Mainos

Saudinaisten autoiluprotesti jäi vaisuksi

Saudi-Arabian naisten autoiluprotesti tänään kuivui uhkailujen vuoksi osittain kokoon, vaikka internetiin toimitettiinkin muutamia videoita autoa ajavista naisista. Aktivistit olivat suunnitelleet lauantaiksi suurta autoilutempausta.

Naisia oli kehotettu moskeijoiden perjantairukouksissa ympäri kuningaskuntaa pysymään tänään kotona. Tätä hurskasta toivetta ryyditettiin vielä kampanjalla, jossa sisäministeriön edustajiksi esittäytyneet miehet soittivat naisille ja kehottivat näitä pysymään kotona.

Naiset eivät voi Saudi-Arabiassa hankkia ajokorttia eikä autoilu ole heille muutenkaan sallittua. Joillakin naisilla on kuitenkin ulkomailla suoritettu ajokortti.

Kampanjan vetäjien mukaan "useat naiset" ajoivat lauantaina autoa. YouTube-palvelusta löytyi lauantai-iltana ainakin kolme videota autoilevista saudinaisista. Videot oli lähettäjien mukaan kuvattu samana päivänä Riadissa, Jeddassa ja al-Ahsan keidaskaupungissa.

Suljettu sivusto hakkeroitiin

Oman mielipiteensä naisten autoilusta kertoivat myös ne hakkerit, jotka mursivat naisten autoilua tukevan vetoomussivun suojauksen internetissä ja lisäsivät sinne punaisena hehkuvan tekstin: "Vastustan naisten autoilua kuningaskunnassa, jossa sijaitsee kaksi muslimien pyhintä paikkaa".

Suojausbittien murskaaminen oli sinänsä hyödytöntä, koska viranomaiset olivat jo syyskuussa estäneet nimien lisäämisen sivulle - heti sen jälkeen, kun sille oli kahdessa viikossa kertynyt yli 16000 allekirjoitusta.

Autoilukielto on saudinaisten huolista pienimpiä. He muun muassa tarvitsevat aina miehen luvan, jos haluavat matkustaa johonkin, tehdä työtä tai mennä naimisiin. Toistaiseksi YK:n ihmisoikeusneuvoston ja useiden ihmisoikeusjärjestöjen vaatimukset muutoksista ovat kaikuneet kuuroille korville.

Saudi-Arabian kuningas Abdullah on ajanut joitakin parannuksia naisten asemaan, mutta tulokset ovat äärikonservatiivisen papiston painostuksessa jääneet olemattomiksi.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.