Sebastian Vettelin ex-pomo lyttää Aston Martinin mahdollisuudet: "En usko että voi olla vaaraksi meille"

Nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel loikkaa Aston Martinille – C Moren asiantuntija Ossi Oikarinen kertoo, mitä Vettelin jatkaminen sarjassa merkitsee F1:lle 4:04
Ossi Oikarinen analysoi Vettelin jatkoa Aston Martinin F1-kuskina.

Sebastian Vettelin kanssa F1-mestaruuksia voittanut Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko pitää Aston Martinin projektia vielä niin alkuvaiheessa, ettei entisestä Racing Pointista ole vielä haastamaan isompia.

Vettel siirtyy kuuden Ferrari-kautensa jälkeen Aston Martinin legendaarisen nimen käyttöön ottavaan talliin, joka taisteli loppuun asti kauden 2020 MM-sarjan kolmostilasta häviten sen kuitenkin McLarenille.

Red Bull ei pystynyt horjuttamaan mestaritiimi Mercedestä, mutta samalla sillä oli turvallinen välimatka takaansa uhanneisiin haastajiin. Helmut Marko uskoo, että näin on jatkossakin, vaikka hän toivoo entiselle kuskilleen Vettelille kaikkea hyvää.

– Toivon, että hän löytää vanhan vireensä taas. Hän tuntee itsekin, että hänen kaksi viimeisintä vuottaan eivät ole olleet hänen parhaansa. Jostain syystä, Marko kommentoi saksalaiselle F1-Insider-sivustolle.

– En kuitenkaan usko, että hän voi olla vaaraksi meille. Vuonna 2020 hänen tiiminsä oli siihen liian kaukana meistä. Siitäkin huolimatta, että Sergio Perez oli äärimmäisen vahva, varsinkin kauden toisella puoliskolla, Marko jatkaa.

Puhuessaan Marko kuitenkin jättää pienen takaportin nopeallekin kehitysloikalle. Viime kaudella Racing Point teki vahvan nousun kopioimalla Mercedeksen edellisvuoden mestariauton, mutta nyt tarvittaisiin vielä jotain paljon ihmeellisempää.

– Vaikka Sebastian olisi huippuiskussa jokaisessa kisassa, niin kuski ei voi kuroa kiinni sitä eroa, joka tallilla on meihin. Mutta ehkä olenkin väärässä, Marko pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat