Nico Rosberg antaa Valtteri Bottakselle yhden oljenkorren: ”Silloin tiedämme Lewis Hamiltonin tason laskevan”

Mercedeksen vaikeudet toimittaa Lewis Hamiltonille toimivaa F1-autoa saattaisivat hyödyttää Valtteri Bottasta tallikaverinsa haastamisessa, arvelee brittikuskille harvinaisen haasteen aikanaan tarjonnut Nico Rosberg.

Rosberg onnistui vuonna 2016 kukistamaan voittamattomalta vaikuttaneen Hamiltonin tulisessa tiimin sisäisessä kaksintaistelussa. Sen jälkeen hän lopetti uransa, mutta Hamilton on napannut vielä kaksi mestaruutta lisää.

Jo viiden MM-tittelin mies on vaikeasti lyötävissä. Nico Rosberg antaa kuitenkin Valtteri Bottakselle pienen mahdollisuuden mestarin kukistamiseen. Kaikki on mahdollista.

– Ehdottomasti on yksittäisissä tapauksissa. On nähty, että koko kauden mitassa se on eri juttu, Rosberg arvioi Auto Bildin haastattelussa.

– Mutta silti: jos Lewis ei saa huippuautoa, hänen motivaationsa voi kadota nopeastikin. Ja me tiedämme, että niinä hetkinä hänen suoritustasonsa putoaa, linjaa toisen polven maailmanmestari.

Muutos Räikkösestä Leclerciin hyödyttää Vetteliä?

Viime kaudella Ferrarin Sebastian Vettel pystyi pitkään pitämään MM-sarjan kärkipaikkaa hallussaan ja nousemaan välillä takaisinkin Hamiltonin ohi keulille, kunnes kaikki meni pieleen kesätauon jälkeen.

Rosberg arvioi, että Vettelin tilanne Ferrarilla on viimevuotista parempi, jolloin Kimi Räikkönen oli hänen talliparinaan. Nyt suomalaisen tilalla on nuori Charles Leclerc, joka voi keikuttaa venettä Ferrarilla tai yhtä hyvin rauhoittaa tilanteen.

– Hänen pitää ajaa täydellinen kausi, saada Ferrarilta täysi tuki ja kokea, ettei hänen uusi tallikaverinsa Charles Leclerc ärsytä häntä liikaa, Rosberg kommentoi Vettelin tilannetta.

– Odotan tämän kaksintaistelun näkemistä, koska Leclerc haluaa osoittaa, että myös hän kuuluu Ferrarille.

– Uskon kuitenkin, että muutos kärkitiimissä vaikuttaa Sebastianiin positiivisesti. Hän menetti vuoden 2018 mestaruuden myös sen takia, ettei saanut täydellistä tukea. Sen pitäisi olla nyt muuttunut, Rosberg pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat