Sairaanhoitajaopiskelija Maija Mäkinen halusi Namibiaan täysin Suomesta poikkeavan hoitokulttuurin takia.
Maija Mäkinen halusi päästä Suomen syksyä pakoon jonnekin lämpimään. Aiemmin lähihoitajaksi valmistunut Mäkinen opiskelee viimeistä vuottaan sairaanhoitajaksi ammattikorkeakoulussa, joten ulkomaille oli luontevaa lähteä suorittamaan pakollinen harjoittelu.
– Halusin paikkaan, jossa hoitokulttuuri on täysin erilainen kuin Suomessa, Mäkinen kertoo.
Mäkinen päätti lähteä kolmeksi kuukaudeksi Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin. Harjoitteluun Katuturan sairaalassa kuului työskentelyä teho-osastolla, synnytysosastolla, ensiavussa ja HIV-klinikalla. Suomessa sairaanhoitajakoulutukseen ei kuulu harjoittelu synnytysosastolla, joten Mäkinen kokee itsensä etuoikeutetuksi.
– Mieleenpainuvinta oli päästä leikkaamaan napanuora poikki. Suomessa en olisi luultavasti päässyt myöskään hoitamaan vastasyntyneitä enkä ottamaan verikoetta HIV-positiiviselta potilaalta, hän kertoo.
– Synnytysosastolla kulttuurisokkeja tuli paljon. Jos pariskunta ei ole naimisissa, lapsen isällä ei ole mitään asiaa synnytysosastolle. Yhtäkään miespuolista henkilöä en tavannut osastolla naista tukemassa. Tunteita sairaalassa ei juuri näytetty. Koskettavaa oli seurata tuoreita äitejä, jotka eivät lainkaan iloinneet uudesta tulokkaasta. Namibiassa lapsen saaminen ei aina ole toivottua, saati suunniteltua. Monille se tietää lisää vastuuta ja taloudellisia huolia. Abortti on lisäksi lailla kielletty.
Syli ja halaukset tärkeitä
Sairaalan lisäksi Mäkinen työskenteli hyväntekeväisyysvaroin ylläpidettävässä Home of Good Hopessa, paikassa, jossa autetaan slummialueen lapsia. Päivittäin siellä käy satoja lapsia, joista osalle tarjottavat ruoka, mehu ja vitamiinipilleri ovat päivän ainut ateria. Mäkinen muun muassa jakoi ruokaa, tiskasi ja hoiti lasten haavoja.
– Eniten lapset kaipasivat syliä ja halauksia, ja niitä siellä annettiin yllin kyllin. Lapset olivat iloisia, kiitollisia ja ystävällisiä, koska heillä ei ole tietoa paremmasta. Lasten kekseliäisyys oli ihailtavaa. He pelasivat jalkapalloa ilman kenkiä lasinsirujen ja hiekkapölyn keskellä ja keksivät leikkikaluja vanhoista polkupyörän vanteistakin, Mäkinen kertoo.
– Afrikassa parasta oli nähdä oman panoksen vaikutus ja saada potilas luottamaan minuun. Välillä pelkkä kädestä pitäminenkin auttoi ja sai potilaan rentoutumaan. Köyhyys ja kurjat olot pistivät miettimään. Niistä huolimatta ihmiset ovat onnellisia ja luottavat parempaan tulevaisuuteen.
– Harjoittelun jälkeen arvostan suuresti Suomen hoitokulttuuria. Mielestäni meillä Suomessa asiat ovat erittäin hyvin. Afrikkalaisesta elämäntyylistä suomalaiset voisivat ottaa opikseen tietyn rentouden. Aina ei tarvitse olla niin suorituskeskeinen. Ihmiset olivat toisilleen hyvin ystävällisiä ja aina kohdattaessa kysytään kuulumiset, vaikkei toista tunnettaisikaan.
Tällainen on teho-osastolla työskentelevän sairaanhoitajaopiskelijan päivä:
Klo 6.10 Herätys
"Aamut olivat minulle vaikeimpia, ja välillä tuli torkutettua. Nautin opiskelijakaverin kanssa majatalomme keittiössä aamiaiseksi paahtoleipää ja mehua. Puin työvaatteet ja työkengät kotona, koska sairaalassa ei ole pukeutumistiloja. Työvaatteet pitää pestä itse, ja työkenkinä voi olla kaikkia korkokengistä lenkkitossuihin. Hoitajilla on olkapäillään "natsat", joista voi päätellä koulutusasteen. Lisäksi paikallisilla sairaanhoitajaopiskelijoilla on olkapäillä valkoiset kangassuikaleet, joista voi laskea, kuinka monennen vuoden opiskelija on kyseessä."
Klo 7.00 Lähtö töihin
"Aamutoimien jälkeen lähdimme talon isännän kyydissä minibussilla kohti sairaalaa. Haimme matkalla opiskelijoita toisesta majatalosta. Toisinaan aamut olivat viileitä ja tarvitsin pitkähihaista."
Klo 7.30 Aamuraportti
"Olimme sairaalalla jo kello 7.15. Teho-osastolla yksi sairaanhoitaja vastaa vuorollaan päivän kulusta. Kaikki aamuvuorossa olevat hoitajat ja opiskelijat seuraavat tätä hoitajaa, kun etenemme potilaan sängyn viereltä toiselle. Osastolla hoidettiin kriittisessä tilassa olevia ja suurista leikkauksista toipuvia potilaita. Sain vuoron ajaksi yhden potilaan, jonka hoitoon perehdyn ja jonka hoidosta otin vastuun. Minulle nimettiin vuoron ajaksi ohjaaja, joka opastaa minua.
Aluksi muut hoitajat suhtautuivat minuun, kuin olisin ilmaa. Välillä sain tehdä töitä, jotta tulisin kuulluksi ja huomioiduksi. Muutaman päivän jälkeen he kuitenkin rentoutuivat ja alkoivat olla minua kohtaan ystävällisempiä. Suomessa kaipaan afrikkalaista rentoa elämänasennetta ja lämpöä. Sairaalassa henkilökunta on toisilleen ystävällisiä. Työssä oli paljon naurua, ja vakavistakin asioista löydetään positiivinen puoli. Hoitajia kutsutaan sistereiksi. Siihen oli totuttelemista."
Klo 8.00 Potilaan seurantaa
"Otin potilaastani ensimmäiset vitaalielintoiminnot ja kirjasin ne seurantakaavakkeelle. Lisäksi aamuisin potilaista otettiin verensokeri ja hemoglobiini. Tunnin tai kahden välein mitattiin verenpaine, pulssi, lämpö, happisaturaatio ja hengitystaajuus. Sairaalassa tietokoneita ei juuri näy vaan kaikki kirjataan ylös käsin. Työntekijöillä tulee olla itsellään kuumemittari ja kynä. Teho-osastolla hengityslaitteet ovat nykyaikaisia mutta sängyt erittäin vanhanaikaisia. Suomessakin pärjättäisiin varmasti vähemmälläkin teknologialla."
Klo 8.30 Vuodepesut
"Potilaan kääntämiseen ja siirtämiseen tarvitaan kaksi hoitajaa. Potilaat pestään vuoteissa pyyhkeellä, palasaippualla ja vedellä. Samaa pyyhettä käytetään päästä varpaisiin. Tämän jälkeen iholle levitetään vaseliinia. Kun olin pessyt oman potilaani, autoin muita. Maassa on melko huono hygieniataso. Sairaalassa lakanat vaihdetaan tarpeen mukaan. Kumihanskoja ei löydy joka paikasta, ja hoitajat saattavat hoitaa haavoja ilman käsineitä.
Hoitajilla on suuri auktoriteetti, ja valitettavan usein he käyttävät sitä hyväkseen hoitaessaan potilaita. Potilaiden oletetaan tekevän paljon itsenäisesti, eikä apua heru. Esimerkiksi synnytyksessä hoitaja saattaa lyödä naista avokämmenellä kasvoihin ja pelotella lapsen kuolemalla, jos nainen ei ponnista tarpeeksi kovaa. Sellainen on vaikeaa katsottavaa, ja pyrinkin olemaan synnyttävän tukena ja pitämään kädestä kiinni. Synnytyksessä ei myöskään anneta kipuun mitään parasetamolia vahvempaa."
Klo 9.30 Lääkärin kierto
"Olin lääkärin mukana kierrolla. Samalla voin kysyä häneltä mietityttäviä asioita. Hoitajat ovat pääsääntöisesti paikallisia, mutta lääkäreistä moni on ulkomaalainen. Paljon puhuttu African time näyttäytyy myös sairaalassa. Siellä ei juuri kelloa katsota, vaan asiat tehdään silloin, kun hyvältä tuntuu. Ihmiset jonottavat tunteja tavatakseen lääkärin ja saadakseen apua. Välillä hoitotoimenpiteet jäävät kesken ja niitä jatketaan myöhemmin."
Klo 10.00 Lounas
"Kokoonnuimme muiden opiskelijoiden kanssa sairaalan pihalle nauttimaan eväitä ja vaihtamaan kuulumiset. Minulla oli yleensä mukanani leipää, mehua ja hedelmää."
Klo 10.30 Rutiinitöitä
"Palasin takaisin osastolle ja tarkkailin omaa potilastani. Kirjasin vitaalielintoimintoja ylös ja kerroin ohjaajalleni, jos niissä on muutoksia. Potilaan seuranta oli minun vastuullani, kun hoitajat viettävät lounastaukoa. Olin myös mukana, kun osastolle tuodaan uusia potilaita. Tehtävänäni oli ojennella lääkäreille tarvittaessa esimerkiksi intubointiin ja hengityskoneeseen liittämiseen tarvittavia välineitä.
Potilaat reagoivat minuun ystävällisesti ja antoivat tehdä hoitotoimenpiteitä. Usein he kysyivät, mistä olen kotoisin ja viihdynkö maassa. Kielimuuri toisinaan hankaloitti yhteistyötä, koska läheskään kaikki eivät puhu englantia. Suomalaisista tykätään, ja moni mainitsikin puheissaan Martti Ahtisaaren. Paikallisilla näki jonkin verran suomalaisia nimiä."
Klo 13.00 Työpäivä päättyy
"Päiväni sairaalassa päättyi yhden aikaan, ja nappasin opiskelijakaverini kanssa taksin majatalolle. Suomessa työharjoittelussa päivien pituus on kahdeksan tuntia, mutta ulkomailla tehdään kuusituntisia päiviä, koska meidän täytyi tehdä myös kirjallisia tehtäviä. Paikalliset hoitajat tekevät viikossa 40 työtuntia, ja usein heillä on kahdentoista tunnin mittaisia työvuoroja. Palkallisia lomia ei tunneta, ja sairaanhoitajan peruspalkka on noin 800 euroa kuukaudessa.
Oloni oli työpäivän jälkeen nuhjuinen, joten majatalolla suuntasin yleensä suoraan suihkuun. Suihkun jälkeen luin kirjaa ja otin päiväunet. Pääkaupunki Windhoek sijaitsee yli 1500 metriä merenpinnan yläpuolella, joten minua väsytti kuumuuden ja kulttuurierojen lisäksi myös ohut ilma. Päiväunien jälkeen puin bikinit päälle ja menin kirjan ja vesipullon kanssa uima-altaalle. Ihoa alkoi kuumottaa jo tunnin jälkeen."
Kello 16.15 Päivällinen
"Laitoin päivällistä kaasuhellalla ja menin ulos varjoon nauttimaan ruoastani. Usein lähdimme illalla kuntosalille. Kävimme muiden pohjoiseurooppalaisten opiskelijoiden kanssa myös elokuvissa, shoppailemassa ja ulkona syömässä. Yöelämäänkin tutustuimme."
Klo 18 Kuntosali
"Taksimatkaan meni 10 minuuttia, ja hintaa matkalle tuli noin 80 senttiä. Kuntosalin jälkeen kävimme kaupassa, joka sijaitsi samassa ostoskeskuksessa. Majatalon isäntä tuli normaalisti hakemaan meidät, koska pimeän aikaan taksilla matkustaminen voi olla vaarallista."
Klo 20.30 Iltatoimet
"Iltaisin kävin jälleen suihkussa. Joskus sai odotella, ennen kuin pääsi nauttimaan lämpimästä vedestä. Tämän jälkeen söin iltapalaa ja otin syliin kannettavan tietokoneen. Tein muistiinpanoja työpäivästä, kirjoitin merkinnän blogiin ja vaihdoin kuulumisia Facebookissa.
Klo 23.00 Nukkumaan
"Meillä kävi siivooja, joka vaihtoi aina lakanat. Puhtaissa lakanoissa unta ei tarvinnut yleensä kauan odotella.
Aurinko on täällä taas – myönteiset vaikutukset saavat hymyn huulille
Leenastiina Simola, leenastiina.simola(at)mtv.fi
Kuvat: Maija Mäkinen