Lahtelainen Timo kärsi kiusaamisen vuoksi vatsavaivoista, eikä halunnut mennä kouluun. Puolen vuoden kiusaamiskierteen jälkeen apu löytyi.
Kiusaaminen alkoi heti kun Timon koulu vaihtui. Ala-asteen toista luokkaa käynyt poika jätettiin järjestelmällisesti leikkien ja pelien ulkopuolelle.
Timon äidille, Viiville, kiusaaminen selvisi lapsen itkuntäyteisen pahanolon purkauksen aikana. Viivi ja Timo eivät esiinny jutussa omilla nimillään, koska kiusattua lasta ei haluta yksilöidä.
– Timo ei halunnut mennä kouluun. Kotona hän itki. Poika kertoi kysyvänsä jokaisella välitunnilla, että saako tulla leikkiin mukaan. Muut lapset huusivat ”Hyi! Timo tulee”. Se oli todella julmaa, Viivi kertoo.
Äiti kävi myös itse toteamassa tilanteen. Timo käveli koulun pihalla, etsi leikkikavereita ja jäi kerta toisensa jälkeen yksin.
Juttu jatkuu videon jälkeen...
2:44
"Hirveä hätä"
Timon pahan olon perussyyn selvittyä äiti otti yhteyttä kouluun. Sitä ennen kotona oli ihmetelty, että "mikä on niin kurjaa, kun on niin paha mieli".
– Meillä oli hirveä hätä, Viivi toteaa.
Viivi otti useita kertoja yhteyttä Timon opettajaan.
– En tiedä, miten sen sanoisi, ettei kuulosta ihan kauhealta, mutta Timon opettajaa ei ihan kauheasti kiinnostanut. Hän kertoi, että olivat miettineet, onko Timo "vähän hidas".
Kiusaamisen sijaan koulussa haluttiin keskustella Timon käytöksestä.
– Kotia eli meitä syytettiin lapsen myöhästelystä ja siitä, ettei hän tule kouluun. Pidettiin monta palaveria. Opettaja sanoi, ettei ehdi välitunneilla katsomaan kaikkien perään.
Viivi ei kuitenkaan halua syyttää koko vyyhdistä opettajaa. Hän toteaa koulujen kärsivän resurssipulasta.
– Ei yksi opettaja pysty valvomaan ryhmädynamiikkaa koko ajan kaikkialla. Varsinkin koronan jäljiltä koulut tarvitsevat jotain lisäresursseja, että lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi pysyisi edes jonkinlaisissa kantimissa.
Lue myös: Kouluihin uusia keinoja kiusaamisen kitkemiseksi: kiusaajalle porttikielto kahdeksi päiväksi – OAJ kaipaa myös opettajamitoituksia
Viivi ei usko, että lasten kiusaamisessa olisi ollut takana pahuutta.
– Kiusaajat ovat sen verran pieniä. Ei pikkukundeilla ollut käsitystä, että he satuttivat jotakuta. Joku vain oli keksinyt, että tuo on uusi ja sille voi nauraa. Tilanne paisui. Yhtäkkiä koko luokka oli siinä mukana.
– Ei se ollut häijyyttä, vaan puhdasta ymmärtämättömyyttä.
Apu löytyi
Kiusattu oireili vatsakivuilla, joita seurasi puoli vuotta kestänyt lääkäri- ja lääkekierre.
Fyysisten oireiden myötä Timo päätyi lopulta lastensairaalan psykologin vastaanotolle. Jo muutaman käyntikerran aikana lapsi puhui pahasta olostaan, siitä miten "kurjaa on, kun suljetaan ulkopuolelle".
– Sieltä ehdotettiin, että jos psykologiapuolen sairaanhoitaja tulisi koululle katsomaan ulkopuolisena tarkkailijana, mikä oikein on tilanne.
Hoitaja oli läsnä sekä luokassa että välitunneilla. Muille oppilaille ei kerrottu, mikä uuden aikuisen rooli on. Luokissa kävi niin paljon esimerkiksi koulunkäynnin avustajia, ettei uutta tuttavuutta ihmetelty lasten keskuudessa.
Luokka vaihtui lempeämpään
Ulkopuolisesta tarkkailijasta oli heti tuntuvaa apua.
