FC Interin maalintekijän Timo Furuholmin, 34, aika ammattilaispelaajana valuu tiimalasissa tyhjiin tänään, kun Inter taistelee Veikkausliigan kolmannesta sijasta Turussa SJK:ta vastaan. Jalkapalloilijan arkitodellisuudesta Furuholm haluaa jo nyt esitellä muutakin kuin kiitollisen osan.
Furuholm pyöritteli lopettamista mielessään jo viime kaudella. Uran jatkumiseen vuodella vaikutti periaatteessa kaksi syytä: pandemian vuoksi kokonaan pelaamatta jäänyt yläloppusarja sekä päävalmentaja Jose Riveiron päätös jatkaa projektiaan vielä vuodella.
– Ensimmäiset oireet tulivat varmaan viime kauden puolivälissä. Yhtäkkiä alkoi tulla sellainen fiilis, etteivät asiat sujukaan itsestään niin kuin aikaisemmin. Ainaisten fyysisten ongelmien lisäksi henkisellä puolella alkoi käydä aika raskaaksi. Siitä se lopettamispäätöksen prosessi oikeastaan alkoi, Furuholm kertoo MTV Urheilulle.
Joukkuetoverit ovat saaneet jo päättyvän kauden heikkoina hetkinä kuulla pelien loppuvan tähän. Pelaajia haastavampaa asian kertominen oli Interin pääomistajalle, 80-vuotiaalle Stefan Håkansille.
– Olin kerran aikaisemmin yrittänyt hänelle tätä asiaa jo väläytellä. Stefan sanoi silloin, että ei käy. Olen ehkä ollut parhaimmillani, kun vain teen jonkin nopean spontaanin ratkaisun ja sillä kaavalla tämä meni nytkin. Aamulla päätin, että nyt en voi tätä enää siirtää.
Kodin turva
Luopumisen tuska on erityisen raskas pukukopin kohdalla. Furuholm kuvailee urheilun ikiajoista asti asukkejaan suojellutta ja yhdistänyttä turvapaikkaa kodiksi, jossa hänen koko identiteettinsä on muodostunut. Ystävystyminen, riitely, tappelu, sopiminen. Pukukoppi on reunustettu kaikilla ihmisyyttä hiovilla kivillä.
– Niilläkään, jotka seuraavat lajia intohimoisesti, ei välttämättä ole käsitystä pukukopin merkityksestä. Se on ollut niin merkittävä paikka lapsesta asti, joka pysyy tietyllä tavalla aina samanlaisena.
– Siinä on jotain tosi hienoa, kun luodaan yhteinen tavoite ja 98 prosenttia ajasta käytetään pukukopissa sen saavuttamiseen. Näin kauan pelanneena tietää, miten helvetin vaikeaa sinne on luoda sellainen menestymisen kulttuuri, Furuholm sanoo.
12 kautta Interissä pelannut Furuholm debytoi Veikkausliigassa vuonna 2003 synnyinkaupunkinsa seuran Porin Jazzin paidassa. Pian tie vei jo turkulaisseuraan, jossa syntyi kaikki kilpailut huomioiden 273 ottelussa 106 maalia ja 40 maalisyöttöä.
Kun Furuholm pohtii Interin merkitystä uralla, ensimmäisenä mieleen nousee jo aiemmin mainittu seuran omistaja. Maalintekijä katsoo seuran henkilöityvän ennen kaikkea Stefan Håkansiin.
– Hän on pystynyt aina luomaan omalla käytöksellään ja toimintatavoillaan ilmapiirin, jossa ketään ei ole yritetty iskostaa mihinkään muottiin. Se on aina ollut Interin voimavara: vapaus ja erilaisuuden ymmärtäminen. Olen aina kokenut saavani tosi paljon tilaa olla oma itseni ja kasvaa aikuiseksi ihmiseksi. Olen tuhannesti kiitollinen siitä seuralle ja erityisesti Stefanille.
Kaikki tai ei mitään
Furuholm julkaisi lopettamispäätöksensä blogissaan, jossa hän kertoi uhranneensa lajille jollain tasolla sekä fyysisen että henkisen hyvinvointinsa.
– Olen vaeltanut koko elämäni tällaisessa voittojen ja tappioiden laaksossa. Olen uhrannut omaa, mutta myös muiden ihmisten hyvinvointia. Kun sitä on jatkunut tarpeeksi pitkään, sitä alkaa miettimään, onko tämä enää – niin paljon kuin siitä tykkääkin – kaiken tämän arvoista.
– Kun suurena intohimona alkanut ja iloiseksi tehnyt jatkuu liian pitkään, siitä tulee addiktio. Aloin huomata itsestäni, että voitto oli aina välttämättömyys. Jokaiseen otteluun ei ollut enää paukkuja keskittyä samalla tavalla kuin ennen. Väsymys on uinut pikkuhiljaa päähän. Olen vaatinut joukkueessa itseltäni aina paljon, ja muut ovat vaatineet minulta paljon. Nyt tultiin vain siihen pisteeseen, että en enää pystynyt kantamaan sitä lastia samalla tavalla kuin ennen, Furuholm summaa.
Furuholmin elämässä jalkapallo on ollut kytkin, jossa on kaksi asentoa: kaikki ja ei mitään. Jokaiseen ammattiin voi hänen mukaansa suhtautua monella tavalla, mutta kokonaisvaltaisessa vaativuudessa lajin pelaaminen ammattilaisena vertautuu muuhun työelämään. Urheilijan mielenmaisema voisi Furuholmin mukaan olla yllätys monelle.
– Siinä on läsnä jatkuva ankaruus ja häpeä epäonnistumisista. Ne painavat siellä takaraivossa. Tässä kohdassa keskustelu menee yleensä siihen, miten upeaa ja hienoa oli, mutta pidän sitä tämän ammatin aliarviointina, jos niistä toisista asioista ei pystytä puhumaan. Tämä on tosi raskas työ siinä missä muutkin. Jos menestystä haluaa, se vaatii uhrauksia. On hienoa, että julkisessa keskustelussa on alettu puhua siitä, ettei urheilijoiden tarvitse olla robotteja. Urheilijakin saa voida huonosti.
Huippu-urheilijan elämässä on kaiken tavoiteltavan ja hyveellisen ohella arveluttavia elementtejä. Kilpailu piiskaa hintaa kysymättä kaikki osallistujansa jatkuvasti ja uudestaan liikkeelle vailla mahdollisuutta todelliseen pysähtymiseen tai huolelliseen sisäiseen inventaarioon.
– Huippu-urheilu menee koko ajan eteenpäin. Milloinkaan ei ole oikeaa aikaa pysähtyä käymään läpi asioita, koska seuraava peli on taas edessä ja se on voitettava. Kilpailu on toki luonnollista, eikä sitä voi urheilusta kitkeä. Huomaan itsestäni kuitenkin vaikka sen, että jos on ollut lomaa, pystyn viikon ottamaan rennosti. Sen jälkeen mietin jo, että pakko olla kunnossa kun treenit alkaa. Kun näin jälkikäteen miettii, olisi pitänyt ottaa vähän rennommin.
Kovettava Saksa
Vaikka Furuholm muistetaan ensisijaisesti sinimustasta paidasta Suomessa, vuodet Saksassa muovasivat ihmistä ja pelaajaa rajusti. Furuholm siirtyi Fortuna Düsseldorfiin vuonna 2012, josta matka jatkui lainapestin kautta kolmanneksi korkeimman sarjatason Hallescher FC:hen neljäksi vuodeksi. Kuitti näytti lähtiessä 39 maalia 108 ottelussa.
Hallen aikojen muistelu kirvoittaa Furuholmissa yhä kylmät väreet.
– Olin siellä neljä vuotta ja ne tuntuivat 15:ta. Niin kiihkeää se meininki oli. Olen ylpeä siitä, että he edelleen siellä muistavat minut ja arvostavat.
– Vuodet ulkomailla olivat siinä mielessä uran tärkeimpiä, että silloin konkretisoitui kaikki ne haaveet ja aikaisemmin tehty työ. En usko, että olisin pystynyt pelaamaan Veikkausliigassa yhtä soittoa. Lähteminen oli tavallaan pakollinen ratkaisu.
LUE MYÖS: Veikkausliigan päätöskierroksella järisyttävät panokset
– Se yllätti minut täysin, miten hurja jalkapalloteollisuus Saksassa on. Siellä on moni käynyt yrittämässä, eikä moni ole onnistunut – en irvaile heille yhtään. Se on niin pienistä asioista kiinni. Silmät avautuivat siellä, että ei sitä nyt loppujen lopuksi ole kovin kummoinen pelaaja. Siellä oli vielä niin paljon parempia, mutta olen silti ylpeä, että pärjäsin ja löysin paikkani. Ne vuodet kasvattivat ja tekivät minusta hiukan kovemman pelaajana ja ihmisenä. En tiedä, onko se hyvä vai huono juttu.
Tulevaisuus
Turun kuntapolitiikassakin peliurallaan jo esittäytynyt Furuholm opiskelee yliopistossa sosiaalitieteitä. Edessä piirtyy uusi, vielä alkutekijöissään oleva elämänvaihe.
– Viimeisen vihellyksen jälkeen nahka pitää luoda jotenkin uudestaan. Sekin tulee varmasti olemaan pitkä prosessi. Aina voi mennä pelaamaan futista, mutta se ei tule ikinä enää olemaan elämän ja kuoleman kysymys, kuten sunnuntaihin asti. Edessä on varmasti aika jännä matka. Mitä se tulee vaatimaan, kun tutustuu elämään kenttien ulkopuolella vielä paremmin?
Tulevaisuuden teemat ovat kuitenkin hahmollaan. Furuholm haluaa auttaa ja edistää ihmisten mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Lasten ja nuorten, harrastajien ja koululaisten.
30-vuotiaana lukiossa päntännyt Furuholm haluaa olla mahdollistamassa tukiverkkoja tulevillekin polville. Vielä on kysymysmerkki, tapahtuuko se juuri politiikan kautta.
Viesti Veikkausliigalle
Tänään päättyvä kausi on Furuholmin viides Interin kapteenina. Uran viimeistä sesonkia hän kuvailee jäähyväisretkeksi. Solvauksia on kuulunut katsomoista samalla tavalla kuin ennenkin. Sarjan tulevaisuudesta päättäville Furuholmilla on sanottavaa.
– Pitää olla vähän huolissaan, miten verkkaisesti yleisömäärät ovat koronan jälkeen palautuneet yhtään millekään tasolle. Se on iso huolenaihe. Olen myös toitottanut vuoden-kahden välein, että sarjaan pitäisi luoda järkevä ottelutapahtumapäivä, jossa pelit keskittyvät tietylle viikonpäivälle, mieluiten lauantaille. Tätä kautta luotaisiin toistoa ja annetaisiin ihmisille mahdollisuus omaksua Veikkausliiga, Furuholm näkee.
– Pidän myös tärkeänä, että me jotka tätä hommaa teemme, arvostamme sitä itse. Jos jollekin pelaajalle tulee sata ottelua täyteen niin se on aina sellainen asia, joka pitää nostaa isosti esille. Ei niin, että niitä kaksi viikkoa myöhemmin palkitaan jossain pukukopissa. Sitä pitää arvostaa paljon enemmän kuin sitä tällä hetkellä arvostetaan.
Kolmantena kehityskohteena Furuholm nostaa esiin olosuhteet. Vaikka ne ovat tunnetusti kehittyneet Suomessa viime vuosina radikaalisti, pääsarjatasolta löytyy yhä syvänteitä.
– Luokattomat ja kastelemattomat tekonurmet. Ne eivät ole kivoja kenellekään. Ei pelaajille, ei katsojille. Nostan suoraan esiin kolme paikkakuntaa viime vuosilta, joissa pelataan kuivalla tekonurmella: Rovaniemi, Valkeakoski ja Kotka. Jos pelaajat vielä treenaavatkin joka päivä tekonurmella, jossa pallo pomppii, kyllä se johonkin vaikuttaa. Pitäisi löytää tapa vaikuttaa, jolla olosuhteet saadaan kuntoon, Furuholm linjaa.
Kiihtyvä muutos
Furuholmin mukaan tärkeää on kuitenkin se, että pelaajien arvot kulkevat tällä hetkellä oikeaan suuntaan.
– Nykynuoret ovat siinäkin mielessä parempia jalkapalloilijoita, että he ovat tosi sosiaalisia ja osaavat luoda ympäristön, jossa kaikilla on hyvä olla. Ei se tarkoita, etteikö yhä olisi yksilötasolla päänsisäisiä ongelmia, mutta verrattuna siihen, kun kävelin miesten pukukoppiin 15-vuotiaana, se oli paljon kylmempi paikka.
Jalkapallolle piirtyy horisonttiin täällä ja muualla kaksi erilaista kuvaa. Nuoret pelaajat arvoineen näyttävät sen valoisan puolen, ruuvipenkin omaisesti kiristyvä kilpailu ja ottelumäärien lisääntyminen yksilön terveyteen kohdistuvan uhan.
– En voinut uskoa sitä eroa, kun kymmenen vuotta sitten lähdin Saksaan ja palasin muutama vuosi sitten. Toimintaan oli tullut täällä hirmuisesti asioita lisää. Pelipaikasta taistelemisen lisäksi nykypelaajien täytyy omaksua dataa ja informaatiota isoja määriä. Siihen nähden esimerkiksi Veikkausliigassa on todella paljon alipalkattuja pelaajia, Furuholm linjaa.
Interin seurahistoriaan yhtenä suurista piirtyvä Furuholm puhuu uransa viimeisen ottelun alla voittamisesta kuin rakkaudesta. Molempien arvo on jakamisessa. Nähdä ympärillä ilo niissä kasvoissa, joiden kanssa on yhdessä uhrannut paljon.
– Kaikesta raskaudestaan huolimatta, olen saanut jalkapallolta käsittämättömän määrän. Sen arvioimiseen tarkemmin menee vielä aikaa.