Espoolaisen Sari Huhtaojan perintösormus hukkui viikonloppuna Laaksolahden uimarannalla. Sormuksen katoaminen oli järkytys, koska se oli sukupolvelta toiselle kulkeutunut perintökoru. Tarina sai kuitenkin onnellisen lopun.
Huhtaojan isoäiti oli aikanaan saanut sormuksen nuorena, ja hän antoi sormuksen eteenpäin omalle tyttärelleen 14-vuotiaana. Huhtaoja oli itse saanut sormuksen äidiltään samassa iässä ja perinteen mukaisesti antoi sen omalle tyttärelleen myös 14-vuotiaana.
Viikonloppuna Huhtaojan tytär laittoi sormuksen repun sivutaskuun ja lähti uimaan.
Tytär unohti laittaa repun sivutaskun kiinni. Hän saapui Laaksolahden rannalle ja heilautti reppuaan laiturilla, jolloin osa sivutaskussa olleista sormuksista lensivät ulos.
Rihkamasormukset säästyivät, mutta perintösormus putosi laiturin rakoon.
Tytär yritti etsiä sormusta, mutta ei löytänyt sitä. Kuultuaan sormuksen katoamisesta Sari Huhtaoja laittoi asiasta ilmoituksen Facebook-sivulleen.
Yllättävä soitto
Pian Huhtaojan ystävä soitti ja kertoi tuttavastaan, jolla oli metallinpaljastin. Vapaaehtoiseksi ilmoittautunut henkilö etsi sormusta laitteella, mutta metallinpaljastin löysi rannalta vain roskia, kuten nauloja.
Etsintä ei tuottanut tulosta.
Huhtaojalle soitti pian toinenkin ihminen, joka tarjosi apuaan. Soittaja oli Espoon kaupungin merellisissä palveluissa työskentelevä sukeltaja Timo Martikainen, joka halusi etsiä Huhtaojan perintösormusta. Martikainen oli kuullut asiasta ystävältään.
– Ystävä soitti ja kertoi hävinneestä sormuksesta. Pyysin ystävältäni Huhtaojan puhelinnumeroa, Martikainen kertoo.
Martikainen soitti Huhtaojalle ja kertoi olevansa lähellä Laaksolahden rantaa. Hänellä oli sattumoisin sukellustarvikkeet mukana.
Huhtaoja oli hyvin yllättynyt ja iloinen, että etsintä jatkuisi.
Rannalla olijoita kiinnosti perintösormuksen etsintä.
– Koko ranta siellä katseli, mitä tapahtuu. Yritin selittää, että tuolla on sormus pohjassa, Huhtaoja kertoo.
Martikainen etsi sormusta puolisen tuntia, mutta sitä ei löytynyt. Huhtaoja oli jo luopunut toivosta, mutta kävi kiittämässä Martikaista illalla etsimisestä henkilökohtaisesti. Molemmat harmittelivat, ettei sormusta löytynyt.
– Näin jotenkin hänen silmistään, ettei tämä asia ole kuitenkaan loppuun käsitelty, Huhtaoja sanoo.
Etsimässä puoli viideltä aamulla
Martikainen palasi rannalle tiistaiaamuna puoli viiden aikaa jatkamaan etsintöjä.
– Koska aloitin etsinnät lauantaina, halusin viedä asian loppuun asti. Etsintää oli hyvä jatkaa aamulla, koska päivisin rannalla on niin paljon ihmisiä, Martikainen sanoo.
Martikainen arveli sormuksen olevan joko järven pohjassa tai laiturin lautojen välissä. Hän oli ottanut mukaan työkaluja ja irrotti laiturin lautoja nähdäkseen väleihin paremmin.
– Espoon kaupungin työntekijänä uskalsin purkaa laituria, jotta pääsen katsomaan lautojen alle.
Sormus löytyi. Se oli ponttonien välissä tippumaisillaan veteen. Hän sai sormuksen käsiinsä ja lähetti siitä kuvan Huhtaojalle.
Huhtaoja oli riemullinen. Hän tapasi Martikaisen vielä samana päivänä lähimmällä S-marketin parkkipaikalla, ja antoi Martikaiselle kiitokseksi kuohuviinipullon ja rahaa.
– Hänelle olisi kuulemma riittänyt nähdä minut iloisena, mutta halusin antaa jotain, Huhtaoja sanoo.
Koko perhe iloinen sormuksen löytymisestä
Huhtaojan äiti, joka oli antanut aikoinaan sormuksen Huhtaojalle, oli sen löytämisestä hyvin iloinen. Martikainen tiesi, että perintösormuksella on erityinen merkitys perheelle.
– Sukupolvelta toiselle kulkevilla esineillä on merkittävä arvo, Martikainen sanoo.
– Äiti sanoi, että kulta palaa aina omistajansa luokse. Tässä tapauksessa se oli onneksi totta, Huhtaoja nauraa.
Tapaus vahvisti Huhtaojan luottamusta ihmisiin.
– Usko ihmisyyteen palasi tämän tapauksen myötä. Ehkä me suomalaiset olemme kuitenkin tällaista toisiamme auttavaa kansaa.