SDP:hen loikannut Maria Tolppanen pyytää anteeksi aiempia kirjoituksiaan

Perussuomalaisista sosiaalidemokraatteihin loikannut kansanedustaja Maria Tolppanen pahoittelee aiempia kirjoituksiaan.

Maria Tolppasen blogikirjoituksista nousi kohu huhtikuussa. Sen seurauksena blogi suljettiin. Sivuston ylläpitäjän mukaan blogi suljettiin rasististen kirjoitusten vuoksi. Lisäksi ylläpitäjän mukaan Tolppanen laiminlöi velvollisuutensa oikaista virheet ja julkaista vastineet kirjoituksiinsa. Tolppanen kiisti perustelut.

Nyt Tolppanen kirjoittaa Facebookissa, ettei kirjoittaisi samalla tavalla uudestaan ja pyytää kirjoituksiaan vilpittömästi anteeksi. 

– Ymmärrän oikein hyvin myös niitä sosialidemokraatteja, jotka ovat olleet huolissaan rasistiseksi kokemistaan kirjoituksistani. En kirjoittaisi samalla tavalla uudestaan. Pyydän vilpittömästi anteeksi, Tolppanen kirjoittaa.

Hän vakuuttaa samalla, ettei hyväksy rasismia missään muodossa ja tulee tekemään kaikkensa rasismia ja rasistista puhetta vastaan. 

Tolppanen sanoo, että hän on saanut ylivoimaisen hyvää palautetta vaasalaisilta äänestäjiltä. Hän sanoo aikovansa kiertää kesällä Vaasan vaalipiiriä tapaamassa ihmisiä. 

– Perussuomalaisissa pienen ihmisen puolustaminen kävi mahdottomaksi. En voinut hyväksyä sitä, että entinen puolueeni takaa politiikkaa, jolla heikennetään työntekijöiden työehtoja ja kohdellaan kaltoin yhteiskunnan kaikkein heikoimpia, Tolppanen perustelee. 

Ei rasismilla flirttailulle 

SDP:n sisäisessä Facebook-ryhmässä on kerätty nimiä avoimeen kirjeeseen, jossa vaaditaan Tolppaselta anteeksipyyntöä aiemmista kirjoituksista ja lausunnoista. Yksi kirjeen aloitteenottajista on demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi. Hän kertoo, että nimiä päätettiin alkaa kerätä pian Tolppasen loikasta kertoneen tiedotustilaisuuden jälkeen. 

– Meillä oli aika turhautunut meininki, kun tiedetään Tolppasen tausta, että hänellä on ollut rasistisia kirjoituksia ja kommentteja.  

Avoimen kirjeen allekirjoittajat haluavat myös puoluejohdon olevan valppaana. 

– Odotamme myös puoluejohdolta sitä, että seurataan tarkkaan ja ettei minkäänlaista rasismilla flirttailua hyväksytä.  

Kirje on Näkkäläjärven mukaan herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan. Enemmistö kommentoineista on ymmärtänyt kirjettä laatineiden ärsyyntymisen ja turhautumisen, Näkkäläjärvi kertoi. 

Lue myös:

    Uusimmat