Sampo ja Minttu Kaulasen parisuhdeviikonloppu Oulussa sai odottamattoman käänteen: "Bisneksen vääntämiseksihän se meni"

Vieraana Sampo ja Minttu Kaulanen 9:00
Sampo ja Minttu Kaulaselle myönnettiin 100 000 euron koronatuki - näin he aikovat sen käyttää

Julkkiskauppias Sampo Kaulasen viikonloppu Oulussa sai kohtalokkaan käänteen: Kaulanen päätti sattuman kautta hyppätä mukaan pizzeriabisnekseen.

Kyläkauppias Sampo Kaulanen kertoo, että kesä on sujunut kiireisissä merkeissä. Kaulanen kuvasi keväällä Instagram-tililleen Ylläksen autioitunutta kylää ja rinteitä, joilta turistit kaikkosivat parhaaseen sesonkiaikaan koronapandemian vuoksi. Kesä on kuitenkin tuonut toivotun muutoksen matkailutilanteeseen. 

– Kesä on ollut ennätyksellisen kova Ylläksen alueella. Kotimaista porukkaa on liikenteessä: väkeä on kohta enemmän kuin parhaimpana ruskasesonkina. Se yllätti meidätkin housut kintuissa, kauppias paljasti MTV Uutisten haastattelussa perjantaina.

– Kyllä se silloin keväällä tuntui aika maailmanlopun meiningiltä, vaikka tietenkin päivä kerrallaan tässä edelleen mennään, tuumii Kaulanen, mutta sanoo samaan hengenvetoon, että koronapandemia antoi yrittäjälle myös aikaa pohtia seuraavia liikkeitä.

– Ruokapuoleen ja kotiinkuljetukseen on satsattu. Korona-aika on jännä siinä mielessä, että se pisti epämukavuusalueelle ja miettimään asioita uudelta kantilta, että se selviää. Pidemmällä aika välillä se voi olla yritykselle hyväksi, että työtä on joutunut tekemään.

Kotimaanmatkailun räjähdettyä Lapissa Sampo ja hänen vaimonsa Michele "Minttu" Murphy-Kaulanen eivät juuri ole ehtineet lomailla. Pari viikkoa sitten pariskunta ehti kuitenkin Ouluun parisuhdelomalle. Viikonloppu sai yllättävän käänteen, kun Kaulanen kyseli sosiaalisessa mediassa ravintolavinkkejä. Kaulaset päättivät kokeilla Johnny’s Heist -pizzeriaa.

– En ollut koskaan aiemmin kuullut paikasta ja lähdettiin kokeilemaan, kertoo Kaulanen, joka ihastui ravintolan pizzoihin heti ensipuraisulla ja teki paikalta Tiktok-videon.

Videon nähtyään Johnny’s Heist -pizzerioita Oulussa ja Kokkolassa luotsaava Johannes Ylinen otti yhteyttä. Kaulanen kertoo, että kaksikko löysi nopeasti yhteisen sävelen, ja siitä se ajatus sitten lähti: Kaulanen päätti lähteä rakentamaan Johnny’s Heistista pizzeriaketjua Ylisen kanssa.

– On hassua, kuinka äkkiä asiat etenivät: Kaksi viikkoa sitten olin maistamassa pizzaa ja nyt olen yhtiökumppanina mukana tekemässä tästä ketjua. Avaamme pizzeriat Leville ja Ylläkselle ja tavoite on laajentaa lisää heti ensi vuonna, hän kertoo ja naurahtaa käänteen muuttaneen myös parisuhdeviikonlopun henkeä.

– Sekin meni bisneksen vääntämiseksi!

Ylläksen kohteessa ravintolan remontointi alkaa jo ensi viikolla.

– Siihen pyritään, että syksyn aikana päästäisiin treenailemaan jo. Haluan itsekin mennä keittiöön ja nähdä, miten se tehdään. 

Suunnitelma on kunnianhimoinen. Kaulanen kertoo, että tavoitteena on avata lähivuosina peräti 50 ravintolaa ja laajentaa toimintaa myös ulkomaille. 

Hän myöntää, että ajatus voi ulkopuolisen korvaan kuulostaa hurjalta, kun koronavirus kuritti ravintola-alaa kovalla kädellä keväällä, eikä varmuutta tulevasta ole.

–  Tämä etenee hurjaa vauhtia siihen nähden, kuinka lyhyt tuttavuus on ollut. Vaikka se olisi vähän rimpuilua alkuun, luotan tähän silti kuin kiveen. 

Lue myös:

    Uusimmat