Keskustelu vanhempainvapaista käy edelleen kuumana hallituksen ajettua karille asiassa. On äärimmäisen tärkeää puhua konkreettisesti siitä, mitä muutoksia järjestelmään halutaan.
Vain silloin todelliset arvovalinnat käyvät ilmi. Jos ei olla valmiita laittamaan resursseja suomalaisen tasa-arvon kannalta näin keskeiseen ja tärkeään uudistukseen, on täysin mahdotonta lisätä perheiden tasa-arvoa ja olla leikkaamatta valtavan monelta perheeltä.
Jos kannattaa perheiden valinnanvapautta ja itsemääräämisoikeutta, silloin pitäisi nimenomaan kannattaa perhevapaiden uudistamista. Lähtökohta on oltava, että kaikilla lapsilla on yhdenvertaiset oikeudet perhevapaisiin perheen tilanteesta riippumatta.
Nykyinen suhteellisen lyhyt vanhempainvapaajakso sekä isille erikseen osoitettu 54 päivän isyysvapaa tarkoittaa, että hyvin monelle perheelle ei ole taloudellisesti mahdollista jakaa hoitovastuita tasa-arvoisesti, vaikka isillä olisikin halua olla kotona lasten ollessa pieniä.
Tasa-arvoisempi vanhempainvapaajärjestelmä ei "pakota" ketään tekemään yhtään mitään. Miesten ei ole pakko käyttää heille osoitettuja vapaita, vaikka niiden pituutta lisättäisiin. Perheet saavat jatkossakin itse päättää, kumpi vanhempi käyttää molemmille osoitetun vanhempainvapaajakson. Kaikki puheet siitä, että uudistus tarkoittaisi sitä, että päättäjät päättäisivät perheiden puolesta ovat täyttä hölynpölyä ja osoittavat lähinnä Timo Soinin kaltaisten päättäjien asiantuntemuksen puutteen perhepolitiikassa.
Toiseksi on selvää, että yhteiskunnan rakenteet ja asenteet vaikuttavat siihen, minkälaisia valintoja me teemme. Monissa perheissä pienipalkkaisempi vanhempi on se, joka jää kotiin hoitovapaalle. Usein tämä on juuri äiti. Jos naiset halutaan nykyistä nopeammin töihin perhevapailta, ei kannata heikentää varhaiskasvatuksen laatua ryhmäkokoja kasvattamalla ja romuttamalla subjektiivinen päivähoito-oikeus.
Erityisesti äitien paluuta työelämään määrittää heidän käsityksensä varhaiskasvatuksen laadusta. Isien kohdalla taas kiintiöt helpottavat heidän asemaansa työpaikoilla, sillä niillä on vaikutusta työnantajien asenteisiin perhevapaiden käyttöön. Miehet eivät ole yhtenäinen ryhmä perhevapaiden käytössä vaan käyttöön vaikuttavat esimerkiksi omat ja puolison tulot ja työmarkkina-asema sekä ikä. Yksi suurimmista haasteista onkin saada kaikille isille mahdollisuus vapaiden käyttöön.
Faktaa hallituksen kaatuneesta mallista
Malli olisi tarkoittanut sitä, että isyysvapaan 54 päivää olisivat pidentyneet 108 päiväksi, ja äidin nykyiset 105 päivää 108 päiväksi. Vanhempien yhteiseen käyttöön osoitetut päivät olisivat lyhentyneet nykyisestä 158 päivästä 124 päivään.
Hyvää on se, että ansiosidonnaisen vanhempainvapaan yhteenlaskettu kesto olisi pidentynyt nykyisestä 317 päivästä 340 päivään ja isän osuus olisi selvästi suurempi. Äitien kohdalla malli kuitenkin tarkoittaisi noin viisi viikkoa lyhyempää vanhempainvapaata verrattuna nykyiseen. Tämä siksi, että naiset käyttävät valtaosan vanhempainvapaan yhteisestä 158 päivästä, joka lyhenisi 124 päivään.
THL:n mukaan yhteistä vanhempainvapaakautta käyttävät lähes yksinomaan äidit. Isät eivät juurikaan käytä mahdollisuuttaan jakaa vanhempainvapaa äidin kanssa. Isäkuukauteen sisältynyttä kahta viikkoa pidempää vanhempainvapaata tai nykyisen yhdeksän viikon isyysvapaan lisäksi pidettävää vanhempainvapaata käyttää 1-3 prosenttia isistä. Osuus ei ole muuttunut sitten vuoden 1995.
Haluavatko äidit tosiaan takaisin töihin näin paljon nykyistä aiemmin? Jos haluavat, miksi tämä ei näy yhteisen vapaan tasaisempana jakona jo tällä hetkellä? Hallituksen malli tarkoittaa käytännössä, että lähes kaikkien äitien mahdollisuus olla vanhempainvapaalla heikentyisi nykyisestä. Samalla heikentyisi kaikkien niiden perheiden toimeentulo verrattuna nykytilanteeseen, joissa isät eivät käyttäisi omia kiintiöitään.
Näistä syistä hallituksen ajama malli tuskin olisi ollut kovin suosittu, eikä myöskään kannatettava uudistus. Suomi tarvitsee perhevapaauudistuksen, mutta kokoomuksen mallin mukaan toteutettuna isien pidempi osuus olisi käytännössä toteutettu suoraan äitien kustannuksella, eli leikannut naisilta. Sellaisista leikkauksia hallituksen tuloskortissa onkin jo pitkä lista.
