiaksi. Todennäköisemmin torkahdatte ennen kuin pääsette vauhtiin. Kun vauva/lapset ovat menneet aikaisin nukkumaan, hyväilkää toisianne olohuoneessa tai jossain muualla kuin makuuhuoneessa – tämä tuo helposti välillenne lisää intohimoa ja voitte samalla kokeilla erilaisia asentoja. Selvittäkää, koska olette energisimmillänne ja harrastakaa seksiä silloin.

