Saksalainen troolari upposi Atlantilla

Neljä miehistön jäsentä on kateissa saksalaisen troolarin upottua merellä Skotlannin länsipuolella.

Saksalainen troolari upposi noin 400 kilometrin päässä Skotlannin länsirannikosta. Aluksen arvellaan uponneen hyvin nopeasti puolenyön aikoihin. Britannian rannikkovartioston mukaan Hansa-aluksen miehistöstä onnistuttiin pelastamaan yhdeksän ihmistä helikopterilla ennen kuin alus upposi, mutta neljä merimiestä on edelleen kateissa. Kaksi merimiestä on löydetty hukkuneina.

Pelastuneet olivat siirtyneet uppoavasta aluksesta pelastusveneeseen, josta heidät nostettiin turvaan helikopterilla. Pelastetut kärsivät hypotermiasta ja rannikkovartiosta epäilikin, ettei kadonneita ehditä pelastamaan ajoissa. Yksi kalastaja onnistuttiin kuitenkin vielä iltapäivällä pelastamaan merestä hengissä. Hän oli ollut hyytävän meriveden armoilla 12 tuntia ja hänen pelastumistaan pidettiin melkoisena ihmeenä.

Rannikkovartiosto oli vastaanottanut eilen illalla heikon hätäsignaalin, muttei saanut alukselta vastausta. Hansan 16 hengen miehistöstä yksi oli saksalainen ja 15 espanjalaista. Laiva oli lähtenyt La Corunan satamasta Espanjasta.

Massiiviseen pelastusoperaatioon on osallistunut sekä Britannian että Kanadan lentokoneita ja useita alueella olleita muita aluksia.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat