Mainos

Sasi ei kannata eläkevakuutusten uudistusta

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi haluaisi säilyttää nykyisen eläkevakuutusjärjestelmän.

Kansanedustaja Kimmo Sasi ei tue hallituksen esitystä vapaaehtoisten eläkevakuutusten muutoksista. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toimiva Sasi pitää nykyistä järjestelmää toimivana ja hyvänä.

- Minun mielestäni ihmisillä pitää olla oikeus säästää pääomaa eläketurvaansa varten. Yleinen käytäntö on ollut tähän asti se, että eläkevakuutuksen kustannukset vähennetään tuloista ja sitten aikanaan niistä maksetaan tuloveroa, Sasi kommentoi Aamulehdessä.

Sasi muistuttaa myös, että kyse ei ole sijoitussäästämisestä.

Ikäraja 62 vuoteen

Hallitus suunnittelee siirtävänsä vapaaehtoiset eläkevakuutukset pääomaverotuksen piiriin ja nostavansa eläkkeensaajan ikärajan 62 vuoteen. Muutos koskisi myös vanhoja vakuutuksia takautuvasti.

Suomen vakuutusyhtiöiden keskusliiton johtajan Lea Mäntyniemen mukaan vakuutusala haluaa selvittää, vaatiiko vanhojen sopimusten muuttaminen peruslain säätämisjärjestystä. Tämä koskee erityisesti ikärajan nostamista.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.