Mainos

Saksalaislehti: Suomalaisten kaunis kuori on saanut pysyvän särön

Perussuomalaisten huima menestys gallupeissa on herättänyt huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella. Saksalainen aikakauslehti der Spiegel on omistanut pitkän artikkelin ilmiölle.

Spiegel kirjoittaa haikeanoloisesti oikeistopopulismin leviämisestä nyt myös Suomeen. Jutussa perussuomalaiset kiteytetään esiaviollisen seksin, homoliittojen, aborttioikeuden, naispappeuden, ulkomaalaisten ja EU:n vastustajiksi.

Spiegelin mukaan Suomen galluplukemat vahvistavat koko Skandinaviassa tapahtuneen poliittisen kartan radikaalin muutoksen.

Spiegelin artikkelin kirjoittanut Manfred Ertel aivan herkistyy, kun hän kuvailee Suomessa tapahtunutta ilmapiirin muutosta. Suuri muutos tapahtui hänen mielestään viime kesänä.

— Vuosikausia tämä pohjoinen maa oli kärjessä Pisa-tutkimuksissa ja kansainvälisissä elämänlaatua, kilpailukykyä, talousvakautta ja korruption vastaisuutta mittaavissa tutkimuksissa. Viime kesästä lähtien kaikki on muuttunut. Yhtäkkiä poliittisesti korrektien suomalaisten kaunis kuori on saanut pysyvän särön.

Spiegelin mukaan suomalaisten kiiltokuvamaisen maineen ovat tuhrineet - ja sitä myötä perussuomalaisten suosion pohjustaneet - puoluerahoituskohu, Patrian lahjontaskandaali ja Valtion tien- ja maanrakennusyhtiön Destian sotkut.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.