Sari Essayahin nettikolumni: Taapero-bonuksella joustoa lapsiperheille

Perhevapaajärjestelmän uudistamisessa on päästy pelkästä keskustelusta eteenpäin. Hallitus asetti uudistukselle reunaehtonsa, ja eri puolueet saivat esitellä mallinsa ministeriön suuntaan.  Parlamentaarisesta valmistelusta lienee turha haaveilla, mutta tyhjää parempi tuokin.

Kristillisdemokraatit esittelivät jo keväällä julkaistun oman Taapero-bonus-mallin, jossa maksettaisiin ansiosidonnaisen jakson jälkeen 350 euroa kuukaudessa verotonta hoitorahaa, jokaisesta alle esikouluikäisestä lapsesta. Tuessa yhdistyvät lapsen hoidon eri tuet, mutta sitä ei voisi saada yhtä aikaa työttömyyskorvauksen tai uusien ansiosidonnaisten vanhempainetuuksien kanssa.

Perhe voisi käyttää tukea joustavasti hoivapalvelujen ostamiseen tai kotihoitoon. Malli antaa aidon mahdollisuuden valita kunnallisen päivähoidon, yksityisen hoidon, hoivapalvelujen kotiin ostamisen tai kotona hoitamisen välillä. Epätyypillisten työsuhteiden lisäännyttyä mm. pätkä-, osa-aika ja keikkatöiden muodossa taapero-bonus lisäisi joustoa ja perheiden valinnanvapautta.

Vertailulaskelmiin tarvittavia alle 3-vuotiaiden kunnallisen päivähoidon kulutilastoja ei ole helppo löytää. Yhdessä ministeriön laskelmassa hinnaksi kertyi jopa 17 000 euroa vuodessa lasta kohti. Perhepäivähoidossa pienessä kunnassa edullisimmillaankin reilu 10 000 euroa. Tästä perheen maksamilla asiakasmaksuilla katetaan alle 3000 euroa. 

Onko perusteltua, että kunnalliseen päivähoitoon panostetaan alle 3-vuotiaiden kohdalla näin valtavasti verovaroja? Keskituloinen ei pysty kunnallisverollaan maksamaan tätä palvelua. Esimerkiksi 40 000 euroa vuodessa tienaava maksaa kunnallisveroa noin 8 000 euroa. Kunnallisvero kattaa yhden alle 3-vuotiaan lapsen hoitokulut vasta yli 50 000 euron vuosituloilla. Jos lapsia on useita, tämäkään ei riitä.

Summa summarum: Alle 3-vuotiaan päiväkotihoito on yhteiskunnalle niin merkittävä investointi, että sille pitäisi olla vahvat perusteet. Lasten psykiatrit ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, että kotihoito tai hoito pienessä ryhmässä on pienten lasten kehitykselle paras vaihtoehto. Siksi yhteiskunnan ei pidä tietoisesti pyrkiä siihen suuntaan, että yhä useamman alle 3-vuotiaan lapsen hoito toteutuu säästöillä höystettynä yhä suuremmissa lapsiryhmissä.

Nykyinen kotihoidon tuki ja hoitoraha ovat molemmat pienten lasten perheiden arkea helpottavia tukia, jotka mahdollistavat erilaiset työajat ja hoitajat isovanhemmista perheen ulkopuolelta palkattuun apuun. Uudistuksen pohjaksi valitusta mallista riippumatta nämä elementit tulisi säilyttää. Sen sijaan erilaiset ehdotetut perhevapaiden kiintiömallit, kuten 6+6+6-malli, johtavat vanhempien työnteon ja hoitovastuun lisäsääntelyyn sekä jopa 300 miljoonan lisäkustannuksiin. 

Luottakaamme nykyäitien ja -isien kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä ilman ulkopuolisten holhousta. Ei ole nykyaikaa, että vanhempia ”kiintiöidään” yhteiskunnan taholta sen enempää koteihin kuin kodeista pois. Ei pakoteta perheitä muottiin, vaan pikemminkin lisätään joustavuutta ja vaihtoehtoja.

 Sari Essayah

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja