Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo Uutisextrassa, että etätyöt ovat tulleet jäädäkseen. Hän penää kuitenkin tasapainoa etä- ja läsnätöiden välillä.
Suomessa etätyökäytännöt vaihtelevat paljon eri työpaikkojen välillä. Osassa etätöitä ei voida tehdä lainkaan, kun toisissa etäillään enemmän kuin ollaan läsnä.
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies vaatii käytäntöihin tasapainoa.
– Nyt on keskustelua siitä, mikä on oikea suhde. Tutkimustulosten mukaan paras tulos syntyy, kun siinä on hyvä tasapaino läsnä- ja etätyön välillä. Yrityksissä aika usein se on puolet ja puolet, Häkämies pohtii Uutisextrassa.
Etätyön määrästä olisi Häkämiehen mukaan päätettävä aina työpaikoilla.
– Parhaiten asia tiedetään työpaikoissa ja omissa tiimeissä. Työnantaja määrää, mutta varmasti keskustelee ensin henkilöstön kanssa.
Häkämies sanoo vastustavansa sitä, että EU tekisi jonkinlaisen ylätason linjauksen etätöistä. Unionilla on ollut tästä suunnitelmia, mutta toistaiseksi päätöksiä ei ole tehty.
– Brysselissä käydessäni olen sanonut, ettei etätöitä pidä sieltä käsin ohjata. Tästä on sovittava paikallisesti.
"Tullut jäädäkseen"
Häkämies kavahtaa sitä, että työntekijät olisivat kokonaan etätöissä.

