Poliisilla on ollut Espoossa tehtävä, jonka yhteydessä poliisi on joutunut käyttämään ampuma-asetta.
Poliisin mukaan ammuttua ihmistä on elvytetty, mutta elvytys on ollut tulokseton ja kohdehenkilö on kuollut. MTV Uutisten tietojen mukaan välikohtaus tapahtui Niittykummussa Rälssitilankujalla. MTV:n haastattelemat naapurit kertovat kuulleensa laukauksia lauantain vastaisena yönä.
Poliisin aseenkäyttöön liittyvää tutkintaa johtaa Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikkö.
Länsi-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan MTV Uutisille, että poliisi ei tiedota asiasta enempää. Tiedotteesta ei käy ilmi, kuoliko henkilö tapahtumapaikalla eikä se, kuka häntä elvytti. Poliisi ei myöskään kerro henkilön ikää tai sukupuolta.
Ilta-Sanomiin yhteyttä ottanut lukija kertoo kuulleensa laukaukselta kuulostavia ääniä viime yönä kolmen jälkeen Espoon Niittykummussa sijaitsevalla kerrostaloalueella.
Poliisin tilannekeskuksesta ei kommentoitu MTV Uutisille, onko poliisilla ollut tehtävää Niittykummussa. Poliisin tekninen tutkinta Rälssitilankujalla on yhä käynnissä, mutta poliisi ei paikan päälläkään kommentoinut operaatiosta.

MTV Uutiset ei ole tavoittanut valtakunnansyyttäjän toimistoa kommentoimaan tapausta.
Poliisin ampumaan luotiin kuolee Suomessa harvoin ihmisiä. Poliisin voimankäyttöä tutkinut oikeustieteen tohtori Henri Rikander kertoi kesällä STT:lle, että 2000-luvulla poliisin ampumana on kuollut Suomessa 13 ihmistä. Nyt uutisoitu Espoon tapaus nostaisi määrän 14 ihmiseen.
Lue myös: Näin poliisi saa käyttää ampuma-asetta – "Aina viimeisenä keinona"
Juttua täydennetty kello 11.52 ja 13.26.