Sairaanhoitajalta täydellinen vastaus pilkkaajille: "Tatuointini eivät ole koskaan estäneet minua pitämästä kädestä peloissaan itkevää henkilöä"

Hiustensa värin vuoksi pilkatuksi tullut sairaanhoitaja muistuttaa, ettei ulkonäöllä ole mitään tekemistä hoitotyön kanssa. 

Värikkäät hiukset ovat nykyisin yleinen näky katukuvassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne olisivat aivan kaikkien mieleen. Tämän sai kokea sairaanhoitaja Mary Walls Penney, joka joutui kaupassa erikoiseen tilanteeseen ulkonäkönsä vuoksi. Sekä myyjä että toinen kassajonossa ollut asiakas ryhtyivät kommentoimaan ilkeästi nuoren naisen sateenkaaren värisiä hiuksia.

Nainen ei kuitenkaan jättänyt asiaa sikseen, vaan päätti vastata kritisoijille nerokkaalla tavalla. 

Ei voisi työskennellä edes pikaruokalassa

Kaupan myyjä huomasi naisen rinnassa olleen nimikyltin ja kysyi, mitä hän tekee työkseen. Selitettyään työskentelevänsä sairaanhoitajana, myyjä tyrmistyi.

– Olen yllättynyt, että he antavat sinun työskennellä tuollaisena. Mitä potilaatkin sanovat? myyjä oli ihmetellyt kovaan ääneen.

Sen sijaan, että myyjä olisi antanut asian olla, hän pyysi näkemykselleen tukea kassajonossa olleelta vanhemmalta naiselta. Heidän mukaansa Penney ei voisi työskennellä edes pikaruokapaikassa tuon näköisenä.

Epämukavaan tilanteeseen joutunut nainen kirjoitti tapahtuneen jälkeen tunteita herättävän vastauksen Facebookiin, jossa hän selittää, ettei hiusten värillä ole mitään tekemistä potilaiden hoitamisen kanssa.

Viestissä tärkeä sanoma 

Kauppareissusta hämmentynyt nainen julkaisi Facebookissa täydellisen vastauksen hänen ulkonäköään kritisoineille henkilöille. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

”En muista yhtään tilannetta, jossa hiusteni väri olisi estänyt minua pelastamasta potilaan henkeä. Minun tatuointini eivät ole koskaan estäneet minua pitämästä kädestä peloissaan itkevää henkilöä, jolta Alzheimer on vienyt muistin. Korvareikäni eivät ole koskaan häirinneet minua muistuttamasta heitä paremmista päivistä tai kuuntelemasta heidän viimeisiä toiveitaan. Kielilävistykseni ei ole koskaan estänyt minua puhumasta kannustussanoja diagnoosin saaneelle tai lohdutussanoja surevalle perheelle.

Joten selittäkää minulle, miten minun ulkonäköni, riippumatta iloisesta luonteestani, palvelijan sydämestäni ja hymyilevistä kasvoistani, on tehnyt minut kelpaamattomaksi hoitotyöhöni!”

Tätä tärkeää sanomaa sisältävää päivitystä on jaettu jo 150 000 kertaa, ja sen lukuista positiiviset kommentit yhtyvät siihen, ettei ulkonäöllä ole mitään tekemistä hoitotaitojen kanssa.

Video: Tämä hengitysharjoitus saa sinut rauhoittumaan epämukavissakin tilanteissa, kokeile vaikka!


Lähde: Yahoo! Beauty 

Lue myös:

    Uusimmat