Turkulainen metallinetsimistä harrastava Marko Saarinen, 38, koki viikko sitten elämänsä yllätyksen, kun hän kaivoi naapurimetsänsä uumenista amerikkalaisen luokkasormuksen.
Turkulaismies tarpoo metallinpaljastimen ja lapion kanssa varsinaissuomalaisessa metsässä tammikuun sunnuntaipäivänä.
Leuto talvi on pitänyt maiseman loputtoman marraskuisena vailla toivoa lumesta saati roudasta,.
Metallinetsijälle olosuhteet ovat otolliset. Maaperä on sula, siispä lapio uppoaa vaivatta tutun marjametsän mättääseen.
Kello yhden maissa Marko Saarisen metallinpaljastin piippaa.
– Se oli selkeä, kirkas signaali. Jotain siellä oli, hän kertoo MTV Uutisille.
Saarinen alkaa kaivaa varovasti. Sitten hän kaivaa pienemmällä lapiolla hieman lisää.
Lopulta, kahdenkymmenen sentin syvyydestä, hän lapioi mullan seasta esille metalliesineen. Sen keskellä katseenvangitsijana hehkuu sähkönsininen jalokivi.
"Luulin ensin Kinder-yllätykseksi"
Saarinen huomasi löytäneensä eriskummallisen sormuksen.
– Luulin sitä ensin joksikin Kinder-yllätykseksi, hän nauraa.
Saarinen kertoo usein teheensä metallinetsinnöissään hukkareissuja ja kaivanut maaperästä esiin lähinnä roskaa ja pullonkorkkeja.
Kieltämättä sormuksen näyttävä kivi ja sen suureellisesti kaiverretut kirjaimet tekevät siitä vähän sarjakuvamaisen. Suomalaiset korut ovat useasti hieman vaatimattomampia.
Tällä kertaa löytö oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin suklaamunayllätys.
– Katselin sitä vähän tarkemmin, ja erotin siitä paljon kirjoitusta.
Sormuksesta erottuivat kohokuvio uljaasta purjelaivasta, teksti "Morse High School" sekä vuosiluku 1973.
Yhtäkkiä kaikki vaikutti paljon selkeämmältä. Ensin lelulta näyttänyt esine alkoi paljastua jonkinlaiseksi luokkasormukseksi.
Leluksi luultu sormus olikin peräisin Atlantin tuolta puolen
Kotiin päästyään Saarinen laittoi Googlen laulamaan. Ja totta tosiaan, Morse High School on Yhdysvaltain itärannikolla Mainen osavaltiossa sijaitseva koulu.
Kiitos internetin, Saarinen löysi Facebookista vielä nimenomaisen koulun nimenomaisen vuosikurssin nimikkosivun. Löydös oli iloinen, mutta samalla mitä mystisin.
Miksi ihmeessä amerikkalaisen pikkukoulun luokkasormus 1970-luvulta oli joutunut toiselle puolen Atlanttia varsinaissuomalaiseen metsään?
Sormuksesta löytyneet nimikirjaimet "S.M." olivat ensimmäinen johtolanka mysteerin selvittämiseksi.
Kävi ilmi, että sormus oli kuulunut Shawn McKennan -nimiselle miehelle. Hän oli aikoinaan toiminut luokan johtajaoppilaana. Nyttemmin hän on jo edesmennyt.
– Sain lopulta selville, että hän oli 1970-luvulla käynyt Suomessa ja Venäjällä, ilmeisesti työasioissa, Marko Saarinen kertoo.
Sormuksen päätyminen Suomeen yhä mysteeri
Tämäkään tieto ei valitettavasti selittänyt sormuksen mysteeriä kokonaan.
Shawnin leski ja tuolloinen tyttöystävä Deb McKennan nimittäin väitti, että sormuksen oli kadonnut "rapakon" tuolla puolen, koulun lähellä sijaitsevassa Portlandin pikkukaupungissa ehkä vuonna 1974 tai 75.
Saarinen ei voi muuta kuin spekuloida:
– Saattaahan siinä olla jotain sellaistakin, että mies on vaikka unohtanut sen taskuunsa pidemmäksi aikaa, ja luullut sitä kadonneeksi. Sitten hän on saapunut Suomeen sormus taskussa, ja se on sitten pudonnut häneltä täällä jonnekin.
Lopulta Saarinen päätti palauttaa sormuksen sinne minne se kuuluukin. Hän selvitti Deb McKennanin yhteystiedot ja laittoi esineen kirjekuoreen.
– Keskiviikkona se lähti. Toivottavasti se myös löytää perille!
Takana parin vuoden harrastuneisuus
Marko Saarinen on harrastanut metallinetsintää pari vuotta. Hän ei pidä itseään erityisen aktiivisena etsijänä, mutta on silti kerryttänyt itselleen kohtuullisen asiantuntijuuden.
Sen turvin hän analysoi myös sormuslöydöstä. Huomiota herättää esimerkiksi se, että mahdollisesti vuosikymmeniä maan povessa hautunut sormus näytti tästä huolimatta hyväkuntoiselta.
– Maan happamuus on usein ratkaisevassa roolissa. Lisäksi hiekkamaassa tavarat säilyvät parhaiten. Hopea on muutenkin sellainen materiaali, että se selviää luonnossa paremmin kuin esimerkiksi kupari.
Sormuslöytö oli Saariselle ensimmäinen laatuaan. Tämän lisäksi hän on kaivanut maaperästä kolikoita ja vaikkapa muskettikuulia.
Harrastajan neuvot: metsään ei kannata lähteä vain haahuilemaan, kaikki 100 vuotta vanhemmat löydöt ilmoitettava Museovirastolle
Samalla Saarinen muistuttaa, että metallinetsintää säätelevät tarkat säännöt ja lait. Jokamiehenoikeudella etsijä saa toki liikkua luonnossa vapaasti, mutta esimerkiksi Museoviraston karttoja on suotavaa hyödyntää etsinnöissä.
– Niissä on merkitty punaisella sellaiset historialliset paikat, joista ei saa kaivaa. Mihinkään 200 metrin säteellä pisteestä ei saa kajota.
Kaivuutöiden jäljet on myös syytä siistiä: kuopat on täytettävä, eikä puunjuuria saa vahingoittaa.
– Myös kaikki sataa vuotta vanhemmat löydöt, etenkin rahat, on ilmoitettava Museovirastolle. He sitten päättävät, lunastavatko he esineet löytäjiltään, vai saavatko nämä pitää ne.
Huolellinen taustatyö esimerkiksi karttoja ja maastoa tutkimalla usein helpottaa esintöjä ja vähentää haahuilua, mutta se vie myös aikaa.
– Mutta sitten aina voi tapahtua niinkuin minulle: että harrastelijalle käy yhtäkkiä hirveä pulla, Saarinen nauraa.