Sebastien Ogierilta lupaava arvio Kalle Rovanperästä – "Toivon, että se tapahtuu pian"

Sebastien Ogier pääsee pitkästä aikaa paahtamaan rallin MM-sarjan erikoiskokeilla, kun hän starttaa Uuden-Seelannin MM-ralliin ensi viikolla.

Ogier ajoi alkukaudesta kolme osakilpailua Toyotan Rally1-autolla. Edellisen kerran hänet nähtiin GR Yariksen ratissa kesäkuisessa Kenian Safari-rallissa, jossa hän sijoittui neljänneksi.

Uuden-Seelannin sorakilpailussa Ogier lähtee jahtaamaan huipputulosta.

– Yritän tietenkin ajaa voitosta. Se on aina tavoitteena, kun starttaan ralliin. Mutta se on tietenkin fakta, että näin pitkän tauon jälkeen ei ole helppoa päästä takaisin kunnon ajorytmiin. Sen vuoksi ilmassa on muutamia kysymysmerkkejä, Ogier kertoo MTV Urheilulle.

Mestaruusvuosinaan Ogier joutui useimmiten ajamaan niin sanottuna aura-autona sorarallien alussa. Nyt ranskalaistähdellä ei ole vastaavaa ongelmaa, sillä hän lähtee erikoiskokeille MM-sarjan kärkikuskien takaa kisan avauspäivänä.

–Toivon, että pystyn lähtöpaikallani paikkaamaan pitkää ajotaukoani. Uuden-Seelannin rallissa oli ainakin aikoinaan irtosoraa paljon putsattavana. Nyt kilpailu tosin ajetaan sellaisena ajankohtana, jolloin sateen todennäköisyys on suuri. Tämä tarkoittaa sitä, että lähtöpaikkani ei ole varmuudella hyvä, Ogier huomauttaa.

Ogier oli mukana Uuden-Seelannin MM-rallissa vuonna 2010. Tuolloin ranskalainen menetti voiton viimeisellä erikoiskokeella Jari-Matti Latvalalle, joka toimii nykyään Toyotan tallipäällikkönä.

– Olin siellä erittäin lähellä urani ensimmäistä MM-rallivoittoa, mutta spinnasin neljä mutkaa ennen maalia, mikä maksoi minulle voiton. Jari-Matti sai voiton, mutta minulle jäi silti hyvät muistot kilpailusta. Tappio tuntui silloin raskaalta, mutta onneksi kolme viikkoa myöhemmin Portugalin MM-rallissa sain viimein ensimmäisen voittoni rallin MM-sarjassa, Ogier muistelee.

Ogierin tallikaveri Kalle Rovanperä johtaa selvällä erolla rallin MM-sarjaa ennen Uuden-Seelannin osakilpailua. Hyundain Ott Tänak on tosin supistanut tuntuvasti suomalaisen etumatkaa kahdessa edellisessä rallissa, joissa Rovanperä sortui virheisiin.

Rovanperän tehtävänä on aurata sorateitä Uuden-Seelannin rallin alussa. MM-sarjan kärkikuljettaja toivoikin saavansa tulitukea Ogierilta, joka voisi onnistuessaan viedä pisteitä Tänakilta maapallon toisella puolella.

– Vaikka Kallella on ollut kaksi vaikeaa rallia, hänellä on ollut muuten uskomaton kausi. Hän on erittäin hyvässä tilanteessa, Ogier arvioi.

– Uskon, että hän hoitaa homman, tekivätpä muut mitä tahansa. Hän pystyy nappaamaan mestaruuden itsekin. Toivon, että se tapahtuu pian.

Uuden-Seelannin MM-ralli starttaa ensi viikon torstaina 29. syyskuuta.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat