Japanissa koronaviruksen vuoksi eristyksissä olevalta Diamond Princess -alukselta evakuoitujen yhdysvaltalaisten joukossa on 14 koronavirustartunnan saanutta, kertoo Yhdysvaltojen ulkoministeriö. Helmikuun alkupuolella eristetyltä alukselta evakuoitiin tänään yli 300 Yhdysvaltain kansalaista ja näiden perheenjäsentä.
Matkustajat olivat jo nousseet maihin ja valmistautuivat lentomatkalle Yhdysvaltoihin, kun viranomaisille kerrottiin 14:sta Covid-19-tartunnan saaneesta. Tartunnan saaneet päästettiin lopulta lentokoneeseen, mutta heidät eristettiin muista matkustajista.
Ensimmäisen lennon määränpää on Yhdysvaltojen lentotukikohta Kaliforniassa ja toinen Teksasissa, missä evakuoidut viettävät 14 päivää karanteenissa.
Bussit veivät matkustajat lentokoneisiin
Amerikkalaiset matkustajat siirrettiin aikaisin maanantaina passintarkastuksen jälkeen busseihin, joissa heitä odottivat päästä varpaisiin suojapukuun sonnustautuneet kuljettajat. Amerikkalaisen Sarah Aranan, 52, mielestä Yhdysvaltojen olisi pitänyt toimia paljon aiemmin.
– Olen onnellinen ja valmis lähtemään. Me tarvitsemme kunnon karanteenin, ja tämä ei ollut sellainen, Arana kritisoi risteilyaluksella järjestettyä karanteenia.