Sami Hyypiä kertoo, miksi hänestä tuli jalkapallotähti: "Mitä tahansa teet, niin into sen tekemiseen tulee sinusta itsestään"

–  Sanotaan vaikka, että nautin elämästä. Peliuran aikana on niin sitoutunut siihen hommaan, ettei kerkeä nauttimaan omasta elämästä. Se oli hienoa aikaa, että pystyin tekemään sitä mitä rakastin. En päivääkään vaihtaisi siitä pois. Olen ollut viimeisen kolmen vuoden ajan vähän niinkuin koti-isänä, Hyypiä kertoo.

– Nyt on pystynyt tekemään niitä asioita, joita ei peliuran aikana pystynyt tekemään. Olen vähän reissaillut ja tehnyt Liverpoolille PR-keikkaa Aasiaan sekä Amerikkaan. Se on kivaa, että seura haluaa käyttää meitä ex-pelaajia sellaiseen, Hyypiä jatkaa.

Hyypiä on kokeillut monia eri lajeja peliuransa jälkeen, hän pelaa muun muassa jääkiekkoa Zoomin riveissä. Jalkapallon pelaaminen on vähentynyt merkittävällä tavalla peliuran jälkeen.

– Vähän harvemmin tulee jalkapalloa pelattua. Uran aikana sain potkia palloa niin paljon, että siinä on ihan tarpeeksi. Yritän kuitenkin kerran viikossa käydä pelailemassa. Tulevaisuuttakin pitää miettiä, joten olen mennyt muutamaan eri bisnekseen mukaan. Meillä on urheiluliike, johon muutamat maajoukkueen pelaajat ovat lähteneet mukaan myymään fanituotteita.

Hyypiä oli vastikään Liverpoolissa pelaamassa legendojen ottelussa AC Milania vastaan 54000 katsojan edessä. Ottelu päättyi Liverpoolin 3-2 voittoon. Legendojen arvostus on suurta Brittien saarilla. Hyypiä sanoo, että Suomessa on myös arvostusta, mutta nostaa esiin kulttuurin puuttumisen.

– En ihan vähään aikaan ollut pelannut tuollaisella temmolla. Vauhtia riitti ja hommia sai tehdä ihan kunnolla. En oikein tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä, että saisimme olympiastadionin täyteen, jos järjestäisimme jonkin futismatsin. Varmaan pitäisi Ronaldon ja Messin olla pelaamassa, jotta ihmiset tulisivat. Kyllä se arvostus on siellä, mutta kulttuuri puuttuu, Hyypiä toteaa.

– Sanon myös sen, että jos legendojen ottelu olisi järjestetty Milanossa, niin ei siellä olisi ollut tupa täynnä. Englanti ja Liverpool ovat sellaisia, että tuollaisiin tapahtumiin yleisö kyllä löytää. Tietenkin, kun rahat menivät hyväntekeväisyyteen, niin kivaa, että ihmiset haluavat olla siinä mukana, Hyypiä jatkaa.

Hyypiä voitti Liverpoolin kanssa Mestarien liigan kaudella 2004-2005, mutta se ei ole henkisesti jalkapallolegendan uran saavutuksissa ole kirkkaimpana tähtenä.

– Jos joku kysyy uran merkittävimpää saavutusta, niin nopeasti tulee mieleen Mestarien liigan voitto. Tietenkin se on yksi uran kohokohdista, mutta minulla on kuitenkin paljon pienempiäkin asioita, jotka tulevat henkisesti samalle tasolle.

Monet urheilijat nostavat esiin sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet mukana merkittävällä tavalla luomassa tämän uraa. Hyypiä ei nosta ketään erityistä esiin, vaan sanoo, että kaikki lähtee ihmisestä itsestään.

– Kyllä se tulee sinusta itsestään. Olen todella huono kehumaan itseäni, mutta mitä tahansa teet, oli se sitten urheilua tai jotain muuta, niin se into sen tekemiseen tulee sinusta itsestään. Jos joku pakottaa sinut tekemään jotain, niin et sinä silloin pysty antamaan itsestäsi kaikkea. Työnteko oli tärkeä asia, halusin kehittyä pelaajana, Hyypiä sanoo.

– Kuka sitten olikaan valmentajana, niin hän antoi niitä virikkeitä ja lisää tietoa siitä, mitä kannattaa tehdä. Sitä kautta pääsi sitten kehittymään. Isäni oli isossa roolissa sen suhteen. Hän toimi valmentajana kuudentoista ikävuoteen saakka ja teki ison työn, Hyypiä kertoo.

Valmennusura Hyypiällä alkoi pian peliuran loputtua. Hänen mielestään siirtymä pelaajasta valmentajaksi ei tullut liian nopeasti.

– En ajattelisi niin. Olen aina tykännyt haasteista. 11 kuukautta lopettamisen jälkeen löysin itseni toimimassa Leverkusenin "sijaisvalmentajana". En muuttaisi sitä päätöstä. Tykkäsin ja nautin siitä. Sain päättää, mitä tehdään ja otin tietoa omista kokemuksistani pelaajana. Voin kuitenkin sanoa sen, että pelaajana oli paljon helpompaa kuin valmentajana. Stressitaso on korkea ja olet riippuvainen siitä, millainen pelaajisto sinulla on käytössäsi, Hyypiä toteaa.

Leverkusenin lisäksi Brightonia ja Zürichiä valmentanut Hyypiä on satavarma siitä, että hänet tullaan vielä näkemään valmennustehtävissä.

– Nähdään ihan varmasti, mutta en tiedä vielä milloin. Nyt haluan ottaa omaa aikaa, lapseni ovat 12- ja 14-vuotiaita, joten ei mene montaa vuotta, kun he lähtevät pois kotoa opiskelemaan tai tekemään jotain muuta. Silloin minulla on vielä aikaa valmentaa 15-20 vuotta, Hyypiä sanoo.