Ansiosidonnainen vanhempainvapaa vs. kotihoidon tuki
Toinen paljon keskustelua herättänyt pala perhevapaissa on kotihoidon tuki. Hallituksen kaatuneessa mallissa kotihoidon tuki olisi muutettu lastenhoidon tueksi ja tuen taso olisi laskenut lapsen kahden ikävuoden jälkeen. Kotihoidon tukea on julkisuudessa parjattu paljon ja sitä on kutsuttu naisten köyhyysloukuksi.
Asiassa on monta puolta. Jos hallituksen malli olisi toteutunut, olisi se pudottanut naisia nykyistä nopeammin pois vanhempainvapaalta riippumatta siitä käyttääkö isä perhevapaansa vai ei. Pienten lasten äitien köyhyysuhka pahentuisi tässä tilanteessa, riippuen kotihoidon kuntakohtaisesta tuesta äidin omassa kotikunnassa.
Vanhempainrahasta puhuttaessa on huomioitava myös, että nykyiset vähimmäispäivärahat voivat olla jopa pienempiä kuin kotihoidontuki kuntalisällä. Jos kotihoidontuen käyttöä halutaan vähentää, on myös vähimmäisvanhempainrahoja ja peruspäivärahaa nostettava, jotta kotihoidon tuki ei ole äideille kannuste jäädä kotiin.
Hallituksen kaatuneessa mallissa hyvää on se, että kotihoidon tuen sisaruslisät olisi lakkautettu. Ei ole mitään järkeä siinä, että yhteiskunta tukee myös vanhempien lasten hoitamista kotona alle kolmevuotiaan sisaruksen kanssa, kun tavoitteena on lisätä varhaiskasvatuksen osallistumisastetta, jotta kaikille lapsille voidaan turvata kunnollinen pohja myöhemmälle oppimiselle.
Lähes kolmannes kaikista kotihoidon tuen piiriin kuuluvista lapsista on 3 vuotta täyttäneitä sisaruksia, mikä osaltaan selittää 3-5 -vuotiaiden pientä osallistumisastetta varhaiskasvatukseen Suomessa. Johdonmukaisuuden nimissä pitäisi palauttaa subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus sekä pienemmät ryhmäkoot.
2:00
Mitä tulee mahdollisuuteen hoitaa lasta kotona kotihoidon tuella kolmeen ikävuoteen asti, on syytä huomioida, että suurin osa perheistä käyttää sitä mahdollisuutena pidentää hoitovapaata varsinaisen vanhempainvapaakauden jälkeen.
Kotihoidon tuen käyttö on siis Suomessa ennen kaikkea seuraus vanhempainvapaan liian lyhyestä kestosta ja siksi yksi osoitus siitä, miten järjestelmä ei vastaa perheiden tarpeita ja toiveita. Ruotsissa ansiosidonnainen vanhempainvapaa jatkuu esimerkiksi siihen asti, kun lapsi on noin vuoden ja kuukauden ikäinen, jos vanhempainraha käytetään kokopäiväisenä, kuten valtaosa vanhemmista tekee.
Vanhempainvapaan keston pidentäminen vähentäisi siis automaattisesti tarvetta kotihoidon tukeen, jota tällä hetkellä käytetään vanhempainvapaan jatkeena. Täysimääräisenä, eli siihen asti, kun lapsi on 3 kotihoidon tukea käyttää vain 14 prosenttia perheistä ja tämä osuus on laskenut koko 2000-luvun ajan.
Miksi naiset sitten vapaaehtoisesti käyttävät tätä “köyhyysloukuksi” nimettyä tukimuotoa?
Tutkimukset osoittavat, että äidit, jotka käyttävät kotihoidon tukea vielä siinä vaiheessa, kun nuorin lapsi on täyttänyt kaksi vuotta, ovat usein saaneet vain vähän koulutusta, eivätkä ole olleet työssä ennen lapsen syntymää.
THL:n tutkimukset kertovat myös, että äitien ratkaisuihin jäädä kotiin merkittävästi vaikuttaa se, vastaako päivähoidon laatu hänen toiveitaan. Tältä osin hallituksen päätös kasvattaa varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja on lisännyt todennäköisyyttä äitien kotiin jäämiselle. Samaisen tutkimuksen mukaan myös asenteet vaikuttavat isosti äitien päätöksiin. Jos äidin mielestä pienen lapsen äidin kuuluu olla kotona, lisää se selvästi todennäköisyyttä sille, että hän käyttää kotihoidon tukea pidempään. Tältä osin hallituspuolueiden esittämät argumentit päivähoito-oikeuden rajoittamisen puolesta, jossa toistettiin vanhanaikaisia käsityksiä lapsen kotona olon tärkeydestä, oli omiaan lisäämään todennäköisyyttä äitien kotiin jäämiselle.
Ja lopuksi: miksi työttömät äidit eivät hakeudu työttömyysturvan piiriin, vaan jäävät paljon matalammalle kotihoidon tuelle? Koska suomalainen työvoimapolitiikka. Työttömyysturvan ehtojen tiukentaminen, työttömyysturvan käsittämätön byrokratia ja aktiivimallin kaltaiset leikkurit ovat kaikki osana tämän hallituksen harjoittamaa politiikkaa, jonka seurauksena moni nainen saattaa ajatella, että kotihoidon tuki vähäisyydestään huolimatta voi olla työttömäksi ilmoittautumista parempi arkeen sopiva ratkaisu.