Univaikeudet voivat olla niin ilmeisiä, että ihminen hyörii ja pyörii sängyssä saamatta unta, tuskallisen tietoisena tilanteesta. Sitten on niitä, jotka luulevat nukkuvansa hyvin joka yö, mutta totuus onkin toinen. Uniongelmista kertovat merkit olisi hyvä tunnistaa, sillä muuten seuraukset terveydelle voivat olla vakavia.
Univaikeuksien merkeistä kirjoitti asiantuntijoiden haastatteluihin nojaten Prevention.com.
Juot kahvia, koko ajan
Jos herääminen aamulla ei onnistu ilman kahvia ja hereillä pysyminen päivän mittaan vaatii useampia kuppeja lisää, taustalla voi olla huonosti nukuttuja öitä. Ihminen saattaa vakuutella itselleen vain pitävänsä kahvista, mutta todellisuudessa juokin sitä, koska se auttaa tekemään olosta terävän ja skarpin. Monilla kahvia, limua tai energiajuomia pitkin päivää litkivillä ihmisillä on oikeasti ongelmia unen kanssa.
Nukut vapaapäivinä puolillepäivin tai pidempään
Moni ajattelee, että jos herää maanantaista perjantaihin aikaisin töihin, niin viikonloppuna on normaalia haluta pysytellä vällyjen alla. Kuitenkin se, että nukkuu 11–13 tuntia putkeen silloin, kun herätyskello ei herätä, voi hyvinkin olla merkki kehon yrityksestä paikata univelkaa. Vaikka uskottelisit yksinkertaisesti olevasi viiden tunnin yönilla pärjäävää tyyppiä, voi olla, että kehosi saa jatkuvasti liian vähän unta jaksaakseen.
Pinna on kireällä
Univaje voi laskea ärsytyskynnystä ja aiheuttaa pinnan katkeamisen melko mitättömistäkin syistä useamman kerran päivässä. Usein räjähtelyjen kohteeksi joutuvat etenkin perheenjäsenet. Eikä ole epäilystäkään, etteikö uneliaisuus todella vaikuttaisi mielialaan: esimerkiksi Pennsylvanian yliopistossa tehdyn selvityksen perusteella ihmiset, jotka saivat nukkua alle viisi tuntia yössä viikon ajan, tunsivat itsensä tavallista stressaantuneemmiksi, vihaisemmiksi ja surullisemmiksi. Kun he palasivat normaaliin unirytmiin, mielialat paranivat huomattavasti.