– Hänen raportointinsa myötä rehtorin kanssa päästiin tarttumaan ongelmiin, Viivi-äiti sanoo.
Toimenpiteet eivät sinällään olleet mitenkään ihmeellisiä. Kiusaamista käsiteltiin lasten kanssa suoraan.
– Kiusaajille sanottiin, että noin ei voi kohdella ja noin ei tässä yhteisössä toimita.
Timo pysyi samassa koulussa, mutta luokka vaihtui. Luokanvaihto avasi uuden sivun Timon lapsuudessa. Uusi opettaja sai tilanteen toimimaan tempuilla, joita Viivi kuvailee "todella pieniksi".
– Timolla kävi hirveän hyvä tuuri, että saatiin sairaanhoitaja koululle ja hän sai vaihtaa luokkaa, jossa koki, että kohdataan lempeämmin.
– En voi sanoin kuvailla, miten tyytyväisiä olemme. Tosi nopeasti luokanvaihdon jälkeen vatsavaivatkin loppuivat.
”Onnellinen lapsuus”
Vaikka Timo jäi samaan kouluun kuin kiusaajat, eivät he ole ongelma.
– Osa niistä pojista, jotka aluksi jättivät ulkopuolelle, ovat myöhemmin kutsuneet synttäreille. Jotenkin hassua, miten tosi rankasta pahasta mielestä pääsee suhteellisen helposti pois.
Lue myös: Nuoria valmentava Gutsy Go testasi miten ihmiset suhtautuvat kiusaamiseen julkisella paikalla
Puolen vuoden kiusaamiskoettelemus jätti äidin kuitenkin varpailleen.
– Kyllä tämä herätti. Itse olen koko ajan todella herkällä korvalla kuuntelemassa, että mitä tapahtuu. Vanhempien pitää olla tosi skarppina, vaikka lapsi ei antaisi ymmärtää mitään.
– Pienemmät lapset vielä kertovat aika äkkiä, mutta teinit vetäytyvät.
Timolla on nyt muutamia hyviä kavereita, joista on seuraa niin koulussa kuin kotona. Säännölliset yökyläilytkin kuuluvat arkeen.
– Ei kiusaamista tai pahaa mieltä, vaan onnellinen lapsuus.
"Ratkeavien ja jatkuvien kiusaustapausten selvitystavoissa on suuri ero"Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkun hankevastaava Tina Holmberg-Kalenius kertoo, että ”ulkopuolinen tarkkailija” on ainakin hänen kokemustensa mukaan harvinainen työkalu kiusaamista vastaan. – Tämä on toinen kerta, kun kuulen ulkopuolisesta tarkkailijasta, jos kiusatun lapsen vanhempia ei lasketa. Se on tosi hyvä asia, että tarkkailija voi toimia anonyymisti. Holmberg-Kaleniuksen mukaan kouluilla on aika usein se ajatus, että kiusaaminen hoidetaan koulun sisällä. – On erilaisia menetelmiä ja malleja. Siinä ei juurikaan huomioida sitä, että joku ulkopuolinen taho tulisi mukaan. Ulkopuolisesta toimijasta voi olla Valopilkun hankekoordinaattorin mukaan se etu, ettei hänellä ole ennakko-oletuksia tapauksesta. Onnellisen lopun saavia kiusaustapauksia yhdistää Holmberg-Kaleniuksen mielestä yksi asia. – Onnistuneissa tapauksissa kiusaaminen otetaan todesta ja sitä aletaan selvittämään juurta jaksain, että oikeasti tiedetään, mihin ollaan puuttumassa. Vanhempiin otetaan Holmberg-Kaleniuksen mukaan liian harvoin yhteys. – Ratkeavien ja jatkuvien kiusaustapausten selvitystavoissa on suuri ero. – Kiusaaminen helposti pitkittyy, jos tilannetta vain jäädään seuraamaan tai ajatellaan, että kiusattu lapsi on ymmärtänyt väärin. Kouluja näyttäisi vaivaavan myös resurssipula, Holmberg-Kalenius toteaa. – Kouluihin tarvittaisiin paljon enemmän aikuisia, ja nimenomaan sellaisia aikuisia, joilla on aikaa olla lasten arjessa mukana, pysähtyä, ja kysyä, miten lapsi voi. Sen kaltaisilla aikuisilla on tosi iso merkitys. |
18:49